Ei nimi miestä pahenna

Kolumni

Menen kuun lopussa naimisiin. Monet ovat asian tullessa julki esittäneet saman kysymyksen: "No, mikä susta sitten tulee?" Kun kahdeksan kymmenestä avioparista ottaa käyttöön miehen sukunimen, kysymys on tilastollisesti johdonmukainen. Mutta keskustelut ovat hämmentäneet.

Kysyjien emansipoitunut joukko on itse avioituessaan ottanut yhdysnimen. Miehen nimi ei ole muuttunut. Oman ymmärryksensä mukaan nämä naiset ovat pitäneet oman nimensä. Miehen nimen lisääminen oman nimen perään, usein tyylin ja estetiikan kustannuksella malliin von Adelcreutz-Virtanen tai Aro-Susi, ei ole heidän mielestään kompromissi. Sitä vaihtoehtoa, että miehen nimelle tapahtuisi jotain aviosakramentin yhteydessä, ei ole edes mainittu. Pikemminkin oman kullan avarakatseisuutta on pidetty ansiona: "Timo ei missään vaiheessa vaatinut, että ottaisin sen nimen!"

Miehensä sukunimen ottaneet naistuttavani – kutsuttakoon heitä romanttiseksi vähemmistöksi - ovat usein avautuneet: "Avioliitto merkitsee sitoutumista, ja miehen nimen ottaminen on sen osoitus" tai: "On romanttista, että perheellä on sama sukunimi". Romantiikka on aina hyödyllistä, ja sitoutumisesta puhuminen avioliiton yhteydessä paikallaan. Siksi onkin surullista ajatella, että mikäli juuri toisen nimen ottaminen symboloi näitä suloisia asioita, vuosittain tuhannet miehet vannovat vihkivalan sitoutumatta aidosti – vaimonsa sukunimen tai edes yhdysnimen ottavat sulhot kun ovat kaikista marginaalisin vähemmistö.

Mykistävimmät keskustelut olen käynyt niin sanotun pragmaattis-esteettisen ryhmän kanssa. Nämä ihmiset tiedustelevat ylkäni sukunimeä. Kun paljastan hänen kovin yleisen nimensä, he vastaavat huojentuneina: "No eihän sillä sitten ole väliä! Mäkelä tai Koskinen, samapa tuo".

Tälle ryhmälle sukunimi ei siis voi olla myös naiselle osa identiteettiä, samaan tapaan kuin vaikkapa henkilötunnus, ammatti, oma perhe tai etunimi. Se on merkityksetön objekti, jonka todellinen, uskollinen nainen vaihtaa joko tyylisyistä tai rakkauden osoituksena.

Poikaystävältäni ei muuten kukaan ole tiedustellut hänen tulevaa nimeään.

11 kommenttia

sxara

30.1.2004 12:53

En tiedä mihin kategoriaan kuulun, mutta itse en ainakaan suostu vaihtamaan sukunimeäni sulhon sukunimeen edes pakon edessä, on se meinaan sen verran harvinainen. Vaikka mieheni nimi on myös harvinainen Suomessa, niin ennemmin molemmat pitävät sitten omat sukunimensä. Sukunimi on minulle ainakin osa identiteettiä, ja naiset jotka ottavat ilman miettimättä puolison sukunimen ovat jo valmiiksi nyrkin alla....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin