Blogit
Päivän pelastus
Päivällä vähän vitutti mut eipä vituta enää.
Markkinoille ei vittuilla
Suomen hallituksen EU-ministerivaliokunnan asialistalla oli marraskuun viimeisenä päivänä rahoitusmarkkinavero. Katainen ”päätti”, ettei ole Suomen edun mukaista lähteä mukaan piloottihankkeeseen, jota hallituspuolueiden enemmistö kannatti. Ylen mukaan hallituksen keskusteluissa ammuttiin kovilla ja…
Salaliitot ovat nykyisin avoliittoja
Poliitikot ihmettelevät alhaisia äänestysprosentteja eri vaaleissa. Ainakin virkansa puolesta. Tosin kasvaneissa äänestysprosenteissa piilee aina vallan menettämisen mahdollisuus. Joten ei noista alhaisista äänestysprosenteissa kannata olla pitkäaikaisesti huolissaan. Varsinkin, jos itse kuuluu…
Näkymättömiä ja olemattomia
Tänään oli hyvä työpäivä. Ei mitään ongelmia koneiden kanssa ja päivä meni nopeasti. Meni nopeasti kun ei näkynyt putkieristäjää eikä kummankaan työmaan putkimiestä. Toisen työmaan putkimies oli ilmeisesti käynyt, tuonut…
Vaikeaa elämää Karibialla, osa 1
Lauantai 1.12. Herään jo aamukymmeneltä, sillä minun on määrä tavata saksalaisystäväni hotellin aulassa ja matkata kohti vesiskootterivuokraamoa. Googlen mukaan saaren kiertämiseen menee noin 5-6 tuntia, ja koska aurinko laskee iltakuudelta,…
Hän suuttuu, jos kysyn mikä hätänä
[B]Olisin kysellyt paria asiaa. Minulla on yksi lapsi ja hän on minulle kaikki kaikessa. Olen seurustellut mieheni kanssa viisi vuotta, ja hän ollut välillä kamala ja toisinaan taas ihana. Mutta…
Itsenäisyyden menetyksen muistelopäivä
Olisihan kliffaa kuulla prosenteissa, kuinka paljon itsemäärämisen oikeuden kannalta merkittävää toimivaltaa Suomella on enää jäljellä? Kokoomuksen isänmaallisen edustajalta Jorma Jaakkolalta olisi hyvä saada ajantasaistettu yhteenveto. [b]Perustuslain tekstien vertailu…[/b] Artikkelit |…
Elvytystä
Uusilla koneilla on näköjään taipumus purkaa akut omia aikojaan pienellä ja vähän isommalla pakkasella. Toki voi olla ettei lähtötilannekaan ihan täysinäinen ollut. Meinasin että nyt kun on kaikki paikat kiinni…
Jäätä edessä
Ilmeisesti saa pitää lumitöitä lukuunottamatta vapaan torstain. Tai saisi jos ei olisi paras hetki siirtää konetta työmaalta kotiin. Puitakin pääsisi kaatamaan ja rajalinjaa avaamaan. Tänään ei ollut suurempia ongelmia, mutta…
Särkyneet ja korjatut 2
Mielestäni en ollut tänään sohvaperuna. Kaukolämpötyömaalta puuttui osia edelleen ja pääsin korjaamaan toisenkin tihkuvan letkun. Hirveä homma vaan ja kovin ahdasta + paineakku samassa linjassa=hyvin öljytty etuakseli. Maasturin pakoputkessa on…