Blogit
Pimahdus
Vapaapäivä! Näin Danin pitkästä aikaa päivällä,käytiin itiksessä kahvilla. Staffpointin akalla oli jotain asiaa ja kävin toimistolla, pimahdin sille totaalisesti kun se perui mun oppisopimuskoulutuksen sen takia, koska ei halunnu ”itelleen…
=/
on se outoa että voi tuntea olonsa surulliseksi menettäessään jotain, mitä ei ole edes omistanut, eikä ole halunnutkaan omistaa….
Hiukkasen treeniä
Tuli sentään hiukan treenattua, joten ilta ei mennyt ihan harakoille.
tähänkin päivään
ja eiliseen ja sitä edelliseen voi vain yksinkertasesti mahtua niin kovin paljon. aloitin koulun tossa hetki sitten ja nyt jo työharjottelussa sitä kautta.sinäänsä nihkeetä kun ei rahaa tai avustuksia oikein…
Yhyyy iso pipi
Pakko tulla tännekin itkee pipiä valokuvan kera. Samperi että koskee suuhun, tuo jomotus alkoi jo päivällä ja kuvittelin sen johtuvan siitä, että olin polttanut suuni syödessäni lohta. Äsken tuo kipu…
Keskiviikon saalis
Avasin töissä koneen ja luin lehden sivuilta Kirkan kuolemasta. Yllätti jostain syystä tosi paljon ja aiheutti lievää herkistelyäkin. Tuli heti mieleen kaikki hassun ihanat biisit, joita kyseinen herra on tehnyt….
Sitä se on
Njooh, sitä luulee olevansa hyvä ystävä jollekin, yrität hitosti että sillä ois parempi olla, ja mikään ei kelpaa(Tai siltä ainakin tuntuu, koska järjestit mitä tahansa, mikään ei käy). Pitää tukea…
Maanantaina, eilen, tänään & tulevana v-loppuna.
Maanantai oli mukava uusien virikkeiden päivä sillä aloitin mesettelyn kahden uuden tuttavuuden(cityilijän)kanssa. Oikein mukavilta tytöiltä vaikuttivat =) Eilen pidin täydellisen vapaapäivän sekä cityilystä että mesettelystä. Että sellainen kampanja oli tiistaina…
jo kaks päivää barcelonassa!!
taal sita ollaan ja etitaan paniikissa kamppia.. parit on jo kayty kattomassa ja muutama naytto tallekin pvalle viel jaljella..kroppa hinkuu siestalle.. ekan yon ei saanu oikein unta ku irkku teinit…
Vahinko ei tule kello kaulassa…
..eikä torvet soiden. Kuntoutumassa ollut selkä otti aamusta takapakkia kaksin verroin-nyt mä oon ku rampa mummo hangessa, askelpituus lyhenty puoleen. Itteekin naurattaa kun mennä köpöttää kuin entisaikojen kiinalainen leidi..kipitikipiti.. Tämä…