11.10.2007 1021

työtä

sattuuu sitä vielä sellaistakin tässä maailmassa,että ihminen saa vakituisen työpaikan. Tänään sellaista sattui. Tehtyäni 1,5 vuotta sijaisuutta sain vakituisen paikan. Hianoo täytyy sanoo. Ei tartte miettiä mitä tapahtuu kun taas…

11.10.2007 537

Juttuja

Keskustaan kävelyä ja asiointia aamulla. Jokin aika sitten uintia 🙂 Löysin sisäisen vesipetoni. Sen jälkeen nutrilett kanakeittoa ja vettä,omena meni myös alas.Kahvia ja 2kuivaa hapankorppua. Nyt viemään pyykit koneesee 🙂

11.10.2007 1535

Moro

Taas katosi tääkin päivä… hmm kerrankin ollut ihan hiljasta. Ihana päänsärky kaatoi tuonne sängynpohjalle, kattelin yhden hyvän elokuvan THE SKELETON KEY… Oli aikasta mielenkiintoinen ja pikkasen erilainen. Kaksi purkkia Rodeota…

11.10.2007 Turn Loose the Swans

Ammatillisuus ennen kaikkea

On taas ollut kirkas ja kiireinen päivä. Päivän aikana olen kaivannut niin korvatulppia kuin desibelimittariakin, siksi kovaäänistä on meno ollut. Huomiseksi ajattelin etsiä sellaiset 1970-luvun tyyliset ja keltaiset kuulosuojaimet kotoa…

11.10.2007 1293

Sopeutumisen mestari

Mietin eilen, että missä vaiheessa vieraaseen kaupunkiin muuttamisen jälkeen pitäisi tulla sopeutumisvaikeuksia, ikävä entistä asuinpaikkaa tms tunteita. Olen odotellut niitä. Luulisi, että ne kenties ilmaantuvat heti alussa ja sitten pikkuhiljaa…

11.10.2007 79

Horoskooppi

Jousimies – 11.10.2007 Otat liian tosissasi sekä työn että huvin. Mihin olet hukannut hymysi ja huumorintajusi? (-mitä v****a se kysyjälle kuuluu)

11.10.2007 Teoriasta totuuteen

Eräs nimeltämainitsematon…

…wannabe rokkari / gootti runoilija on ilmoittanut poistavansa jatkossa kommenttini kun hän väitti blogissaan minun lähestyvän häntä pikaviesteillä ja aivan totuudenmukaisesti korjasin että hän lähettelee minulle vittuilumielessä pikaviestejä ja minä…

11.10.2007 537

Nyt se alkoi.

Aamupala: Allevo suklaapirtelö,2hapankorppua(salaatinlehti+leikkele 3%) Ja kahvia.

11.10.2007 1535

Johan oli…

Aamuinen keskustelu poikani Timo 3v. Laitoin auton käyntiin ja kaivelin skrapaa esiin pölypalleroiden seasta. Timo juoksi pakokaasujen perässä ja ihmetteli sitä suuresti, näin pakkas aamunahan se näkyy hyvin. – ÄITI,…

11.10.2007 1196

= happy accident =

hhemuli soitti ja sano, et se on vielä iltaan chigagossa.¨ hoohetkinen se sano ja kuuluu kauhee rysäyys, sen autossa ei ollu pyköälää eikä jarruja ja se lasketteli jossain raviradallapäin alamäkeen…