indiemode

Indiemoden City-koti. Varsinainen blogi löytyy osoitteesta http://indiemode.blogspot.fi

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2014.
Edellinen

Italialainen ilta  1

Viime viikolla oltiin firman järjestämällä kokkauskurssilla Villa Sofiassa. Illan teema oli Italia, ja siihen kuului niin viininmaistelukurssi, kuin itse tehty 6-7 lajin illallinenkin.

Tilaisuus Villa Sofia Ay järjestää kaikenlaisia kurrseja tilauksesta, kuin myös vuokraa tilojaan juhla- ja kokouskäyttöön Tampereen Tammelassa. Satavuotiaassa talossa on hienot puitteet monenlaisille juhlille, ja alakerrassa todella upea holvikeittiö.

Lue koko juttu blogista!


Syrotoniinit pauhaa  1

Viikko sitten ilmestyi yhden elektronisen tanssimusiikin mystisimmän ja merkittävimmän artistin, englantilaisen Aphex Twinin, eli Richard D. Jamesin uusin albumi. Odotetuksi tilanteen teki se, että kyseessä oli miehen ensimmäinen levy 13 vuoteen.

Itse nostin 90-luvulla herran lähes jumalliseen asemaan, mutta sittemmin suurin fanitus on laantunut. Tuore albumi Syro kuitenkin onnistui todistamaan, että ei tässä täysin turhaan ole odotettu, sillä tyylillisesti se kuitenkin on hyvin tekijänsä kuuloinen, ja asettuu sinne 90-luvun lopun tuotannon suuntaan, jos nyt ei ihan parhaiden levyjen, niin lähes parhaiden joukkoon.

Tarkempi analyysi ja biiskohtaista pohdintaa blogissa.




Kaksion baarissa  1

Tamperelainen uusklassikko Kaksio, eli virallisemmin 2h+k avasi entisen baarinsa tilalle vihreän oven taakse uuden ruokapaikan. Vanha kunnon ruokaravintola löytyy edelleen punaisen oven takaa vastapäätä.

Kävin täällä syömässä Reubenin, joka oli aivan jäätävän kokoinen, ja maultansa yksi parhaita koskaan syömiäni täytettyjä leipiä. Listan isoimpana siitä riittäisi syötävää kahdelle. Kannattaakin varmaan jakaa tai hakea tälläinen mukaan. Muut listan leivät toki ovat pienempiä.

Kokonaisraportti ja paljon kuvia viihtyisästä baaristä blogin puolella.


Unelmia elämästä  2

Blogissa oli eilisestä iltapäivästä tähän aamuun saakka ongelmia nimipalvelinten kanssa, mutta ne näyttäisivät nyt olevan vihdoin ohitse.

Päivän aiheena on australialaisen Vance Joyn sydäntä lämmittävä indiefolk debyyttilevy Dream Your Life Away, joka ilmestyi pari viikkoa sitten muualla, ja viime maanantaina myös Euroopassa.


Retronörtteilyä  2

Kirjoittelin blogissa tänään Tampereen pääkirjastossa järjestetystä Saku 2014 -tapahtumasta. Suomen Amiga-käyttäjät ry. ylläpitää Amiga-tietoutta ja järjestää tälläisiä vuosittaisia tapahtumia eri puolilla Suomea.

Tapahtumassa oli myös hyvin edustettuna moni muukin klassikkotietokone Amigan ohella, oikeastaan likimain varmaankin kaikki 80-luvulla markkinoilla olleet vaihtoehdot, sekä myös uudempia erikoisuuksia aina 2000-luvulle saakka.


Somepitsalla  1

Moni on varmaan jo nähnyt tämän Tampereella sijaitsevan pienen pitsapaikan, Raholan Pizza ja Kebab Kioskin somessa isoja katsojalukuja saaneen videon.

Video on sympaattinen, ja saanut vuolaita kehuja ympäri nettiä, moni on myös luvannut matkustaa tänne syömään kauempaakin. Somen voima on yllättävä. Ruokahan ei kuitenkaan ole mitään yllätyksellistä, käydessäni täällä eilen se oli parempaa kuin monessa paikassa, mutta silti pitsaa.

Paikkaa pyörittävä Abbas Nourzad on kuitenkin sympaattinen mies, ja pitihän tämä ilmiö käydä itsekin paikan päällä toteamassa. Siitä raporttia blogissa.


Toinen burrito kiitos!  1

Tampereen Keskustorille keväällä auennut, ja huippusuosion saavuttanut Arto Rastaan Bar Burrito sai pikkusiskon (tai veljen) vastapäätä Tullikamarin Klubia ja Pakkahuonetta elokuussa.

Yhteensä näissä rafloissa on tullut jo nautittua maittavaa burritoa jo useamman kerran, mutta uudessa paikassa käynti oli ensimmäinen. Käväisin tsekkaamassa tilat Monsters of Popin yhteydessä viime viikolla.Tarkemmin siitä blogissa.


Kaunista sadetta  1

NEØV julkaisi tänään uuden sinkun ja musiikkivideon tulevalta kakkoslevyltään. The Rain People on taas äärimmäisen kaunista äänitaidetta, ja kun bändin debyyttilevy viime vuonna jo pääsi mun henkilökohtaisten vuoden levyjen TOP 10:n, on tällä uudellakin sinne erittäin todennäköiset saumat.

Enemmän tästä ja aiemmista biiseistä täällä.

Edellinen