Hän oletti, että on minulle ok, jos en saakaan koskaan lapsia

[b]KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 10 vuotta, josta asuneet yhdessä lähes koko ajan. Olemme noin vuosi sitten ostaneet oman ensimmäisen asunnon, ja oletin, että kaikki on hyvin. Asumme avoliitossa, koska miehen mielestä naimisiinmeno ei muuta mitään. Itse olen kuitenkin sitä aina halunnut. Mies ei ole koskaan varsinaisesti sanonut, että ei haluaisi lapsia, vaan sanonut sen siten, että olen olettanut, että jossain vaiheessa hän niitä kuitenkin haluaa. On kuitenkin vitsaillutkin tai puhunut epäsuorasti niistä. Itselläni on tällä hetkellä erittäisin iso vauvakuume, ollut jo muutaman vuoden ajan, ja minulle vauvan tulo tähän elämäntilanteeseen olisi enemmän kuin tervetullut (olen 29, hyvä työ, hyvä koti). Mies kuitenkin haluaa keskittyä uraansa ja tuntuu, että raha on hänelle elämän tärkein asia. Hän ajattelee vain rahaa, ja sitä miten tulevaisuuden voi turvata rahalla. Hän ei halua lasta tällä hetkellä, ei mahdollisesti koskaan. Kun olen ottanut asian esille, hän ei ole koskaan sanonut siihen kunnolla ei, mutta nyt kävimme keskustelua asiasta. Hän on olettanut, että minulle on ok, jos en koskaan saisikaan lapsia. Hän on luullut, että minulle riittää vain hän, kun hän on itse sanonut, että ei halua kenties koskaan lapsia. Keskustelun päätyttyä hän sanoi, että jos haluan varmuudella lapsia, minun tulee lähteä tästä suhteesta. Eli minun pitäisi nyt yksin päättää suhteemme tulevaisuus: pysynkö hänen kanssaan enkä mahdollisesti koskaan saa lapsia vai lähdenkö pois suhteesta etsimään uutta elämää, jossa mahdollisesti löydän miehen, joka myös haluaa lapsia. Pelottaa, jos lähden pois suhteesta, löydänkö kuitenkaan miestä, joka ajattelee samalla tavalla kuin minä. Vai jäänkö suhteeseen odottamaan sitä, mitä en välttämättä koskaan saa. En ikinä kuvitellut, että joutuisin tekemään tällaisen valinnan, ja miksi tämä minun pitää itse yksin päättää? Mies on hyvin vahva persoona ja tuntuu, että hän ei edes välitä, kun sanoo, että minun pitää päättää, haluanko jäädä vai lähteä. Hän sanoi, että ajattelee minun parasta, kun antaa mahdollisuuden päättää. Mutta välittääkö hän? Jos hän sanoo, että mene, jos et malta odottaa kahta vuotta, kenties enemmän. En kuitenkaan ole valmis tinkimään lapsista, mutta voinko saada sitä mitä haluan jäämällä suhteeseen tai lähtemällä siitä? Ihan kuin hän ei haluaisi ottaa vastuuta suhteestamme, kun haluaa minun päättävän asian, jäänkö vai lähdenkö. Tuntuu, että hän haluaa, että minä päätän tämän asian, että hän ei ole se ”jättäjä”. Miten tällaisen asian voi yksin ratkaista? Mies on sanonut sitä, että suhteessamme ei ole intohimoa. Olemme keskustelleet tästä, mutta yleensä emme pääse puusta pitkälle. Kun kysyn hänen tunteitaan ja ajatuksiaan, mitä hän kaipaa, en saa vastausta, vaan hän kääntää asian aina niin, että olenko minä tyytyväinen. Emme koskaan kunnolla riitele, vaan asioista, joista ollaan eri mieltä, sanotaan oma mielipide ja sitten alkaa hiljaisuus. Kunnon riita puhdistaisi ilmaa, mutta hän ei sitä tee. Hänen mielestään meille ei voisi nyt tulla edes lasta, koska parisuhteemme ei ole kunnossa. Kun kysyn tähän, mitä hän tarvitsee, miksi hän ajattelee noin, en saa siihen vastausta, vaan hän laittaa vastakysymyksen, ”sinunko mielestä meillä on kaikki hyvin?” Itse olen kertonut tunteistani ja siitä mitä tarvitsen, mutta häneltä en saa vastausta. Hänen mielestään oma elämä loppuu siihen, kun lapsi syntyy. Eikä hän myöskään halua sitä, että ulkonäköni muuttuu lastensaannin vuoksi. Hänen mielestään ei voi enää matkustella, viettää vapaa-aikaa, tehdä asioita spontaanisti, käydä missään. Itse en taas ymmärrä sitä, miten elämä voisi siihen loppua. Asiat ovat vain järjestelykysymyksiä, ja toiselle voi antaa tarvitsemaansa vapaa-aikaa, kun pelisäännöt ovat selvillä. Olen usein myös ajatellut sitä, välittääkö hän aidosti ja mitä merkitsen hänelle? Arvostaako hän minua? Näihinkään kysymyksiin en saa kunnon vastausta, vaan hän kääntää asian aina eri tavalla. Toisaalta ajattelen, että en voi lähteä, kuitenkin 10 vuotta olemme yhdessä eläneet. Voinko jättää sitä vain taakseni? Toisaalta ajattelen, että jos en nyt lähde, en tule koskaan lähtemäänkään. Miten tämän voi yksin ratkaista. Jos lähden, pelkään kaiken romahtavan. Miten selviämme asunnon myynnistä, jonka juuri ostimme ja jota olemme yhdessä laittaneet ja sisustaneet? Miten selviämme jatkosta? Miten elämä löytää uudelle uralle? Olenko ollut turhaan suhteessa 10 vuotta, kun ero on edessä? Vai onko?[/b] [i]Lintunen[/i] [b]VASTAUS:[/b] Kiitos viestistäsi, joka käsitteli monissa parisuhteissa hyvin keskeistä kysymystä yhteisten lasten hankkimisesta. Vanhemmaksi tuleminen ja lasten saaminen ovat kullekin meistä hyvin yksilöllisiä ja henkilökohtaisia teemoja, jotka kietoutuvat monin tavoin ihmisenä olemisen monimuotoisuuteen. Siksi meillä jokaisella on yksilöllinen suhde tähänkin asiaan. Silloin kun yhteisen lasten hankkiminen ei ole itsestään selvää ja pari miettii yhdessä ja erikseen kysymystä yhteisistä lapsista, he usein joutuvat samanaikaisesti miettimään perusteellisesti omaa parisuhdettaan ja omaa itseään.  Mitä me haluamme yhdessä ja erikseen? Teillä on pitkä yhteinen historia. Et kerro kirjeessäsi miehesi ikää, mutta sinä olet ollut alle parikymppinen suhteenne alkaessa. Olet elänyt miehesi kanssa vuodet jolloin me kasvamme aikuisuuteen ja aikuisen elämän valintoihin ja ratkaisuihin. Joskus on niin, että tällaisessa kohdassa puolisot joutuvat toteamaan, että haluamme aikuiselta elämältämme liian erilaisia asioita voidaksemme jatkaa yhdessä. Eräs aikuisuuden keskeisimmistä kysymyksistä liittyy siihen, tuleeko minusta vanhempi vai ei. Se on aikuisen elämän valinnoista yksi suurimmista ja vaikuttaa merkittävällä tavalla koko ihmisen loppuelämään. Kerrot, että miehesi mielestä suhteenne ei ole kunnossa ja siitä puuttuu intohimoa. Minä kysyisin vähän samoin kun miehesi. Mitä sinä ajattelet, tunnet? Koetko sinä suhteenne hyvänä ja onnellisena? Oletko sinä tyytyväinen? Mitä sinusta tuntuvat nuo asiat, joita miehesi sanoo sinulle? Kerrot miettiväsi välittääkö hän sinusta aidosti ja mitä merkitset hänelle, arvostaako hän sinua. Nuo ovat isoja ja tärkeitä kysymyksiä. Miehesi on oikeassa siinä, että moni asia muuttuu lapsen myötä. Kuulostaa siltä, että hän ei ole valmis näihin muutoksiin eikä ole varma onko koskaan. On oikeastaan reilua, että hän sanoo omat ajatuksensa lapsen saamisesta suoraan, vaikka se ymmärrettävästi tuntuu sinusta pahalta kuulla. Sinä olisit valmis lapsen tuomaan elämänmuutokseen ja jopa kaipaat ja toivot sitä. On iso juttu sitoutua lapsettomuuteen loppuelämäkseen jos itse haluaa tulla vanhemmaksi mutta puoliso ei. Ehdotan, että kuulostelet rauhassa itseäsi, parisuhdettanne. Sinun etuna on, että olet kuitenkin suhteellisen nuori. Joskus ihmiset joutuvat miettimään näitä kysymyksiä iässä, jolloin lapsen hankkimiselle on jo biologisestikin viimeiset hetket. Kun ihmisen tekee omaa elämää koskevia suuria päätöksiä esim. eroamisesta, usein käytännön asioilla on tapana tavalla tai toisella järjestyä sen jälkeen kuin asia on mielen tasolla ratkaistu. Parisuhteen päättyminen ei tarkoita sitä, että suhde olisi ollut turha. Jokainen rakkaussuhde opettaa meille jotain itsestämme ja elämästä. Kuvaat hyvin, että tuntuu pelottavalta ajatukselta päättää, ratkaista yksin näin isoja asioita. Ja kuitenkaan kukaan muu ei pysty tekemään näin tärkeitä, sinua ja sinun elämääsi koskevia päätöksiä puolestasi. Kaikkea hyvää sinulle toivottaen, [i]perheneuvoja Helena[/i]