Poikaystävän valehtelu vaikuttaa itsetuntoon

[b]KYSYMYS: Olen ollut poikaystäväni kanssa kohta 6-vuotta yhdessä. Olemme molemmat 24-vuotiaita. Suhteemme aikana on ollut monenlaisia ongelmia, kuten juttuja toisen tytön kanssa, alastomien naisten katseleminen netissä ja muiden naisten katselu. Alastomien naisten katselun syynä oli/on minun ylipainoni. Nyt olen huomannut, että poikaystäväni valhetelee minulle pienistäkin asioista. Hän käy pelaamassa netticasinossa pelejä ja hävisi pari vuotta sitten 1800€. Nyt hän on aloittanut pelaamaan uudelleen, mutta salaa sen minulta. Koitin asiasta puhua hänelle, mutta hän suuttuu kun kysyn pelaamisesta ja valehtelee vaikka tiedän totuuden. Lisäksi hän valehtelee näistä toisten naisten tapaamisista ja netti hommista, vaikka sanon tietäväni totuuden. Nämä kaikki ovat aiheuttaneet minulle todella huonon olon. Poikaystäväni sanoi että ei jaksa tälläistä enää ja parisuhteemme on ns. koeajalla. Nyt kun yritän puhua hänelle asioista hän vetoaa koeaikaan ja jään yksin asioiden kanssa. Minusta tuntuu, että hän haluaa olla vapaa ja saada useita naisia. Hän ei osaa määrittää mikä on pettämistä ja minun suhtautuminen pettämiseen on liian tiukka. Poikaystäväni opiskelee diakoniksi, mutta ei pidä valehtelua tai toisten naisten haluamista vääränä ja se on kuulemma hänen ominaisuutensa. Tuntuu, että minun kuuluu joustaa kaikessa koska rakastan häntä, hän saa tehdä ja toimia miten haluaa, jos haluan olla suhteessa hänen kanssaan. Tavallaan koen itseni kiristetyksi. Olemme kihloissa olleet jo 4-vuotta syksyllä ja suunnitelleet häitä. Nyt kaikki tuntuu epävarmalta ja ahdistavalta, en tiedä voinko aloittaa avioliiton valheissa ja tietämättä onko hän tosissaan kanssani. Olen aivan sekaisin tilanteesta, eikä minulla ole enää ketään kenelle puhua asiosta, koska en voi puhua edes poikaystäväni kanssa. Olenko kauhea tyranni kun minuun sattuu toisten naisten kanssa treffaaminen ja nettihommat? Olen todella ahdistunut, en tiedä mitä tehdä. Rakastan häntä kyllä, mutta en edes tiedä rakastaako hän enää minua. Ainakin hän on sanonut että ei hän jaksa enää välittää jos itken tai minuun sattuu. Kaipaisin kovasti jotakuta kelle puhua. Kaikki tuntuu patoutuvan sisälleni. Sanon vielä että poikaystäväni on muuttunut todella paljon viimeisen 2-vuoden sisällä, mutta eniten viime kesän jälkeen. Voiko olla että hän haluaa olla toisen kanssa, koska olemme toistemme ainoat? Kysyin tätä häneltä mutta hän ei puhu minulle mitään, vaan aloittaa mykkäkoulun. Suhteemme on todella pulassa ja en tiedä mitä tehdä tai tuntea.[/b] [b]VASTAUS:[/b] Rakas Kysyjä! Sinä olet nuori aikuinen, minä jo vanha kääkkä. Kirjoituksesi kosketti minua aivan erityisesti, koska minäkin olen ollut nuori ja minullakin on lapsia ja asiakaskuntaani kuluu myös nuoria ihmisiä. Minusta tuntuu erityisen pahalta, kun nuoret ihmiset jo aluista alkaen on saatettu kyntämään kivistä peltoa. Se on väärin! Mutta valitettavasti tuiki tavallista. Onneksi asiat voivat muuttua ja ihmiset voivat jättää kiviset peltonsa kesannolle ja siirtyä viljavammille maille. Yritän nyt vastailla sinulle niin, että halutessasi voisit hellittää auran kahvasta ja astella tieposkeen linjuria odottamaan. (Tulipa korostettua nyt tätä ikä, kokemus, aikakausien ja vallan eroa. Minä olen 48 v., en siis ihan ikäloppu, ja yritän jakaa sinulle kokemuksestani ja tiedoistani jotakin sellaista, jonka uskon auttavan sinua. Sinun tehtäväkesi jää arvioida niiden soveltuvuus tilanteeseesi ja mahdollisuutesi toteuttaa niitä.) Word-ohjelma, jolla luin viestiäsi alleviivasi ensimmäisestä kappaleesta lauseen: " Alastomien naisten katselun syynä oli/on minun ylipainoni". Ohjelma oletti, että lauseessa on kielioppivirhe. Siitä en osaa sanoa mitään, mutta virheitä siinä on. Pahin virhe taitaa olla ns. sydämen virhe. Tunnut syyttävän itseäsi, ylipainoasi, itsekurin puutettasi, geenejäsi tms. siitä, että kumppanisi ei koe teidän välillänne kipinää ja sinua kiinnostavaksi. Näyttää kuin sanoisit, "koska olen ylipainoinen, poikaystäväni katselee muita naisia/pornoa (?) piittaamatta minun tunteistani". Syyt siihen, että kiihottuminen ja kiinnostuminen eivät teidän välillänne kuki, eivät ole kiloissa, vaan rakkauden, hellyyden, turvallisuuden ja kunnioituksen puutteessa. Lisäksi näin kääkä-näkökulmasta katsottuna, tosiasia on se, että kaikki nuoret naiset ovat kauniita. Tämän myös totesivat, eräässä keskustelussa, joukko 30-50 v. miehiä. Mietinkin oliko lauseessasi myös ns. taittovirhe: Näet itsesi liian kriittisten silmälasien läpi. Kolmas paha virhe on se, ettei kukaan ole opettanut sinulle, kuinka sulkea korvat, puolustautua ja vaatia hyvää kohtelua osakseen. Sinulla on oikeus tulla kunnioitetuksi, ihailluksi, halutuksi ja rakastetuksi sellaisena kuin olet! Aikaisemmin en ole luottanut word-ohjelman vinkkeihin vastaustani laatiessa (paitsi silloin kun tarkastan tekstini). Nyt kuitenkin tuntuu, että voin poimia, vaikka word-ohjelman alleviivaukset, niin riipaisevan selvälle tuntuu kuinka pieneen tilaan sinut on ahdettu, kuinka murusiksi olet hiertymässä ja kuinka kipeästi tarvitsisit rakkautta, kunnioitusta, turvallisuutta ja vapautta. Veikkaan, että jostain olet oppinut sopeutumaan ja menemään vaikka mille mutkalle saadaksesi rakkautta ja hyväksyntää. Joskus aikoinaan se on ollut ehkä sinulle tärkeä, elämää säilyttävä keino selvitä. Nyt sinä olet aikuinen nainen ja sinulla on oikeus muuhunkin kuin murusiin. En käy tässä vastaksessa analysoimaan peliriippuvuuden, valehtelun, myötätunnon ja kunnioituksen puutteen, petollisuuden tai kylmyyden vaikutuksia parisuhteeseen ja toiseen ihmiseen. Sinä olet nähnyt ne. Ajattelen sinua lämpimin ajatuksin ja toivon, että lähdet etsimään onneasi, oli se sitten tämän miehen seurassa tai jossain muualla. Huomaan, että minussa herää pelko, että syyllistän sinua omasta tilastasi. Pois se minusta! Tiedän kokemuksesta, että jos on elämässään joutunut kovien kivien hiertämäksi, iho voi jäädä niin ohueksi, että hyvääkin tarkoittavat sanat satuttavat. Sekään ei ole sinun syysi. Toivon, että löydät rinnallesi ihmisiä, jotka voivat aidosti tukea sinua tulemaan kaikeksi siksi, miksi voit – tai niin kuin ne Ameriikan maalla sanovat: to be all you can be! Pelkään, että on vaara, että sinussa ns. hyvä tavara menee hukkaan eli et pääse kasvamaan siksi, mikä olet ja käyttämään kaikkia taitojasi ja lahjojasi. Onneksi näen, että sinussa on voimaa ja itsekunnioitusta, kun tunnistat tulevasi kiristetyksi tai kun kapinoit yksinjättämistä vastaan. Hyvä on myös huomiosi siitä, kuinka kirkon virkaan opiskelu ei tee kumppanistasi hyvää tai moraalisesti kunnioitettavaa. Valitettavasti kirkon virka on joskus lampaan nahka suden yllä. Ehdottaisin, että hankit ammatilliset kävelytuet alkumatkalle eli lähdet etsimään omaa ääntäsi, voimaasi ja kauneuttasi ammattilasien kanssa. Uskoisin sinun olevan oikeutettu KELA -korvattavaan psykoterapiaan. Ryhmä- tai yksilöterapia voivat hyvin tulla kyseeseen. Haluan kuitenkin muistuttaa sinua, että terapeutin valinta on erityisen haastava tehtävä. Laitan oheen pienen listan terapeutin valinnassa huomioitavia seikkoja: 1. Terapeutin viitekehyksellä ei ole merkitystä. 2. Lopputuloksen kannalta tärkeintä on löytää terapeutti, joka tuntuu hyvälle, on luotettava ja turvallinen ja jonka kanssa pääsette hyvään yhteisymmärrykseen tavoitteesta ja käytettävistä metodeista. 3. Jos turvallista ja oloa helpottavaa yhteystyösuhdetta ei ensimmäisten kertojen aikana löydy, siitä huolimatta, että olet ottanut sinua vaivaavat seikat esiin keskustelussa – vaihda terapeuttia. Kaikkea hyvää sinulle toivottaen [i]Perheneuvoja, Iiris[/i]