Blogit
Happy Halloween!
Guess who I am tonight? 😉
Ei oo kaupunki
Lounasta odotellessa ruokapaikka tuli aika täyteen. Siihen sitten viereen istahti mies ja ikään kuin olisin tuntenut naaman ja jopa äänenkin. Ei välähtänyt eikä säteillyt kun vasta siinä vaiheessa kun poistui…
osalajien sm
eipä mennyt kisa tulosten osalta ollenkaan niinkuin oli suunniteltu. ennen kisaa iskenyt kylkikramppi söi tulosta jonkun verran. no sijoituksen suhteen täytyy sanoa, että en ollut vahva mutta eipä ollut vahvempiakaan….
Huorittelu on arkipäivää
[B]Kuinka toimia parisuhteessa, jossa huorittelu on arkipäivää ja väkivaltaa esiintyy välillä. Rakkaus taitaa olla kuollut, koska olen hänelle vain kotitalousautomaatti, jota saa haukkua niin paljon kun haluaa. Välillä tuntuu, että…
Vegaspäiväkirja, osa 3
Sunnuntai 28.10. Herätyskello soi vähän ennen kahtatoista. Puoliltapäivin pyörähtää käyntiin Wynn Classic-turnaussarjan $1590 hintainen pääturnaus. Se vetää puoleensa jo vähän parempia pelaajia korkeamman sisäänostonsa vuoksi. En ehdi syödä aamupalaa, mutta…
Vegaspäiväkirja, osa 2
Lauantai 27.10. Herään puoliltapäivin siihen, kun siivooja tulee puoliväkisin ovesta sisään. Olen unohtanut laittaa do not disturb-lapun oveen. Luulen hetkellisesti, että huoneeseeni yritetään murtautua. En myöskään ensin muista, missä edes…
Kaatis
Kova päivä takana. Kotiutuminen klo 23 ja takana yhden maankaatopaikan silitys siirtoineen. Aamulla kone kyl starttasi, mutta tankkauspumppu oli liikaa vanhoille akuille ja vaati pitkän roikan ja latauksen. Sitten saikin…
Rauhan vanki
Piti tehdä iso työ että sain rauhan niiltä kaikilta huorilta, hulluilta ja juopoilta jotka sisälläni asuivat piti vääntää kättä, painia masentua, seota kiivetä lyhtypylvääseen näyttää persettä poliiseille, piti analysoida, pohtia…
Halataan kun tavataan
Iski hirveä hellyyden kaipuu. No täytyy varmaan vaa tyytyä kirjoittamaan siitä runo.(saa nähä mitä alitajunnan syöverit taas puskee:)). Jo tarhassa meille opetettiin sano kiitos mutta kukaan ei opettanut sanomaan halataan….
Käsitöitä kiireettömille
Viikonloppuna on [URL=http://www.sexhibition.fi/]Seksimessut Helsingissä![/URL] Näin halvalla ei livetissejä ja pimpuloita näe missään. Kaksikymmentä vuotta täyttävä sEXHIBITION-konsepti lupaa uudistuneensa tänä vuonna täysin. [URL=http://www.sexhibition.fi/esiintyjat.html]Esiintyjäkaarti taikatemppuineen[/URL] ja standupin kera on vaikuttaa jännittävältä. Aion…