Blogit
Voimien loppuminen ei tee kenestäkään huonoa ihmistä
[b]KYSYMYS: Perheemme on uusioperhe joka koostuu minun omista kahdesta lapsesta 14 vuotiaasta tytöstä jolla on adhf, 17 vuotiaasta pojasta, avomiehestä ja hänen 15 vuotiaasta pojasta, sekä 2 koiraa. Noin reilu…
Helsingin ikioma traditio
Viimeksi ottamani valokuvat herättävät minun silmieni eteen Helsingin entisaikojen porvariston: rouvia pitkine hameineen ja herroja liiveineen. He ovat tulleet kauppatorille kävelemään. Kuvani ovat näet silakkamarkkinoilta, joita on kaupungissamme järjestetty vuodesta…
Yksinäisyys. Mielenterveysongelmat. Riippuvuudet.
Mitä yhteistä noilla otsikon asioilla lopulta on? Omalla kohdallani ensimmäinen yhdistävä tekijä on ollut se että olen kärsinyt noista jokaisesta. Ensin yksittäin. Lopulta kaikista yhdessä. Yhdessä näistä lopulta muodostui vyyhti,…
Pikaopas laihduttajalle
Hei vain kaikille! Mietin, että aloitan kirjoittamaan blogia laihduttamisesta, koska olen omien epäonnistumisten ja onnistumisten kautta oppinut siitä niin paljon. Erityisten geenieni takia oma laihdutusprojektini alkoi jo oikeastaan kahdeksantoista vuoden…
Idioottivalmentajan pahimmat ylilyönnit
[b]KYSYMYS: Goon-valmentaja Andrei Nazarov sai taas potkut. Mitkäs ovat väriläiskän pahimmat ylilyönnit? VASTAUS:[/b] Syyskuun alkupuolella kazakstanilainen KHL-seura Barys Astana antoi potkut tulisieluiselle päävalmentajalleen Andrei Nazaroville. Samalla oven avauksella lähteä sai…
Riidellessä kumpikaan osapuoli ei koe tulevansa kuulluksi
[b]KYSYMYS: Mietin parisuhteemme tilaa. Mitä pitäisi tehdä. Olemme aviopari, kolmekymppisiä. Meillä on kolme lasta, joista nuorin on vasta alle kuukaude vanha. Meillä on ongelmia, paljon riitoja. Riitojen aikaan minä lannistun,…
Tampere: Dabbalin yllättävä yllätysmenu
Nostakoon kätensä ne, jotka omaavat edes jonkinlaisia ennakkoluuloja hotelliravintoloita kohtaan. Suurin osa nostaisi varmasti kätensä pystyyn, kysyttiinpä asiaa keneltä tahansa. Yleinen käsitys on, että hotellien ravintolat ovat vain välttämätön paha…
Mitäs sitä hyvää hiusmallia muuttamaan
[b]KYSYMYS: Nykyään tuntuu, että huippu-urheilijat vaihtavat hiustyyliään jatkuvasti. Onko urheilijoita, jotka ovat luottaneet aina samaan tyyliin? VASTAUS:[/b] Tämä on huikea kysymys! Kysyjä on oikeassa siinä, että monista nykyurheilijoista on tullut…
Holhousvaltio kasvattaa uusavuttomia – Vlog
Tänään esittelen teille hyvinvointivaltion/holhousvaltion stereotyyppisen kasvatin, Kansalainen Z:n, joka on passattu niin pilalle, ettei edes matka teatteriin hoidu ilman vaatimusta keskushallinnon puuttumiseksi asiaan. Samalla lanseeraan uuden liikennemerkin. Se on hyvinvointivaltiomentaliteettia…
Lapsen parhaaksi on, että vanhempi voi hyvin – yksin tai yhdessä
[b]KYSYMYS: Olemme seurustelleet ja asuneet yhdessä noin viitisen vuotta, ja meillä on kolme vuotias lapsi. Tämä kaikki silloin tapahtui kovin äkkiä, lapsi ja yhteen muutto, ettei sitä edes silloin kerennyt…