Contour
Kadonneen putken metsästys
Asiakas on aina oikeassa tai sitten ei. Tänään avattiin talosta koko pääty noin metrin syvyyteen ja kaikkea muuta mahdollista sieltä tuli vastaan, muttei ainuttakaan viemäriä oikealta aikakaudelta. Neuvottomuus vaivaa.
Kymppikassat
Tänään piti käydä katsastusessa ja katsomassa seuraavaa työmaata. Paluumatkalla juoksin sitten ainakin neljässä liikeessä etsimässä erotinta nettikaapelin ja lankapuhelimen väliin. Erinäisten vaiheiden jälkeen osa oli viimein kädessäni ja koskapa katsastuksessa…
Lihakeiton valmistumista odotellessa
Tänään ei tapahtunut kovinkaan paljon. Kävin noutamassa betonimyllyn ja siirtämässä täryn + pienen kökön hukkabetonia. Ihan hyvä reissu siinä mielessä että työmaalla jonne päädyin toisena oli juurikin menossa päivän paras…
Mahtaako maali pysyä seinässä
Maalaaminen ei ole koskaan ollut mun juttuni.Tietysti sitäkin välillä joutuu tekemään ja tänään vieläpä puoleentoista kertaan. Naapuri näet hiekkapuhallutti ja maalasi taloaan joku aika sitten ja häneltä jäi yli pariakin…
Sunnuntai ja sirkkelin laulu
Kyllä oli hieno ilma ulkoverhoilun rakentamiseen. Oli riittävän lämmintä, oli kuivaa, ei ollut seuraava sukupolvi hyttysiä vielä noussut hautomostaan lentoon ja sitten kun viimeinen lauta oli paikallaan pystyi heittämään mato-ongen…
Pesuria ja puupinon purkua
Mikäköhän siinä on että kun jotain oikein nätisti pinoaa niin aina se mitä tarvitsee ensimmäisenä pukkaa jäämään pinoon alimmaiseksi. Tänään kyselin miten lomalaisilla oli sujunut. Ei kovin hyvin, koska tuuraajan…
Valkoraitoja
Tänään sai nukkua pitkään, mutta helteestä ei paljon ehtinyt nauttimaan. Naapuri uhkaa talouspakotteilla- oliko niitä edellisiäkään vielä purettu? Ukrainan kriisin jäljiltä häviäjiä on paljon, mutta uskokaa huviksenne että on niitäkin…
Paikkaus, korjaus, viimeistely ,pesu ja maalaus
Kelihän oli tänään vähän liiankin hieno. Aloittelin kahdeksan pintaan tankkaamalla koneen ja levittelemällä erinäisen määrän maata. Sitten kaipasin perävaunua ja sen hakemisesta tulikin useamman tunnin projekti. Onni onnettomuudessa että oli…
Voi helvetti näitä verouudistuksia
Aamun uutiset oli sen suuntaiset että nyt tulee kyllä monelle mökkiprojektille vähintäänkin aikalisä tai stoppi. Jos mitä hyvänsä veroa korotetaan jopa 40% niin siihen sopii "Kyllä liian suuri on verotaksa…
Pari pöytää ja tuoli
En viitsinyt pistää kaikkia hukkapätkiä suoraan polttopuiksi. Melkein paketti meni terassiruuveja ja kai kolme lautaa vielä odottaa hyödyntämistä. Mäntylauta ei varmaan ulkoa menesty, mutta niin kauan kun ei kastu tai…