8.2.2013 • Contour

Kardaani

Tuli kallis makkara. Olisi varmaan ollut aiheellista ottaa ainakin toinen matkaevääksi noutopihan puolelle. Ehkä 529 € olisi voinut sijoittaa johonkin muuhunkin, mutta laskin eilisen perusteella että huoltoajassa tulee säästöä vanhaan…

7.2.2013 • Contour

Foreca

Foreca hakee TV-meteorologia. Nyt kun katsoo paikallissään osumista esimerkiksi viimeisen vuorokauden osalta niin olisin minäkin osannut sen televisiossa kertoa riittävän kansantajuisesti ja yhtä paljon pieleen. Minähän en voi siihen hommaan…

7.2.2013 • Dia's diaries

vastaus

^ Tekstistäsi välittyy jälleen sellainen käsitys sinusta, ettei asiallisen keskustelulinjan ylläpitäminen ole vahvimpia puoliasi. Toki voi olla, ettet yrittänytkään käydä keskustelua henkisesti aikuisen ihmisen lailla. Havaintojeni mukaan mm. näet näpäytyksiä…

7.2.2013 • Antisankaritar

Pari sanaa…

Asiani koskee kaupassa asiointia, bonuskortteja, veikkauksen pelejä, ihmisiä ja perkelettä. Ensinnä, joo, kyllä pitää ihmisen rauhallisena osata pysyä kun kaupassa asioi. Mikään ei ota päähän enemmän kuin se, että ottaa…

7.2.2013 • En kasvanut aikuiseksi

Melkoisen monet rataspyörät

jää pyörittämättä ja melko monet askeleet raahautuvat pimeään kammioon päivä toisensa jälkeen ja seinissä on valkoista maalia ja johonkin on jopa suunniteltu vihreitä perhosiakin. Mutta keltaisista seinistä tulee mieleen pelkästään…

7.2.2013 • 2118

Sinulle

Tunnen nautinnon annan hymyn sydämeen huolet karkoitan Duomme siis toimii onnellisuuden luoden nainen ihanin Suomineitoni usko jälleen unelmiin täydennän sinut

7.2.2013 • Miikka Anttonen

Pokeri, douppi ja huumeet

Luin joskus pokeritaipaleeni alkuaikoina Cityn paperiversiosta artikkelin erilaisista mömmöistä, mitä jenkkiläiset opiskelijat pumppaavat itseensä ennen yliopistojen pääsykokeita, SAT-testejä ja vastaavia. Aivodouppiartikkeli julkaistiin joskus vuoden 2008 paikkeilla, kun itse aloittelin pokeriuraani….

6.2.2013 • Contour

Ei se mitä lukee lehdessä, vaan se mitä ei lue

Ex työnantaja oli päässyt lehteen. Mainintaa ei ollut siitä kuinka turvallisia hänen luomansa koneet ovat. Vain kaksi kuolluttä käyttäjää ja yksi kuollut asentaja. Kun vielä ottaa huomioon että vientimaita on…

6.2.2013 • Vapaamatkustaja

Minun Suomeni – terveisiä ministereille

Kahdeksan kuukautta sitten jakartalainen yliopisto-opiskelija kysyi minulta, mikä on Indonesian ongelma? Tiesin tämän testaavan mikä olen miehiäni, joten vastasin diplomaattisesti. Kerroin, että palaan kysymykseen kolmen kuukauden kuluttua. En palannut. Nyt…

6.2.2013 • Emma Karin blogi

Parlamentti asettui kalojen puolelle

Kaloilla on jälleen toivoa. Tänään Euroopan parlamentti äänesti yhteisen kalastuspolitiikan radikaalista uudistuksesta asettuen näin komission ajaman muutoksen tueksi. Parlamentti päätyi kalojen puolelle äänin 502-137. Äänestystulos on tärkeä rajapyykki ajoittain toivottomalta…