2.3.2007 Nestearska ajattelee

looooooomaaaaa

Reilu viikon vapaa alkaa siis parin tunnin päästä. Hirveä päänsärky sen kunniaksi. Nyt sinne töihin hetkeksi ja sen jälkeen kotiin pakkaamaan loput. Ja sitten matkaan 🙂 🙂 🙂

2.3.2007 1180

Euroviisuissa kahlataan taas mudassa

Kuulin äsken radiosta Hanna Pakarisen Euroviisu-biisin ja kokemus vahvisti sitä fiilistä, joka oli jäänyt jo finaalilähetyksestä: ei tällä voi pärjätä! Vasta, kun biisiä oli soinut yli puolenvälin, tajusin, että jahas,…

2.3.2007 1180

Hiphop-maailma ei säväytä vanhusta

On ollut mielenkiintoista seurata Suomen ja USA:n Idols-kisaa ja etenkin niitä karsintoja. Mun mielestäni karsinnat ovat etenkin Jenkkien Idolsien osalta olleet verrattomasti mielenkiintoisempia kuin jatkovaiheet, koska tuntuu, että ison veden…

2.3.2007 489

lisää loistavaa musiikkia

tarjoaa mikserissä tanssiorkesteri analfist. onhan tuostakin aikaa, kun eksyin kuulemaan. mutta neroutta kerrakseen, eipä sillä.

2.3.2007 Rapsakkata

Kolmikannasta jo kymmenkantaan?

Uutispäivä Demarissa oli kirjoitus 27.2.07, jossa kolmikantaa pitäisi laajentaa kuusikannaksi: "Turkulainen Seppo Lehtinen valittiin SDP:n puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi puoluekokouksessa Jyväskylässä. Seppo Lehtinen sanoo, että hallitusohjelmassa pitää hoitaa niidenkin asiat, joilla ei…

2.3.2007 818

Alumiini

tänään varmistuu minkä asunnon saan. kyllä kannattaa häiriköidä samaa ihmistä puhelimitse niin kauan että jostain jotenkin kummallisesti löytyykin vapautuva asunto. sopivan kokoinen ja hintainen….nyt pitäis olla tekemässä jotain muuta kuin…

2.3.2007 779

Pariton

Haluan jokatoinenpäivä olla vastakohtani.

2.3.2007 Suojelusprkl

Stanan Sählä

Koko paska lähti liikkeelle siitä, kun toissa iltana sain idean ”puhdistanpas sohvastani tuon yhden läiskän tällä fairyvedellä kyllästetyllä hankaussienellä” hieno idea, mutta kävi mulla mielessä sekin vaihtoehto, että olisi ollut…

2.3.2007 730

Haluaisitko nähdä karvakorvani?

Jep jep, tänään taas töihin. Ja tarjouduin itse olemaan illalla kuskina, inanalla on synttärit. Jotenka käydään paikallisessa parilla 🙂 Pääsinkin eilen illalla toteamaan, että ”Jees, onpahan mulla taas blogimateriaalia” 😀…

2.3.2007 Nestearska ajattelee

kuvia

Nyt on sitten kissemissen kuvia 🙂 Laitoin ihan omaan kansioonsa. jee. Pakkaan huomista varten.