28.6.2018 roadrunner

Ruskamaratonille ensimmäistä kertaa

Nyt se on sitten tehty! Ilmoittauduin nimittäin ensimmäistä kertaa koskaan [url=http://www.levi.fi/fi/viihdy-levilla/levin-kesa/levin-kesan-tapahtumat/ruskamaraton.html]Levin Ruskamaratonille[/url] tai oikeastaan kyseessä on ainoastaan puolimaraton, eli noin 21 kilometrin rykäisy. Ei nuo rahkeet kuitenkaan ihan vielä riitä…

27.6.2018 SamV

Kevyempää elämää

Viime tammikuussa tein päätöksen, että alan elää terveellisemmin. Olin nimittäin päässyt hieman pöhöttymään ja eniten minua haittasi se, että olin jatkuvasti väsynyt ja kärsin ajoittaisista nivelkivuista. Tammikuussa aloinkin muokkaamaan ruokavaliotani…

27.6.2018 SuperAssarit

Osa-aikainen työ antaa aikaa rakkaille asioille

Teen töitä osa-aikaisena. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni osa-aikaisena, ja vaikka haussa oli kokopäiväinen työ, olen todennut, että tämä järjestely sopiikin minulle paljon paremmin. Olen niitä, joilla on aina miljoona…

27.6.2018 MatteoRainisio

Helsingin klassikkoravintolat

Kesällä kaupunki herää eloon ja kukoistukseensa pitkien iltojen ja lukuisten ulkoilmassa järjestettävien tapahtumien myötä. Moni suomalainen myös innostuu käymään ulkona syömässä entistä aktiivisemmin, ja nautiskelemaan kaupungin useista terasseista, eikä mikään…

Tie luottamukseen on monesti tuskien täyttämä.
27.6.2018 Toinen mahdollisuus

Kontrolloitu pelko.

Pelko. Siinä tunne, jota kukaan meistä ei mielellään toivoisi kokevansa. Samalla on kuitenkin todettava se, ettei tuolta tunteelta voine kukaan välttyä. Jossain kohtaa elämää tuo tunne on läsnä halusit tahi…

26.6.2018 Tuulitukka - elämän noita

Jatkumo

Kyllä se nyt yllätti minut täysin, että olen taas (tokikin vain viikon!) sairauslomalla. Että juurikin tulin avautumaan asioista, ja taas lääkäri katsoo parhaimmaksi (ympäristölle, toim huom) laittaa lepäämään. Minähän en…

25.6.2018 designhirmu

Kuinka valita sopiva seinäkello kodin sisustukseen?

Seinäkello löytyy varmasti jokaisesta kodista ja kellon tärkein tehtävä on tietenkin näyttää aikaa. Sisustuselementtinä [url=https://www.designkaupat.fi/seinakellot/k-425]seinäkellot[/url] saattavat kuulostaa melko tylsältä, mutta kellojen käyttäminen on erinomainen tapa lisätä kotiin värejä, korostaa muuta…

Korkeasti koulutetun äidin lapsen elämä on usein suojattua ja turvallista. Kuva: J. Carter.
24.6.2018 Suhteet & seksi

Suojattu lapsuus

Hyvin koulutettu äiti eroaa muita äitejä harvemmin. Korkeasti koulutetun äidin lapsilla on suojatuin lapsuus ja eniten resursseja. Vain peruskoulun käyneet naiset eroavat muita äitejä useammin lapsen ollessa vasta päiväkoti-ikäinen. Akateemisen…

23.6.2018 Iris & Melissa: Jatkoilla

Jakso 30 – Loppuunmyydyt seksifestarit ja kropan alaosa Kalliossa

Miten kuumaa Wonderlust-seksifestareilla nyt sitten oli? Melissa kävi ehtoollisella Päivi Räsäsen kanssa ja onnistui samalla tyrkyttämään homoseksuaalista agendaansa. Iris on juuri muuttanut pois rakkaasta Kalliosta ja kertoo häiriköistä Dallapénpuistoissa, Hesarilla…

23.6.2018 hikotusta ... sivumerkkejä

Testaa nimesi sointu ja sopivuus

[b][url=https://twitter.com/syksyrasanen?lang=fi] Syksy [/url][/b] [b]Räsänen[/b] – vau mikä etunimi kosmologilla! Voisipa monellekin näin juhannusaattojuhlahumun jälkeen sopivan kostealta tuntua, passata kuin se suutarin näppi sinne. Sovitteles [i]Syksyä[/i] omaan sukunimeesi! Sulaako suussa? Sointuuko?…