Uusi ihana alku
Vastuut ja sen ilmeneminen.
On jännä huomata miten asiat alkava kulkea väärään suuntaan. Tarkemmin ottaen alkoi vain itsestä tuntumaan niin. Tietynlainen nuhruisuus paistoi silmään. Olen törmännyt ilmiöön ennenkin mutta aina se yllättää. Kun tietyn…
Viikonlopun sählinki
Koko vklp meni aivan persiilleen. Olimme poikkain kanssa Jukolassa. Elmäni tyrmäävin tulos. Olimme kahden ensimmäisen osuuden jälkeen vähän päälle 500 sijoituksella. Kolmas ehti lähteä osuudelle kun kuulimme että meillä ei…
Osaa tai haluaa osata
Eilen kuuntelin selvitystä mökinkunnostus projektista. Valitettavasti siitä työmaasta tulee aika iso. Vanhan korjaaminen on aina työlästä. Varsinkin kun rakennusvirheet ovat suuria. Ihmettelen mitenkä jotkut ihmiset peittävät osaamattomuuttaan muka kovuudella. On…
Sponsorointia
Tääkin homma etenee. Seer good.
Järjestelyitä
Tänään saimme järjestelyt päätökseen joukkueemme osalta. Huolimatta pahoista loukkaantumisista ja rintamakarkuruudesta.:D Nyt meillä on Dream Team. Itse etsin kiivaasti fläppitaulua ja videotykkiä. Ja sponsori olisi kanssa jette bra. No, aikaa…
Elämä
Elämä on kasa sattumia. Elämä on joskus niin kovin ahdistavaa. Joskus elämä on ihan solmussa. Parasta on kuitenkin antaa mennä vaan. Tällä fiiliksellä tänä yönä. Nyt on monta kivaa juttua…