6.9.2013 mindsalad

What to say?

Hmmm… Uutta blogia taas alettava raapustamaa, pitäähän tää kaikki sisäinen kaaos jota "normi"yhteiskunta paheksuu johonkin purkaa… Eli luvassa valitusta ja vuodatusta syrjäytyneeltä, yhdyskunnan ulkopuollella elävästä puoliväliä raskaana olevalta tulevalta mammalta……

Koulun ryhmätyö Australiassa
6.9.2013 Teoriasta totuuteen

Ausseissa osataan

Australiassa, nimeltä mainitsemattomassa koulussa pääkaupungin alueella päätettiin keskustella parisuhdeväkivallasta. Homma toteutettiin niin, että kuvan mukainen lappu annettiin kaikille koulun oppilaille, pojat passitettiin toiseen luokkaan (miksi?!) ja lappujen täyttelyn jälkeen sitten…

6.9.2013 Terhi Majasalmi - Varjosta valoon

Musiikki sisälläni

Nuorena olin kympin tyttö. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9,9. Vain ne aineet, joissa tiesin, etten voinut millään päästä kymppiin olivat ysejä, kuvaamataito ja musiikki. Tämä oli yksi tapa yrittää miellyttää…

6.9.2013 Suhdeklinikka

Liike poispäin on aina liikettä poispäin

[b]Ongelmana luottamuspula. Olen 29-vuotias nainen, hän on 26-vuotias mies, olemme olleet yhdessä vuoden verran (vaikka olemme tunteneet toisemme 5 vuotta harrastuksien kautta). Omia taustoja sen verran (mitkä luulen vaikuttavan luottamuspulaan),…

5.9.2013 Teoriasta totuuteen

M.O.V

Maailmassa On Virhe. Jossain kesän diipadaapaohjelmassa oli muistaakseni tuon niminen osuus joitakin vuosia takaperin. Silloin ne jutut lähinnä huvittivat. Nyt kun selailin nettiä alan olemaan joka päivä enemmän ja enemmän…

5.9.2013 Tuulitukka - elämän noita

Pieni elämä

Tuli vaan mieleeni sanoo, että mitä pienempi elämä, sen suurempi valitus. Huomaa, että mä oon siivonnu ja pessy mattoja. Oon mä ennenki suositellu tollasta käsillä tekemistä terapiaks, kun siin ei…

Kitonin kashmirvillainen kaulahuivi.
5.9.2013 Tyyliniekka @ City

Kaulahuivi

Kaulahuivi on paitsi osa klassista pukeutumista, etenkin Suomen oloissa myös osa järkevää pukeutumista. Tyyliniekalle kaulahuivi ei ole pelkästään käytännöllinen vaatekappale, vaan osa toimivaa ja harkittua asukokonaisuutta, jossa huomioidaan mm. vuodenaika…

5.9.2013 Contour

Banaanikauha

Yritin hahmottaa mikä toisessa kyläsepän tekeleessä on vialla. Tulin siihen tulokseen että sillä on törmätty niin lujaa esteeseen että pikakiinnike on uponnut kauhan sisään ja sen vuoksi yhtään suoraa levyä…

Taivaallisia pottuja! (Ihan hyvä burgerikin)
5.9.2013 Vaimomatskuu

Jääkaapin tyhjennystä, osa 2: Bataattiburgeri & litistetyt potut

Eilinen Cucina Povera -tyyppinen [url=http://www.city.fi/ilmiot/blogit/2604/nuukailuviikko+osa+1+valkopapusose+amp+villiintyvia+vihanneksia/124300]ateriani[/url] oli herkkua! Tänään on kuitenkin kylään tulossa ystävä, ja haluan tehdä jotain vähän spesiaalimpaa. Kyseinen ystävä on kasvissyöjä, joten jotain budjettiystävällistä kasvissafkaa pitäisi väsätä. Ruokainventaario…