E.M Forsterin kirjassa A Room With a View eräs kohta on jäänyt mieleeni. [I]" ’Life’, wrote a friend of mine, is a public performance on the violin, in which you must learn the instrument as you go along."[/I]
Saman voi sanoa myös ihmissuhteista. Nyt jalkani ollen parisuhteessa, ja puolittain jo asuntolainaloukussa kiinni, en voi sanoa, että viuluni soisi kuin kiuru taivaalla. Joskus luulin, että lintujen pesänmuodostus se vasta näyttää yksinkertaiselta, kunnes sitä tulee katseltua asioihin syvemmin.
Ajattelen, että jokaisen meistä sisällä on jonkinlainen tyhjyys. Yritämme täyttää sen uskottelemalla itsellemme ja muille, että olemme jotenkin erityislaatuisia. Tavallaan jokainen meistä onkin, mutta ainoastaan pakonomainen ajattelumme siitä saa meidät pyörimään tässä monomaanikkojen karusellissa. Sama tyhjyys saa meidät tavoittelemaan valtaa, rahaa, ihmissuhteita, kokemuksia, mitä tahansa, jotta meidän ei tarvitsisi kohdata sitä. Yritämme niin kovin, ja silti saavutuksemme tuntuvat lipuvan tähän samaan tyhjyyteen. Länsimainen kulututusyhteiskunta ja mainonta käyttävät tätä hyväkseen luomalla uusia tarpeita, joiden täyttäminen saa meidät hetkellisesti tyytyväisiksi. Suo on loputon. Uusia pämpäreitä joille hypätä hetkellisesti, kunnes nekin uppoavat, ilmaantuu jatkuvasti. Toisinaan saatamme tuntea hetken onnellisuutta saavutettuamme jotain haluamaamme, mutta emme ymmärrä, että se johtuu siitä, että käännämme huomion pois siitä, mitä emme vielä omista.
Mihin siis loikata?
Viimeiset kymmenisen vuotta, olen lukenut paljon ekologista kirjallisuutta, ekonomiaa myös pervesseistä syistä johtuen. En suoraan sanottuna ymmärrä, miksi joku viitsii tuhlata aikaansa opiskelemalla nykyistä taloustiedettä, sellaisena kun sen ymmärrän, ellei syvimpänä motiivina ole haalia rahaa pankkitililleen ja jälleen palataan ajatukseen monomaanikosta rämpyttämässä yksikielistä kitaraansa.
Sillä sama epätäydellisyytemme, tyytymättömyytemme, harhamme erityislaatuisuudesta, saa meidät tuhoamaan ainoan elinkelpoisen planeettamme. Uppoamme suohon. Uskomme, että avain onnellisuutemme olisi ulkoisissa asioissa.
Ulkoisissa asioissa.
Emme ehdi, tai uskalla, kääntää katsettamme sisäisiin reseptoirihimme. Sillä meidän on pidettävä pystyssä tuo linnunpelätin, ego, onttous, tyhjyys, kunnes ymmärrämme, että se on pelkästään pakkomielteisen ajattelumme ilmentymä.
Truth lies inside. Eikä kukaan ole auttamassa sinua sinne.