Blogit
Hissukseen
Saikku on välillä ihan jees, eipä haittaa yhtään vaan lötkötellä ja laiskotella. Aivot saavat mukavasti hengittää ja kroppa levätä, keskittymisellekin annetaan mukavasti tilaa. Tulee vaan mieleen, kuinka meidän pitää kokoajan…
Lähimmäisenrakkautta. Platonista vieläpä.
Kävinpä tänään hakemassa sisäkköessua. (Ei, Veltsu ei ole palkannut minua, eikä essu liity tähän lainkaan.) Sanotaanko niin, että jätän tietoisesti osan verhoistani auki ja tykkään yllättää tv-luvantarkastajiakin. Ehe ehe öhö…
Finnish Catwalk -12
Olin viime perjantaina kutsuvierastilaisuudessa Finnish Catwalk -messuilla Vanhalla ylioppilastalolla. Ensi syksyn ja talven kokoelmia esitteli noin 30 kiinnostavaa kotimaista nimeä. Suurista muotitaloista mukana olivat mm. Nanso, Ril’s ja Turo Red…
Pakkasta ja hehkulankoja
Sai nukkua pitkään ja vaihtaa polttimoita rauhassa. Yöpakkanen oli sen verran kova että rasvapumppu on varmaan ihan jäässä. Kyllä olisi harmittanut olla jotain rantaa ruoppaamassa tai lumitöissä kuten muistaakseni viime…
Herkät miehet
Heikompana astiana pidetyt naiset ovatkin synnynnäisesti kovempia luita kuin miehet. Stanfordin yliopiston psykologin Turhan Canlin ja Kalifornian yliopiston neurobiologian professorin Larry Cahillin tutkimuksista raportoi Scientific American. Ihmisen elämän alkua tarkastellessa…
Kerroksilla lämpimäksi
Teen tällä hetkellä extra-myyjänä töitä Only-nimisessä vaateliikkeessä Forumissa. Meillä on menossa tällä hetkellä Must have -kampanja, joka pitää sisällään muun muassa alhaalla näkyvän armeijatakin. Itse olen katsellut tuollaista jo kauan…
Hiiri
FST näytti sarjaa nimeltään Lykke. Yhdessä jaksossa hiiri ja sen torjunta sai aikaan melkein halvauksen. Olkoon talo uusi tai vanha niin aina jonnekin jää tai syntyy 10 mm reikä yllättävän…
aarteita
oon ostanut syksyllä paljon kamaa kirppareilta jaa muaalta melki ilmatteex. juuri nyt tajusin et en oo ees katsonut mitä noitten laukkkujen ja naisten käsilaukkujen sisällä on….on ollut sen verta henkisessähumalassa….täääsarpanevan…
Ihana vammaislapsi
Ennen menin aina suhteesta toiseen ja rakastin huumaa, kun mä tunsin itseni niin ihanaksi ja rakastetuksi…sitten pari vuotta siten tajusin, että ei vika olekaan niissä muissa, vaan minussa. En olekaan…
My Galway Girl
Hyvin, hyvin harvoin, mutta suureksi rikkaudeksemme pääsemme nauttimaan sellaisesta taiteesta, joka hyväilee mielihyväaluetta tunnejärjestelmässämme. Vaikka maailma on täynnä musiikillista kerrontaa, vain hyppysellinen siitä onnistuu ujuttamaan rihmastonsa syvälle oman elämän mielikuviin…