Blogit
Ajotaidottomille ja puhevammaisille
En tiedä mikä ohjelma tällä hetkellä telkassa pyörii, mutta sen kamalampaa kieltä en ole kuullut yhdeksään vuoteen. Kieli finglishiä eli kun ei osaa kumpaakaan kunnolla ja aivokapasiteetti ei anna myöden…
Ammattitaidottomuus
Meidän työterveyshuolto on kyllä astetta jännempi instituutio. Talvella pyysin lääkäriltä reseptiä antihistamiiniin, joka voisi auttaa lääkkeen aiheuttamaan kutinaan. Kerroin tarkasti, mitä olen kokeillut ja mikä ei ole auttanut. Sain reseptin…
Lukutaitoisille
Olen siis ensimmäistä kertaa pitkään aikaa lukenut kirjan. Valitettavasti en vois suositella sitä kenellekään selväjärkiselle ja ihmettelen miksi se on ylipäätään aikoinaan suomennettu. Paluumatkalla Tampereelta piti tehdä asiakaskäynti. Muuten meni…
Eritekirjo per 24 h
Otsikon aihepiiri ei vieläkään liity seksiin, ainakaan tässä blogissa. Pettyneet voivat tsekata joskos Rönttösen anteeksi Rönkkösen blogi tarjoaisi jotain siltä saralta. Eilen oli erittäin hieno päivä. Vein aamutuimaan vastahakoisen pienen…
Mikäköhän se leffa oli
Jossakin elokuvassa miesporukka vannoi pysyvänsä poikamiehinä ja sitten sille viimeiselle sinkulle jäisi pienestä sijoituksesta kasvanut jättipotti. Sivuhahmona oli kiltin oloinen kirjastotäti josta paljastui julma domina. En tiedä kuinka paljon kirjastoauton…
Viidakon tähtöset finaali!
Kohta se on ohi myös tvssä. Haikeata miettiä, kun tuntuu että se voisi jatkua ikuisuuksiin. Viidakon tähtöset oli hieno kokemus ja ihmiset vielä sitäkin ihanampia suurin osa. Niin se vaan…
Skumppaa kesäjuhliin
Viinisuositus 2.0: [URL=http://www.alko.fi/tuotteet/fi/915547]Anna de Codorníu Brut Rosé[/URL] [B](12,10€)[/B] [URL=http://www.alko.fi/tuotteet/fi/008715]Bollinger Special Cuvée[/URL] [B](49,90€)[/B] [B]Tsekitä myös meikäläisen [URL=http://www.facebook.com/ilkkasiren]Facebook[/URL] ja [URL=http://www.twitter.com/ilkka_siren]Twitter[/URL][/B]
………
Ei ole hyvä olla nyt. Todella painava. Itsetuntoa koetellaan urakalla. Final countdown to downshifting 12 days. ”Sukupolven Y haasteiksi on mainittu lyhytjänteisyys, taipumus eskapismiin, elämyskeskeisyys sekä vastenmielisyys aikuistua ja ottaa…
Sijaistusta entinen mönkkäri
Päivän anti oli niukka. Peitettyä kaapeliojaa, muutama levitetty multakasa, lavettireissu ilman tappioita, kiskottuja kantoja ja yhdet syntymäpäivät Ehkä kuitenkin kiintoisinta oli käynti kirjastoautolla ekaa kertaa moneen vuoteen. Ei ole ennen…
Epätoivottu yövieras
Ja kävipä sitten niin pitkästä, pitkästä aikaa että yörauhaani häirittiin mitä räkäisimmällä tavalla. Joku ruskeaan nahkarotsiin pukeutunut pomarfinin edustaja halusi vieraisille viime yönä juurikin siinä noitien hetken jälkeen ja täräytti…