Eija-Riitta Korhola

Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Sipilä.

Miten se meni - vakava vuosikatsaus

Vuosi sitten Suomessa ja Euroopassa elettiin myllertävän muutoksen aikoja. Saksan maahanmuuttovirasto oli 25. elokuuta 2015 julkaissut Twitterissä viestin, jonka mukaan Syyriasta tulevien turvapaikanhakijoiden kohdalla Saksa ei enää soveltaisi Dublinin sopimuksen turvapaikkasääntöä. Dublin-asetuksen mukaan turvapaikanhakijan anomus olisi käsiteltävä siinä EU-maassa, johon hän ensimmäisenä saapuu. Brittilehti The Guardian arvioi viime viikolla, että juuri tämä viesti olisi laukaissut suuret joukot liikkeelle turvapaikan toivossa. Twiitin tarkoitus ei ilmeisesti ollut linjata uutta politiikkaa. Viraston sisäinen käytäntöjä koskeva muistio oli vain vuotanut lehdistölle, ja virasto sai painetta osakseen joutuen tarkentamaan viestiään. Viesti alkoi elää omaa elämäänsä, synnytti vetovoimatekijän ja loppu on historiaa. Uusi Suomi uutisoi twiitistä ensimmäisenä Suomessa.

Helsingin Sanomissa ulkomaantoimittaja Suvi Turtiainen tuo esiin toisen käänteen, joka tapahtui reilua viikkoa myöhemmin. Tuhansia turvapaikanhakijoita oli lähtenyt liikkeelle ja pysähtynyt Budapestin rautatieasemalle. Unkarin hallitus halusi noudattaa EU:n sääntöjä eikä Dublinin asetuksen nojalla katsonut voivansa päästää turvapaikanhakijoita eteenpäin. Iso joukko ratkaisi asian lähtemällä kävelemään kohti Itävallan rajaa. Neljäs syyskuuta kello 20.15 Merkel teki Itävallan liittokansleri Faymannin kanssa päätöksen, että kävelijät on päästettävä Itävallan kautta Saksaan. Ovet ovat auki, Merkel ottaa vastaan.

Seuraavana aamuna 5. syyskuuta pääministeri Juha Sipilä lupasi television Ykkösaamussa antaa Kempeleen-kotinsa parinkymmenen turvapaikanhakijan käyttöön, ja vahvisti lupauksensa Helsingin Sanomille. Sipilä peräänkuulutti vapaaehtoisia toimia mieluummin kuin komission kaavailemaa pakkojakamista.

Asunnon lupaaminen sai kiitosta vihreiden Ville Niinistöltä mutta muuten tuli moitetta. Niinistö katsoi Suomen jarruttavan EU:n yhteistä linjaa ja piti Dublinin sopimukseen vetoamista byrokraattisena.

Tuliko kaikki yllätyksenä ja puun takaa?

Ei tullut. Suomen kannalta oli epäonnekasta, että hallituksen vaihdos sattui niin kriittiseen aikaan ja ongelma putosi kokemattomiin käsiin. Se saattoi olla vahinko myös Euroopan kannalta. Päätös luopua siihenastisista käytännöistä tehtiin kaaoksessa, ja tuloksena oli lisää kaaosta.

Edellinen sisäministeri Päivi Räsänen oli varoittanut asiasta jo pitkään. Yksi esimerkki löytyy Radion Ykkösaamusta, jossa Räsänen arvosteli komission suunnitelmia muuttaa EU:n turvapaikkapolitiikan periaatteita turvapaikanhakijoiden pakkojakamisen suuntaan. Räsänen sanoi, että siihen asti jäsenmaiden kesken oli vallinnut hyvin selkeä linja, ettei pakkojakamiseen mentäisi: ”Koska sehän muodostaa vetovoimatekijän, jos jostakin maasta aletaan turvapaikanhakijoita jakamaan muihin maihin niin herkästi sitten siihen maahan kohdistuu vielä nykyistä kovempi paine esimerkiksi laittomaan ihmissalakuljetukseen.” Kysymyksessä on erittäin kannattava bisnes, josta kuluttajansuoja tyystin puuttuu. Räsänen korosti, että Suomi olisi hyvin voinut lisätä kiintiöpakolaisten määrää tuntuvasti. Tällöin olisi voitu varmistaa, että resurssit kohdennetaan paremmin.

Voi kysyä, mihin yhdessä sovittu linja hävisi. Paineensietokyvyn puutteeseenko? Se ei olisi ihme some-politiikan aikana – mutta juuri some tekee politiikasta niin vaarallista, kuten kirjoitin vuosi sitten blogissa Jos edes puhuttaisiin oikeilla sanoilla: “Nyt pää kylmäksi poliitikot, jotka vietätte aikaanne somessa. Jos pitkällekantavia päätöksiä tehdään sosiaalisessa mediassa kiehuneiden tunteiden pohjalta, mitäs sitten kun tunne muuttuu ja yhden totuuden hetki on ohi ja vaihtunut toiseksi totuudeksi?

Somen paineet sai niskaansa myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka suurlähettiläspäivillä 25.8.2015 totesi Euroopan vetävän puoleensa niin vainottuja kuin parempaa elämää etsiviä, ja näiden välillä olisi kyettävä tekemään ero. Hän toivoi päättäjiltä harkintaa ja kohautti myös mainitsemalla, että “Eurooppaan tulijoiden joukossa on myös valitettavasti joitain niitäkin, joilla on pahat mielessään. Tätäkään ei voi kiistää vain siksi, ettei joku kenties halua sitä kuulla.” Niinistö sai kritiikkiä pelottelusta, kylmyydestä ja huonosta arvojohtamisesta. Kehotan lukemaan koko puheen ja arvioimaan sitä kuluneen vuoden valossa. Luulen, että harva äänessä olleista kehtaa enää haukkua häntä.

Olisiko vaihtoehtoja ollut? Muutama ajatus tulee mieleen.

Nykytilanne osoittaa, että ilmeisesti olisi ollut. EU-maat ovat joutuneet ottamaan taka-askeleita ja tiukentumista on tapahtunut kautta linjan niin rajavalvonnassa kuin maastakarkoituksessa. Merkel on kannatuskriisissä, Faymann on joutunut eroamaan, Britannia sai huonosti hoidetusta kriisistä pontta Brexitiin. Meille alkoi hyvin pian selvitä, ettei valitulla strategialla apu välttämättä kohdennukaan niihin, jotka sitä olisivat eniten tarvinneet: Eurooppaan syntyi kallis ralli. Itse kannoin huolta siitä, ettei väärillä poliittisilla toimilla turhauteta sitä arvokasta auttamisen halua, joka suomalaisilla on. Se on arvokas pääoma, jota ei tulisi hukata. Kannoin myös huolta siitä, ettemme kulttuurien kohdatessa luovuttaisi pois sitä arvokasta, mitä olemme ihmisarvossa, ihmisoikeuksissa ja yksilönvapaudessa Euroopassa saavuttaneet. Poliittisesta islamista, jihadismista on voitava niin ikään puhua, sillä se on vaarallinen totalitarismin muoto. Ihmisen uskonnollista vakaumusta ja oikeutta siihen tulee sen sijaan kunnioittaa.

Meillä ei olisi mitään hätää, jos maailma olisi sellainen paikka kuin vasemmistopoliitikot tai kirkonmiehet yleensä uskovat, rajaton resurssipankki ja ehtymätön runsaudensarvi. Korkea pohjoismainen sosiaaliturva ei ole mahdollinen kaikille, koska se perustui ideaan, jossa osallistujat myös maksavat sen. Kun resurssien rajallisuus on ankea tosiasia, siitä seuraa, että on tehtävä valintoja. On huolehdittava, suuntautuvatko niukat resurssit niille, jotka tarvitsevat apua eniten. On käsitettävä, ettei valtion ensisijainen tehtävä ole rakastaa – vaikka se onkin kaikkien meidän ihmisten tehtävä. Valtion tehtävä on suojella rauhaa, pitää yllä järjestystä ja turvallisuutta sekä huolehtia oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.

Minun on edelleen vaikea uskoa, että suomalaiset olisivat niin rasistisia kuin kuluneen vuoden aikana on ehditty syyttämään. Meitä on monia, jotka osaavat tehdä eron turvapaikanhakijan ja poliitikon välillä. Me olemme vihaisia politiikalle, emme kovia kokeneille ihmisille, jotka joutuvat huonon politiikan pelinappuloiksi. Siinä on iso ero.

On silti hyvä kysyä itseltään, mitä sisälleni kuuluu. Olenko päästänyt sydämeni kovettumaan uutisia lukiessa? Olenko luovuttanut oman vastuuni toisille? Ei ennakkoluuloille missään maailmassa ole mitään muuta vastalääkettä kuin kasvotusten kohtaaminen ja katsominen toisen silmin.

Toivon, että tietoisesti varjelemme myötätunnon ja kunnioituksen ilmapiiriä. Se tekee ensinnäkin elämästä arvokkaan. Emmekä voi koskaan tietää, milloin me olemme niitä, jotka tarvitsevat apua ja suojaa.