Jufo Peltomaa ja proosa

Rakkaudesta liberalismiin, startup-yrittämiseen ja suvaitsevaisuuteen. Ja proosaan.

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2015.

Rakas startup-päiväkirja! Suomi kiusaa!  2

Suomeen tarvitaan lähiaikoina 200 000 työpaikkaa lisää. Talous olisi hyvä saada nousuun siinä sivussa. On täysin järjetöntä odottaa, että perinteisiltä yrityksiltä, joita suuresti kunnioitan, olisi lähitulevaisuudessa ilmaantumassa Suomeen nuo 200 000 työpaikkaa. Niitä ei tule suuryrityksiltä, koska top-10-yritykset eivät ole kaikki kolminkertaistamassa työntekijämääräänsä yhtaikaa. Moista määrää työpaikkoja ei myöskään tule perinteisiltä pieniltä yrityksiltä, koska niitä tarvittaisiin yhtäkkiä satoja tuhansia.

Ohhoh, mikä ongelma! Mistä sitä työtä sitten oikein piisaisi? Minäpä kerron: startupeista.

Startupit ovat uniikkeja, räjähtävään kasvuun kykeneviä, aloittelevia yrityksiä, joilla on yleensä verraten kokematon johto ja henkilökunta. Ne tuottavat usein tarkoituksella tappiota – liiketoimintamallina tuppaa olemaan kovalla riskillä (ja riskirahalla) kasvu – ja mahdollisen onnistumisen jälkeen tähtitieteelliset tuotto-odotukset.
Dynaamisilla vaikutuksilla startup saattaa työllistää merkittävästi myös perinteisten suurten ja pienten yritysten väkeä. Esimerkiksi tekoäly- ja robotiikka-startup ZenRobotics (olen yksi perustajista) työllistää jo nyt, ennen mitään suurta menestystä, porukkaa jätealalta, konepajateollisuudesta, prosessiautomaatiosta jne. Yhtiön mahdollisesti onnistuessa täydellisesti nuo työllistävät vaikutukset voivat merkitä jopa tuhansia työpaikkoja Suomeen.

Hauskaa on myös, että startupien onnistumiset tuottavat Suomeen miljonääriyrittäjiä - jotka sijoittajat mm. startupeihin. Kauhee kierre, hei!

Startupien ainoat edut yritysmaailman goljatteihin verrattuna ovat ketteryys, oveluus, poikkeuksellinen osaaminen ja holtiton innostus. Työaikoja ei lasketa, lomia ei pidetä, palkkoja maksetaan ”ehkä sit joskus” jos on kassassa rahaa. Hitto, jopa poispotkittavat ihmiset ovat usein yhteistyöhaluisia, eivätkä vaadi työsopimusten noudattamista, jos se veisi firmalta onnistumisenmahdollisuuksia.

Oma perstuntumani on, että startupeista ehkä joka sadas onnistuu taloudellisesti jollain lailla merkittävästi, ja ehkä joka tuhannes miljardiluokassa. Ei siis kuulosta pahalta, kunhan meillä on tuhansia startupeja ja sarjayrittäjiä.

Tällä hetkellä startupit tapetaan kuitenkin suurelta osin jo lähtökuoppiin verotuksella, sotuilla ja byrokratialla.

Rakas startup-päiväkirja! Haluttais palkata tänään yks Pena, mutta ei pystytä, kun Penan pitää syödä leipää ja leipä hitsit maksaa. Jätetään Pena palkkaamatta, jotta pystytään maksamaan valtiolle veroja muista työntekijöistä, jotka nekin saavat paskaa palkkaa verotuksen takia. Jätetään myös vissiin huomenna se Maiju palkkaamatta, kun pitää maksaa niitä sotuja.

Firman kasvu on siis rampautettu. Entä johto? Kokemattoman toimarin pitäisi johtaa toimituksia, eli juosta joukkojen edellä innostamassa, varmistamassa asiakkaiden kanssa tuotteen hittiys - ja saada resurssipulan vaivaama organisaatio rock’n’rollaamaan. Tekeekö hän näin?

Ei. Koska hänellä ei ole suurten yhtiöiden resursseja, hän hoitaa itse kaikenlaista kivaa sen sijaan:

Rakas startup-päiväkirja. Tänään opettelin ja hoitelin seuraavanlaisia aika fantsuja juttuja: päivittäiset, vuorokautiset ja viikoittaiset lepoajat, työajajan tasoittumisjärjestelmä, työvuoroluettelo, työaikakirjanpito, vuosilomanansainta, vuosiloman antaminen, vuosilomansiirto, vuosilomapalkkalaskelma, vuosilomansäästäminen, vuosilomakirjanpito, vuosilomapalkan ja lomarahan maksaminen, pekkaspäivät ja työajan lyhennysvapaat, äitiys-, erityisäitiys-, isyys-, vanhempain- ja hoitovapaa, osittainen hoitovapaa, sairaslomat ja -palkat, lapsen sairaus, terveystarkastukset, lääkärikäynnit, opintovapaa, vuorotteluvapaa ja palkan maksaminen sekä palkasta tehtävät vähennykset ja pidätykset ja palkkasummasta maksettavat lisämaksut. Sit mä vähän relasin. Kello oli kyl jo viis yöllä.

Voi tietysti olla, että kokematon toimari kahlaa tuon viidakon läpi menestyksekkäästi ja meinaa keretä vielä käymään siinä asiakaspalaverissa. No se ei passaa Suomen valtiolle. Toimarin päiväkirja saa Dostojevskin vaikuttamaan hupiveikolta:

Rakas startup-päiväkirja. Tänään todo-listaani ei mahdu asiakaskäyntiä, koska siihen on merkattu omavalvonta-, pelastus-, työsuojelu-, tasa-arvo-, laitoshuollon-, tuhoeläinten torjunta- ja työterveyshuollon suunnitelma.

Koska silmäpussitoimarimme on melko tehokas jamppari, hän hoitaa vielä nuokin (vähän jo siinä silmäkulma saattaa nykiä). Vaan ei hätää, valtio langettaa jännetuppeaan jo hivelevälle toimarille muutakin puhdetoimintaa:

Rakas startup-päiväkirja! En ole ihan varma miksi, mutta varaudun tänään seuraaviin: terveys-, palo-, työsuojelu-, sprinklerin-, sähkö-, öljysäiliö-, vakuutus- ja palosammuttimen tarkastukset. Jos aikaa jää olisi vielä hyvä hioa sitä tuoteideaa, mutta parempi lienee tarkastaa, että työntekijöilläni on tarvittaessa hygieniapassi, tulityökortti, trukinajokortti, ensiapukortti ja kuljettajan ammattipätevyyskortti, jne. Hitsit vaimo on hiilenä hei!

Useat startupit saavat Tekesiltä tukea, mikä on upea homma. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin valtavaa määrää paperityötä väsyneen näköiselle toimitusjohtajallemme. Anomuksia, täydennyksiä anomuksiin, työntekijöiden monimutkaisia tuntiraportteja (kenelläkään ei ole hajuakaan, mitä kukakin on tehnyt), tehtävänkuvajaotteluja eri tukiprojekteihin, raportteja siitä kuinka meni edellisen projektin osalta, lisää anomuksia seuraavista vaiheista etukäteen jne.

Tekes on itsekin kyllästynyt byrokratiaansa, ja mm. Tempo-projektissaan todennut, että byrokratian purkaminen olisi tosi jees.

Vaan takaisin startupin nykyarkeen.

Rakas startup-päiväkirja! Tuote ei sit koskaan valmistunutkaan kun Penaa eikä Maijua tullut palkattua ja koodaajatkin teki niitä matkalaskuja. En ole kyllä missään vaiheessa kerennyt vilkaistakaan tuotteeseen tai markkinoihin päin - ja jengin innostaminenkin vähän jäi, kun olin sillä hermolomalla. Mutta ei sen niin väliä kun firmakin meni jo konkurssiin. Luottotiedotkin lähti kivasti rytäkässä, kun vähän itse kehdattiin yrittää rahoittaa. Porukka on käytännössä liiketoimintakiellossa mut nyt on aikaa vaimolle. Se haluaa puudelin!

Onnea startup-yrittäjä [lausutaan Dressman-mainosspiikkerin äänellä]!

Tarkkasilmäinen lukija jo havaitsikin, että:

a) Valtio ei saanut käytännössä mitään, kun yritti niistää paskoista palkoista veroja ja sotuja.
b) Startup työllisti oleellisesti vähemmän porukkaa verojen ja sotujen takia.
c) Valtio huononsi startupin onnistumismahdollisuuksia katastrofaalisesti, koska jengiä ei ollut tarpeeksi eikä toimari ehtinyt keskittyä liiketoimintaan.
d) Valtio menetti potentiaaliset miljardiluokan verotulot, jotka olisivat seuranneet toki vasta (!) muutaman vuoden päästä, jos kasvua olisi hellitty ja yritys onnistunut.
e) Tekes yritti tehdä hyvää, mutta poltti toimarin loppuun.
f) Rohkeat yrittäjät lannistettiin, kustiin päälle ja opetettiin olemaan ottamatta riskejä Suomessa (Piilaaksosta tuli kyllä muutamakin aika kiva työtarjous).

Vielä tarkempisilmäinen lukija havaitsi myös jotain muuta:

a) Startup ei koskaan _oikeasti_ kyennyt mihinkään siltä pyydettyyn raportointiin eikä papereiden pyörittelyyn. Tekes-papereiden tuntiraportit oli tehty sinne päin tai tekaistu, tasa-arvosuunnitelma copy/pastettu Penan serkun firmasta (ei keretty lukea läpi) - lomatkin merkattiin johonkin raporttiin vain, ettei jouduttaisi kuseen siitä, ettei moni ole pitänyt yhtään lomaa.
b) Startup ei koskaan _oikeasti_ noudattanut oikein mitään savupiipputeollisuudelle laadittuja sääntöjä. Palkat maksettiin vain jos kassassa oli rahaa, lomia ei ehditty pitää, irtisanomiset hoidettiin lähiravintolassa fiilispohjalta (paperit tehtiin tosin kuntoon, ks. edellinen kohta).

Well hell, where's the beef? Pihvi on siinä, että on aika myöntää seuraavat tosiasiat:

- Startupeista ei koskaan tule merkittävää vero- tai sotukertymää valtiolle parin ensimmäisen vuoden aikana.
- Startupit eivät _oikeasti_ raportoi mitään - ne tuottavat vain pseudohöpinää virkamiehille, eivätkä tottele tiukkoja työaika- yms. sääntöjä ja -lakeja.
- Virkamiehetkin ovat kyllästyneet byrokratiaansa eivätkä kaipaa sitä.

Jos ja kun edelliset tunnustetaan jossain vaiheessa ennen Suomen konkurssia tosiasioiksi, voi lähteä vaikkapa seuraavalle ajatuspolulle:

1. Joka tuhannes startup suuresti onnistuessaan tuo ensimmäisten vuosiensa jälkeisinä vuosina vero- ja sotukertymää riittävästi kompensoidakseen - ja huikeasti ylittääkseen - kaikilta startupien aluilta riistetyt verot ja sotut.
2. Vapautetaan startupit turhasta raportoinnista ja lappujen täytöstä. Virkamiehilläkään ei _oikeasti_ ole aikaa lukea niitä.
3. Ei vaadita startupeilta jokaisen sinällään hyvän, savupiipputeollisuudelle suunnitellun säännön noudattamista (työaikalainsäädäntö, koeajat, palkanmaksu jne).
4. Poistetaan myös Tekes-byrokratia niin pitkälle kuin mahdollista.

Kohdista 2 ja 3 vapautuu arvioni mukaan jokaiselle kokemattomalle toimarille päivittäin n. 50 – 70 prosenttia aikaa siihen ihteensä: firman menestyksen mahdollisuuksien maksimointiin. Tämä aiheuttaa sen, että kohta 1 eli miljardiluokan onnistumiset ovat huikeasti todennäköisempiä!

Sanalla sanoen: ehdotan, että Suomeen luodaan startupeille sopiva yhtiömuoto Oys, eli Oy startup. Siinä startupit vapautetaan veroista, sotuista, turhasta sääntelystä ja byrokratiasta kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi. Arvioni mukaan näitä Oys-yhtiöitä tarvitaan tuhansia, jotta Suomen talous saadaan käännettyä räjähtävään nousuun. Tämä tarkoittaa miljardiluokan rahoitusta.

Mistä rahat? Jufon mielikuvitusmaailmasta? Ottaisin kaksi miljardia EK:n tekemästä ehdotuksesta, jossa ylipaisuneelta julkiselta puolelta säästetyillä rahoilla alennettiin neljällä miljardilla kaikkien palkansaajien verotusta.

Ymmärrän, että kyseessä on radikaali idea. Jos joku vielä uskoo, että yhteisöveroprosenttia 0,5 % suuntaan tai toiseen ruuvaamalla saadaan Suomen talous nousuun, niin sitten tietysti ei tarvita mitään radikaalia tai uutta. Nyt ollaan kuitenkin mielestäni niin syvällä talouskriisissä, että moinen hienosäätö ei kerta kaikkiaan auta.

Koska haluan tuoda startupien iteroivaa, ketterää, interaktiivista ja nopeasti reagoivaa tyyliä myös politiikkaan, en ole ehdotukseni kanssa puukko pöydässä. Haluan päinvastoin kuulla sinun mielipiteesi: mikä oli hyvää, mikä oli huonoa, missä voidaan parantaa jne. jne. Olen tavattavissa mm. internetissä, anna tulla! www.facebook.com/JufoEduskuntaan2015

PS. Elokuvien disclaimer-tekstejä mukaillen: ”Kolumnissa vahingoitettiin ihkaoikeita toimitusjohtajia.” Olen näet seurannut vierestä kahden startup-toimarin loppuunpalamista.