Blogit
Pönttö
Tänään oli ohjelmassa umpisäiliön asennus ja harkkojen siirtoa. Parasta päivässä oli seura ja se että siitä ikävästä hommasta selvisi ehjin nahoin- tai yhtä rakkoa vajaa ehjin nahoin. Pöntöksi voisin kutsua…
Hetero-Pride ja todelliset ylpeyden aiheet!?
Olen ajoittain leikitellyt ajatuksella ylpeiden heteroiden paraatista: ketkä siihen osallistuisivat, ketkä ilmaantuisivat kannustamaan ja ketkä vastustamaan? Kaiken kaikkiaan tuntuisi kummalliselta ylpeillä heterouden kaltaisella ominaisuudellaan – kyseessä lienee pääsääntöisesti vain sorrettujen…
Eksistentialistinen luonnos ihmis-eläimestä
Ihminen on… me todellakin olemme luomakunnan kruunu – emme Jumalan vaan itsemme luomina, koska tiedostamme itsemme, ja ennen kaikkea, koska kykenemme kirjoittamaan omaa luontoamme: alkaen ryömimisestä ja kävelystä, yltäen aina…
Ulkomaalainen mies ja lapsihaaveet
[b]Olen 26-vuotias nainen, naimisissa ulkomaalaisen 32-vuotiaan miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta, johon on sisältynyt paljon kriisejä: työttömyyttä, mieheni muutto Suomeen ja vaikea sopeutuminen ja näistä vaikeuksista puhjennut masennus….
Kytkennät
Sähkömiehillä oli tänään hikiset paikat. Melkein valmiista talosta ei meinannut millään löytyä sähköä makuuhuoneesta. Näin leikkimielisesti voisi sanoa ettei sillä valolla niin väliä kunhan lämpöä huoneessa riittää. Kuva ei täsmännyt…
Trendsetterit hoi, nyt tulee darrajooga
Siis mikä darrajooga? No niinpä. Johtuneeko huomenna alkavista [url=http://www.popfestivaali.fi]Suomipop[/url]-festivaaleista, että ajatuksissani huhuilee festaridarra ja loppuviikon liikuntavaje. Liikunta+darra-yhdistelmästä mieleeni tuli juttu, joka on aivan pakko jakaa kanssanne. Lähdin parin puolitutun matkassa…
Kvanttielämää järven rannalla – ja muuallakin…
Onpa ollut lomalla mukavaa lekotella järven rannalla 🙂 – ja täysin siemauksin nauttia auringon fotonien katkeamattomasta virrasta ja tähtemme ydinvoiman lämmöstä. Jostain dokumentista muistelen kuulleeni, että ihmissilmän kautta on mentävä…
Virkistävä päiväretki Seurasaareen
On aurinkoinen ja tyyni maanantaipäivä. Kaipaan vilkkaan kaupunkielämän vastapainoksi luonnonrauhaa ja merimaisemaa. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti ulkoilumahdollisuuksia, mutta tänään suuntaan läntiseen kantakaupunkiin, Töölön ja Meilahden suuntaan. Kädessäni on kaupungin sisällä rajattoman…
Vilautus, vilkutus ja pyöritys
Kaikkea sitä näkee, mutta sitten Doc Hollywoodin ei ihan tuollaista suoritusta. Eipä silti olihan välissä hevosaitaus ja varmasti käytettävissä kolme vessaa. Miksi siis naisihminen riisuu housunsa, pyllistää näyttävästi ja sen…
TARU PAINOJEN HERRASTA OSA 3
[VIDEO]http://www.youtube.com/watch?v=4EQjVOc9dMM[/VIDEO]