Katolta ilmastointikanavan kautta liesituulettimeen päätynyt pulu 9/2013
5.9.2013 Antisankaritar

Pulu pelastettu – mielenterveys bye bye

Joskus tosiaan mietin miksi valitsin nimen Antisankaritar blogin nimeksi. Se vaan muistaakseni tuntui jotenkin särmältä ja tavallaan hieman uhittelevalta. Että kattokaa, vittu että vituttaa ja vituiks menee ja sen sellaista….

5.9.2013 Contour

Palapeli ja sen uudet palat

Pelitkauha- sillä nimellä sitä on kutsuttu, valtavasti sillä on lastattu lunta ja jonkin verran soraakin. Suorastaan hämmästyttävän hyvin se kyläsepän tekele on kestänyt saa kai sanoa jo viidessä traktorissa vuorotahtiin….

5.9.2013 Antisankaritar

Pulu pulassa

Pahimmanlaatuinen dilemma on kohdannut minua jälleen. Iltapäivällä paistelin itselleni evästä keittiössä. Kuulostelin samalla ilmastointikanavan kautta kuuluvia ääniä: katolla asusteleva pululegioona kujersi herttaisesti toisilleen. Awwwww ja niin poispäin. Kun kuulin kuhertelua…

4.9.2013 Kesän reitit

Inspiraatiota pääkaupunkiseudulla liikkuville!

Kesä on vaihtunut syksyksi ja kesän 2013 reitit ovat tulleet nyt päätökseen. Tämä on juttusarjan viimeinen retki pääkaupunkiseudulla tältä erää. Minulla oli vaikeuksia valita vain yksi muita huikeampi retkikohde tähän…

4.9.2013 Vapaamatkustaja

Syyria – Yhden ulkomaan uutisen elinkaari

Kerrataanpa ensin muutama vedenpitävä fakta. Ne saattavat hyvinkin olla tekstin ainoat. En ole koskaan käynyt Syyriassa, en tunne ainuttakaan syyrialaista enkä tiedä koko maasta oikeastaan yhtään mitään. Pari viikkoa sitten…

4.9.2013 Contour

Hyvästit Nokialle ja ties kuinka monelle työpaikalle

Taisin jo hyvin pian Elopin rantautumisen jälkeen ennustaa ettei tästä hyvä seuraa. Tuskin kukaan yksittäinen yritysjohtaja on tehnyt yhtä huonoa jälkeä suomalaiselle huippuyhtiölle. Lopputulos näkyy tänään puhelinliiketoiminnan myyntinä. Seuraava ennustus…

Rocking it away on my trampoline
3.9.2013 Kirsi Salo - Villi ja Vapaa!

Avatkaa laatikko – olen elossa!

Kuolema selkeästi kiehtoo ihmisiä. Sen jälkeen, kun media innostui hehkuttamaan vuoden takaista “lähes kuolemistani” uutisena, on sivuilleni valunut lukijoita hyökyaallon tavoin. Kuolema on pelottavan mystistä, mutta vielä enemmän sitä on…

Yritykset voivat muuttua. Kumisaappaista kortsuihin ja televisiovalmistajasta kännykkäbisneksiin.
3.9.2013 Ilon kautta

Muutos on mahdollisuus: Microsoft ostaa Nokian puhelinliiketoiminnan

Muutosta saa aikaan kahdella tavalla. Vaihtamalla omistajaa tai vaihtamalla johtoa. Nokian puhelinten tapauksessa tappiokierre saadaan parhaiten katkaistua, kun koko omistaja vaihtuu. Suomelle Nokia on merkinnyt paljon, mutta ainakaan pariin viime…