Mikka188

Elämä on peliä. Voittaaksesi siinä sinun on pelattava sääntöjen mukaan, mutta kaikkiin sääntöihin on poikkeuksia.

Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2021.

Reissureitti pähkinänkuoressa  1

Siinäpä se, meidän reissu kartalla, noin suurinpiirtein ja päälinjoittain. Suorat viivat ovat lentoja ja epäsuorat jotain muuta, esim. autolla tai junalla taitettavia matkoja sisämaassa.
Lähtöön on tänään tätä kirjoittaessani enää alle kaksi viikkoa aikaa. En oikein edes tajua sitä. Tuijotan tässä tuota karttaa, hörpin Clipperin minttuteetä ja koitan iskostaa takaraivooni ajatuksen siitä, että seuraavat yhdeksän kuukautta nukutaan jossain ihan muualla kuin omassa sängyssä.

Matkan suunnittelu alkoi melkein kaksi vuotta sitten. Silloin se oli toki enemmän sellaista “Oispa siistiä joskus lähteä oikein pitkälle matkalle yhdessä…” -tyyppistä haaveilua ja fiilistelyä, mutta silloin jo tiesin, että jos minä jonkun kanssa tämän matkan toteutan, se tyyppi oli tässä. Kihlauduttuamme helmikuussa 2020 päätimme, että lähdemme oikeasti. Kukaan ei varmaan uskonut meitä ennen kuin ostimme lennot tammikuussa 2021. Vertailtuani useampaa eri matkatoimistoa päädyimme ostamaan RTW-lentoliput brittiläiseltä Travel Nationilta, jonka kanssa kommunikointi on ainakin tähän mennessä sujunut mallikkaasti ja hyvin. Toivottavasti kaikki sujuu yhtä hienosti vastaisuudessakin.

Jo ennen lentolippujen ostamista olimme jo hankkineet joulukuun lopussa 2020  Working Holiday -viisumit Australiaan. Viisumi maksoi AUD 280 ja sillä saisi olla maassa vuoden, mutta meillä se jää nyt vajaaseen neljään kuukauteen. Se ei meitä haittaa, pääseehän sinne varmasti tavalla tai toisella joskus takaisin, jos tulee pakottava tarve jatkaa oleskelua down under. Myös Uuteen-Seelantiin tarvitsee hakea erikseen työviisumia, mutta seon ainakin vielä toistaiseksi ilmainen.
Koko reitin varrella valittiin viisi erilaista kasinoa kokeilemaan onneaan pelissä. Jokaisella kasinolla on tiukka budjetti, jonka voimme menettää, vaikka toivomme voivamme voittaa. Soitamme rulettia ja blackjackia. Jos et pääse kasinolle, olemme valinneet Internet-kasinon ja pelaamme verkossa. Kaikki voitot menevät ostoksille.

Reissureitti:

Lennämme 1.9 sunnuntai-illaksi Helsingistä Lontooseen, missä vietämme kaksi yötä. Meillä on siis maanataipäivä aikaa fiilistellä brittihuumorin synnyinsijoilla, kumota parit pintit ja mutustella fish and chipsit. Tiistaina nimittäin lähtee klo 13 aikoihin reissumme toisiksi pisin lento Lontoosta kohti nousevan auringon maata ja sen pääkaupunkia Tokiota, missä vietämme vajaan viikon. Tokiosta junailemme itsemme Kiotoon toiseksi vajaaksi viikoksi. Kioton kupeesta Osakasta lennämme Aucklandin kautta Sydneyyn, mistä jatkamme heti Aussien sisäisellä lennolla Melbourneen. Vietämme siellä kaksi yötä, minkä jälkeen vuokraamme allemme auton makuusijoineen (esim. täältä) ja lähdemme tutkimaan Great Ocean Roadia muutamaksi päiväksi. Kaiken kaikkiaan meillä on aikaa pyöriä Victorian alueella viikonpäivät, sillä 25.9 meillä on lento Melbournesta Cairnsiin, ja siihen ne suunnitelmat sitten loppuvatkin. Ainoastaan se tiedetään, että jouluaatoksi pitäisi selvitä Byron Bayhin, missä tulemme viettämään tudennäköisesti aika huikean biitsijoulun ystäviemme kanssa. Seuraksi saamme ystäväpariskunnan Suomesta sekä allekirjoittaneen duunikaverin, hänen yhden suomiystävän sekä yhden aussiystävän.

Uutta vuotta juhlistetaan suurin piirtein saman porukan kanssa missäs muuallakaan, kuin Sydneyssä. Siellä saattaa olla pari miljoonaa muutakin tyyppiä samoissa aikomuksissa… Vuodenvaihteen jälkeen hengailemme Sydneyssä vajaan viikon ja lennämme 6.1.2022 Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin. Sormusten Herran maisemissa meillä onkin sitten aikaa sompailla ja tsumbailla huhtikuun puolelle asti. Toivottavasti ehdimme kiertää perinpohjin varsinkin Eteläsaarta ja ehkä ansaita muutamat lisälantit matkakassaan esim. lammasfarmilla! Huhtikuun lopuksi iskemme jälleen varpaat todenteolla hiekkaan ja relax-vaihteen päälle, ja suuntaamme Cookinsaarille. Rarotongalla ja Aitutakilla olisi tarkoitus päästä ihastelemaan maailmaa myös merenpinnan alapuolelle.

Toukokuun alussa toteutuu yksi ehkä mahtavimmista etapeista matkallamme: California Road Trip! Voi pojat, ja tytötkin; ette tiedä miten fiiliksissä odotan, että päästään viilettämään Kaliforniaa Los Angelesista ylöspäin, 101-tietä pitkin kohti San Fransiscoa… Ensimmäistä hääpäivää saatetaan viettää Friscossa, tai sitten jossain muualla. Kukapa sitä vielä tietää!

Siinäpä se lyhykäisyydessään. Vaikeahan tuollaista matkaa on ihan muutamalla sanalla kuvailla, heh. Mutta eiköhän me ehditä paneutua täällä tähän aiheeseen vielä paremminkin, tää oli vaan tällainen teaseri.

Palaamma siis astialle!