Tai ainakin tulollaan. Itse tiedän sen siitä, että levottomuus kasvaa ja halu elämänmuutokseen. Vielä elää vanhassa pierussa halu haistattaa pitkät kaikelle ja ratsastaa auringonlaskuun. Oikeastaan hulluja haluja sillä vaikka en elä leveästi isossa omistusasunnossa niin keskimäärin asiat on mallillaan.
Monet laittavat kevään piikkiin myös halun parinmuodostukseen mutta itse kategorioin sen vain läheisyyden tarpeeseen ja sellaista kyllä olen potenut jo jonkin aikaa. Kynnys suhteen solmimiseen vain kasvaa mitä kauemmin elää yksin. Itsenäisyys ja itse vain omista asioista huolehtiminen määrää enemmän ja enemmän elämää. Toisaalta kaipaan suunnattomasti iltoja jolloin saa vaikkapa nukuttaa neidon hiuksia harjaamalla, aamuja jolloin voi katsella ja kuunnella nukkuvaa hania, kaipaan jopa niitä arkipäiviä jolloin kaikki ei olekaan kivaa vaan saa kuunnella kiukuttelevaa elämän valoa tai kiukutella itse. Tikkerperi sentään, olisinko siis vihdoin kypsä parisuhteeseen?????????
Asia jolle pitäisi vielä tehdä jotain on aivan järjetön itsekritiikkini. Se ei ole edes sukulainen perfektionismille, itsesäälille eikä alemmuudentunteelle. Se on jotain jota ei voi edes sanoin kuvailla.
