Henkilökohtaista ja koukuttavaa – Podcast-kuuntelu kasvaa hitaasti mutta varmasti myös Suomessa

Olli Sulopuisto tietää, että podcast-kuuntelun aloittamiseen on kynnys, mutta sen ylittäneen kuulijan saa sitoutettua.

Kuva: Patrick Daxenbichler / Fotolia

Podcast on paikka, mihin pikaruokatyyliseen sontaan kyllästyneet mediankuluttajat pakenevat lööppijulkisuutta, valeuutisia ja some-kähinöitä. Se on tila, missä voi vapauttaa kädet ja koko kropan tekemään jotain muuta samalla kun aivot kuluttavat kiinnostavaa sisältöä.

Kilpailu ihmisten mediankäytöstä on armotonta ja tunkee jokaiselle elämänalueelle. Tästä on johdettavissa vahva selitys sille, miksi podcastit ovat kasvattaneet kuulijamääräänsä ensisijaisesti Yhdysvalloissa, mutta lisääntyvissä määrin myös Suomessa ja muualla maailmassa. Kun telkkari on sammutettu, läppärin kansi suljettu ja niskat kipeänä mobiilinäytön tuijottamisesta, on mukava laittaa kuulokkeet korville.

Podcastit sopivat erinomaisesti taustaksi koirankusetukseen, juoksu- tai pyörälenkille, autoon, nukkumaan mennessä, tiskatessa, pyykätessä tai mihin tahansa aktiviteettiin, missä aivosi ovat valmiina ottamaan sisältöä vastaan, vaikkei kätesi tai silmäsi ole käytettävissä.

Suomen podcastien asiantuntija numero yksi, Olli Sulopuisto, olisiko tästä haastattelusta voinut tehdä suoraan podcastin?

“Oon joskus miettinyt, että olisiko siinä järkevä työmäärä lehtijuttua varten haastattelua tehdessä. Pitäisi olla vähän erilainen haastattelutekniikka. Lehtihaastattelussa voi käyttää epämääräisempiä kysymyksiä tai vastauksia. Podcast on enemmän kuin telkkari- tai radiojuttujen tekemistä, jossa pitää olla itse enemmän hiljaa.”

Kuten useimmiten käy, Sulopuistokin kiinnostui podcasteista ensin kuulijana. Muoto vei mukanaan ja houkutteli toimittajan kokeilemaan sitä tekijänä.

“Jotenkin se on tän nörttitaustan kautta tullut. Podcastit on ollut seitsemisen vuotta vakiintunut osa mun mediankäyttöä ja syönyt muilta jutuilta aikaa. Jos ennen kuuntelin musaa napeista kävellessäni, niin nyt kuuntelen podcasteja.”

Ensimmäiseksi Sulopuisto tarttui jenkkiläisiin supersuosittuihin podcasteihin, kuten RadioLabiin ja This American Lifeen. Niiden tuotanto on niin korkealla tasolla, että ei ole ihme, että ne vievät ihmiset mukanaan syvemmälle podastien maailmaan. Huipputoimittajien samettisilla äänillä rakennetut tarinat äärimmäisen kiinnostavista ihmisistä ja ilmiöistä ovat samaan aikaan viihdyttäviä ja opettavaisia. Korvanappien kautta kuunneltuna ne kuulostavat henkilökohtaisilta. Siksi podcastien toimittajiin rakentuu henkilökohtainen suhde.

“Jenkkipodcasteissa oli jo silloin aika hyvin tarjontaa ja syvälle niche-aiheisiin meneviä juttuja. Syötteet alkoivat kasvamaan, kun niche-jutut löytyivät.”

“Jos radio on taustamedia, podcastit ovat keskittynyttä kuuntelua. Se on tilausmedia: kun kerran painat tilausnappia, jaksot tulee sulle automaattisesti. Se nostaa aloittamisen kynnystä kuuntelijana, mutta sen jälkeen on helpompi sitouttaa kuulijaa, joka on joutunut näkemään vaivaa sen eteen.”

Tämän päivän verkkomediassa kaikki on tarkoitettu jaettavaksi. Se on läpeensä julkista ja yhteistä. Podcastit puolestaan tarjoavat yksityisen kokemuksen, jota ei välttämättä edes haluaa jakaa. Se selittää podcastien hidasta leviämistä massoille, mutta myös tiukkaa otetta, jonka ne kuulijoistaan ottavat.

“Podcastina on mahdollista tehdä ohjelma, jonka ei tarvitse tavoitella kaikkea. Radiokanavat, myös Yle, haluavat määritelmällisesti mahdollisimman suuren yleisön. Mitä kapeampi aihe, sitä syvällisemmin siitä voi puhua. Jos radio-ohjelman pitää olla sellainen, ettei se ärsytä ketään, podcast voi olla sellainen, että se miellyttää hyvin paljon tiettyjä tyyppejä, eikä ollenkaan muita.”

“Se, että niitä on hankala jakaa, estää podcastien leviämistä. Ne ei leviä viraali-ilmiöinä. Edelleenkin niistä kuullaan enimmäkseen puskaradion kautta.”

Kiinnostavista jaksoista bongaa usein äärimmäisen kiinnostavia yksityiskohtia ja faktoja, jotka mielellään jakaisi kavereilleen, mutta formaatti ei tarjoa siihen kovinkaan luontevaa mahdollisuutta. Niinpä nuo tiedonjyväset siirtyvät kahvipöytäkeskusteluihin puheen kautta, hieman kuin puheenaiheet syntyivät kuultujen tarinoiden kautta ennen sosiaalista mediaa. Intohimoinen podcast-kuuntelija droppailee puheessaan podcast-oppejaan usein ärsyttävyyteen saakka.

Tekijöitä Apusesta Strömmaniin

Suomalainen podcast-kenttä muuttuu runsaammaksi ja parempilaatuiseksi viikottain. Sulopuiston ylläpitämän Jakso.fin listalta löytyy yli 200 suomalaista ohjelmaa. Suomen ensimmäinen podcast-verkosto Wecast on aloittanut toimintansa ja haalinut riveihinsä muun muassa aiemmin Regina-yhtyeestä tutun Mikko Pykärin ja bloggari Kasper Strömmanin vaatimattomasti nimetyn “Suomen suosituimman podcastin”. Sulopuiston ja Veera Luoma-ahon yritys Toimitus tuottaa muutamia suomalaisia podcasteja ja tekee sitä myös asiakkailleen, kuten EVAlle toteutettavan Matti Apusen ja Mika Malirannan Apunen/Maliranta-podcastin tapauksessa.

Cityn sivuilta löytyy podcasteina Melissa Mäntylän ja Iris Flinkkilän Jatkoilla, Jori Grymin ja Ilja Jalkasen Grym+Jalkanen vs maailma sekä Leenan ja Iiriksen Arkijuusto.

Podcastin raja on häilyvä. Sulopuisto laskee podcasteiksi audio-ohjelmat, jotka täyttävät kaksi kriteeriä.

“Olen käyttänyt kaksijakoista määritelmää podcasteistä. Ne on ensiksikin audio-on-demand eli ne on tilattavissa. Toinen kriteeri on genren sisältöpiirteet eli jos radio-ohjelma julkaistaan netissä sellaisenaan, voi kysyä onko se podcast? Mutta jos se tehdään suoraan podcastiksi, siinä tulee mukaan sellaisia juttuja kuten se, että ohjelma voi olla eri mittainen kun ei ole tiettyä ohjelmaslottia tai että sitä voidaan tehdä pienemmälle yleisölle tai rajatummalla aiheella. Intiimiys ja läheisyys tekijän ja kuulijan välillä voi olla suurempi kuin useimmissa radio-ohjelmissa.”

Näiden kriteerien perusteella on vaikea sanoa, ovatko esimerkiksi Yle Areenasta, podcast-soittimista ja Spotifystä löytyvät Ylen radiossa alun perin julkaistut ohjelmat podcasteja. Tai mihin asettuu Nelosen pyörittämä Supla-palvelu, joka tarjoaa tilattavia ja vain siihen tarkoitukseen tehtyjä audiosisältöjä tilaajilleen, mutta niitä ei löydy muista palveluista.

Rajanvedon vaikeus on tavallista uuden kulttuurisen muodon kehittyessä. Podcastien saralla on kuitenkin tapahtumassa paljon, hieman samaan tapaan kuin vuosituhannen alussa blogikentän kohdalla. Silloin oli epäilyksiä blogien tarpeellisuudesta, mutta harva kyseenalaistaa niiden paikkaa tämän päivän mediakentässä.

“Vanhapierublogaajana osa viehätystä mulle podcasteissä on se, että ollaan blogiskenen 2002-2003 vaiheessa, jossa kukaan ei vielä tee sillä oikein rahaa, joten voi tehdä mitä huvittaa. Teoriassa on helppo nousta esille, kun ei ole niin paljon tarjontaa”, Sulopuisto kuvailee.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi