Blogit
uusi pää – uudet aivot?
Hiuksia värjättiin kahdella eri sävyllä tänään. Tummaa pohjaa ei edestä erikseen vaalennettu, mutta silti siihen tarttui punainen hyvinkin kirkkaana – aika jänskää. Piti tallentaa jälkipolville (eli laittaa maililla äidille) kuva…
Iltapalaa ja cityilyä
Kotiin tuossa puoli kymmenen maissa ja nyt ehtinyt jo syödä sekä hetken cityilläkin. Kohta kai suihkuun tästä.:) En kyllä lähde baariin tänään, ei taida jaksaa.
Ammattiveto.
Törmäsin pitkästä aikaa yhteen kamuun jonka kanssa tulee perinteisesti aina vaihdettua kuulumiset vetorintamalla eli miten on osunut pitkävedot tms. Kuulin sellaisesta vihjepalvelusta mitä en ole ainakaan aiemmin pannut merkille. Ilmaisvihjekin…
Hajottaaaa
Tylsistyttää oikeesti ihan kaikki. Ei oo mitään tekemistä ja kaikki ärsytttäääääää! Ehkä eron jälkeenkin kuulukin tuntua tältä? Kun toinen on ollu sulle koko maailma ja sitten kun sitä ei enää…
Rakas Joulupukki!
Tiedän ettei minun pitäisi enää tässä iässä uskoa sinuun. Uskon kuitenkin yhä myös kunnon miehiin, tosirakkauteen ja hammaskeijuihin. Tänä vuonna en toivo kuin yhtä asiaa. Nimittäin runsain mitoin jakamatonta huomiota…
Noita Nokinenän mietteitä
Nyt on pakko purkautua jollekin… Kaikki tää alkoi viime heinäkuussa, kun mami roudas meille ton riiviön! Asiasta kyllä keskusteltiin paljon etukäteen, mutten ikimaailmassa osannut arvata millaista helvettiä tää tulee olemaan…Ois…
Siis miten niin Sekalaiset?
Kun perustaa blogin tämä cityn tyyppi kysyy, että anna aihepiiri. Hitostako sitä vielä tietää mitä tänne tulee kirjoitettua? Pö-h. Laitettiin sitten sekalaiset. Tänään tunsin itseni varsin kinkyksi. Ihan oikeasti kieroon…
Sunrise Avenue: Romeo
Cold is the night I see you go Into the night to find your Romeo It’s a pity finding someone Won’t bring it all to you right now Enter the…
APULANTA – Viisaus Ei Asu Meissä
Woo-o, Woo-o-o. Woo-o, Woo-o-o. Oon tehnyt asioita. Ne joilla ei oo muuta tarkoitusta, kuin olla tikareita. Ne jotka tarkoitettiin ainoastaan sinuun uppoomaan. Antaisin anteeksi, jollen heikolta näyttäisi. Wo-oo-o-o, Wo-oo-o-o, se…
Esimieskö?
Elelipä kerran metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin sattuivat olemaan syntymästään sokeita. Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan hyppelemässä ympäri metsää ja käärme oli luikertelemassa ympäri metsää, kun…