Blogit
Runoja
Katson kaukaisuuteen Näen tulevaisuuteen Minulla ei ole siellä mitään ei rakkautta ei iloa Miksi siis elän? Hän, jota rakastan ei minuun edes katso kyyneleet polttavat poskillani Hän, jota rakastan ei…
Pohdintaa addiktioista.
Mitä erilaisimmista riippuvuuksista läpi elämäni kärsineenä, en voi olla pohtimatta sitä kuinka paljon tunteet lopulta vaikuttavatkaan käyttäytymiseemme. Yhtään ainoata muutosta elämässäni, jos puhutaan esimerkiksi jostain haitallisesta riippuvuudesta luopumisesta, en ole…
Luonnonkosmetiikka-ala kasvaa: markkinoiden uskotaan tuplaantuvan
Luonnonkosmetiikan suosio on kasvanut viime aikoina huimasti, eikä ihme. Kemikaaleihin, lisäaineisiin ja syntettiisiin ainesosiin kyllästyneet ihmiset kaipaavat lähemmäksi luontoa ja luonnollisuutta kaikessa kulutuksessa: ruoassa, käyttötavaroissa, asumisessa ja tietenkin myös kosmetiikassa….
Yritysmaailmassa intuitio ei ole ruma sana
[i]”Bisneskykyni ovat syntyneet siitä, että kuuntelen sisäistä opastustani – intuitiotani.”[/i] – Oprah Winrey Intuition voimaa käytetään työelämässä ja erityisesti bisnesmaailmassa päivittäin ympäri maailmaa, tosin emme puhu intuitiosta, vaan bisnesvainusta. Se…
Lasten hankkiminen yhdessä on suuri sitoumus
[b]KYSYMYS: Olen 21-vuotias naisen alku. Olen seurustellut avomieheni kanssa jo kuusi vuotta ja yhdessä olemme asuneet noin kaksi vuotta. Suhteemme on sujunut hyvin, tietysti tavallisia riitoja tulee silloin tällöin, mutta saamme…
Kunnallisvaalit 2017
Vihdoinkin alkavat päättäjien aivosolut aktivoitumaan. Ainakin Euroopan johtajavaltiossa; Saksassa. [i]”Olen vakavasti huolissani tästä”, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble myöntää CNN:lle. ”Jos tarkastellaan mitä tahansa kehittynyttä taloutta – Britannian kansanäänestys, kampanjointi Yhdysvalloissa…
Jonatan Johansson ja erilainen urheilijan polku
[b]KYSYMYS: Miten Jonatan Johansson nousi huipulle ja missä hän vaikuttaa nykyään? VASTAUS:[/b] Jonatan ”Tintti” Johansson on syntynyt Tukholmassa, mutta asui lapsuutensa ja nuoruutensa Paraisilla Finnbyn kylässä. Jonatanilla on kolme veljeä,…
Mihin kantaa Jukureiden lento?
[b]KYSYMYS: Mihin kantaa Jukureiden lento tällä kaudella? VASTAUS:[/b] Nousijajoukkue Mikkelin Jukureiden taival Liigassa on alkanut positiivisissa merkeissä. Mikkelin Ikioma Areena on ollut täynnä parinakin iltana, pisteitä on ropissut tasaiseen tahtiin…
Miksi mustien surunauhojen käyttö on lisääntynyt?
[b]KYSYMYS: Mikä on mustan surunauhan käytön alkuperä. Miksi sen käyttö on lisääntynyt urheilussa? VASTAUS:[/b] Musta käsinauha on symboli suruajalle ja suremiselle, mutta nykyään se on enemmän kunnioitusta vainajaa ja vainajan…
Suhdeaddikti hyppii suhteesta ja pedistä toiseen
[b]KYSYMYS: Olen 33 vuotias nainen ja minussa piilee jokin vika mitä en saa millään korjattua, en saa itseäni muuttumaan ja usein tunnen olevani oravanpyörässä. Olen ollut uskoton jokaista poikaystävääni kohtaan…