Frontlén Teemabileet: Flow Festival - Lauantai

  • Frontle

Osa 2: Lauantai

Perjantaina alkaa Flow Festival. Frontlén teemabileet: Flow-festivaali on 3 osainen juttusarja jonka kanssa voit kahlata tämän vuoden Flown tärpit läpi, päivä päivältä.

Flow 2015 järjestetään siis tänä vuonna pe 14.8. – su 16.8. ja tapahtuma puhkuu toinen toistaan mielenkiintoisempia artisteja. Flown toinen tapahtumapäivä vaikuttaa hyvältä, todella hyvältä.

Selatessani Flown lauantain päiväohjelmaa läpi aistini herkistyvät erityisesti Belle & Sebastian (UK) kohdalla. Bongatessani bändin keikan Roomassa vuosituhannen alussa, jätti keikka jälkeensä kaihoa, syvää kaipuuta ja upean M-koon, valkoisen, fani T-paidan.

Vaikka ajan saatossa M-koko alkoi puristaa, eikä valkoinen ollut enää valkoinen oli Belle & Sebastian kuitenkin täyttänyt indie popin muotoisen reiän sydämessäni. Nyt Flowhun saapuva skottisekstetti tykittää freesimpänä kuin koskaan. Alkuvuodesta julkaistu yhdeksäs albumi Girls In Peacetime Want To Dance on jo pitkään odotettu loikka diskopopin suuntaan, joten odotettavissa on tapaaminen astetta tanssittavamman B&S:n kanssa.

Toinen poiminta lauantaille on Future Islands (US). Bändin meininki on mukavan miehistä ja rehdimpää otetta saa hakea. Tummat synasoundit ja voimakas laulu ottavat hetkessä otteen. Bändin kokeellinen synapop taannee Flow-yleisölle väkevän, sisun -makuisen elämyksen, jota ei kannata jättää väliin.


Lauantain herkkupala on kovaan nousukiitoon kiihdyttänyt Years & Years (UK) electronicatrio. Bändistä tulee kerrassaan hyvät vibat ja nättiin electropoppiin sekoittuu piirteitä r&b:stä ja housesta. Nyt ollaan tanssittavan electro -musiikin ytimessä ja tämä on pakko kääntää kovemmalle.


Päälavalla lauantai-illan starttaa täydellinen Regina (FI), joka tekee Flowssa tämän vuoden ainoan keikkansa. Vaikka Reginan esikoisalbumi täyttääkin tänä vuonna jo pyöreät 10 vuotta eivät biisit ole vanhentuneet päivääkään. Regina on takuulla yhtä ihana kuin aina.

Ruotsalais-gambialainen Seinabo Sey (SE) edustaa Reginaan verrattuna pari klikkiä tummempaa soundia. Vaikka Sey on vieraillut Suomessa aiemminkin lämmittänee sielukas laulajatar Bright Balloon 360 Stagen hehkuvaksi pimenevässä elokuun illassa.


Tässä ei luonnollisesti ole läheskään kaikki, vaan lauantai on hyvää musiikkia tulvillaan. Lauantain bonustärppeinä mainittakoon lisäksi ainakin Pet Shop Boys (UK), Róisín Murphy (IE), ILoveMakonnen (US), Skepta & Wiley (UK), ja Evian Christ (live) (UK) +++

3 yötä vielä…


Kirjoittanut Mr. Midsummer, Frontlé

Katso keikat, festarit, ilmiöt ja asiat osoitteesta www.frontle.com

Katso Flown esiintyjälista ja esittelyt www.gigwhale.com

Kirjoitettaessa soi Future Islands - A Song for Our Grandfathers

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi