jeeee
Kevätsiivous
Oli aikoja jolloin sain omaisuuteni mahtumaan kahteen matkalaukkuun. Nyt tuntuu, että tavaroita, isoja tavaroita, sellaisia tavaroita, joiden siirtämiseen tarvitaan lihaksia, on nurkat pullollaan. Osaan olen jo kiintynyt. Ehkei pitäisi. Kaivelin…
Kummitus
Piipahdan taas kaupungissa, jossa asuin aikoinaan yli kolme vuotta. Kummitusmainen olo. Joskus heikkoina hetkinä sitä tulee mietittyä, mihin suuntaan elämäni olisi saattanut kulkea, jos olisin jäänyt. Olisiko minullakin perhe, asuisinko…