Tuuhean vaahteran latva oli alkanut punertua, viikonpäästä se olisi upea. Se oli pihan ainoa puu, yksinäinen. Tupakoin tuuletus ikkunassa ankeutta katsellen aatamin puvussa, jaloissani vain aidot uusiseelantilaiset lampaanvillaiset tohvelit.
Nainen painautui selkääni vasten ja kietoi kätensä ympärilleni.
-Tunninpäästä lähtee kyyti.
Tunsin kuinka nainen käänsi päänsä toiseen suuntaan ja huokaisi, hetken päästä se kuiskasi.
-Älä mene.
Sydämeni jätti lyönnin välistä, jäykistyin, värähdin liikutuksesta.Et sinä saa noin sanoa, se on varattu sille oikealle, et sinä voi olla se oikea, ET OLE, peru puheesi..Olet vain yöpaikka reissumiehelle, hetken riemu.
Rimpuilin itseni irti, kävellessäni kuselle eteisessä reppuni houkutteli minua heittämään itsensä selkääni ja livahtamaan porraskäytävään. Katselin sitä hetken punniten vaihtoehtoja. Naisen sanat saivat minut kuitenkin jäämään vielä hetkeksi, aina lähtee seuraava..