Kultatyttö

Tunneälyn Suomen mestari 2005

Olemme Hakaniemessä, Hämeentiellä, kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Täällä asuu laatoittaja Sami, etuuskäsittelijä Mirva, 7-vuotias Eetu ja 4-vuotias Ida, tavallinen suomalainen perhe.

Tai ei sittenkään niin tavallinen: äiti Mirva eli Mimma, 28, on vähän aikaa saanut kuulla olevansa tunneälyn Suomen mestari.

“Olen kertonut jo kaikille kavereille”, hän julistaa innoissaan kolmion eteisessä, jonka lipaston ovat vallanneet lasten hanskat ja pipot. Olohuoneen kirjahyllyä voisi kutsua pikemminkin valokuvahyllyksi. Yli kaksikymmentä lasten kuvaa tervehtii sisääntulijaa eri korkeuksista. Pääasiassa potretit ovat perheen nuorimmaisista. Keittiön pirttipöytään on katettu kahvit ja keksit. Sopanen kertoo olevansa liian jännittynyt syödäkseen munkkipossua.

Mimma otti osaa Cityn tunneälykisaan vahingossa. Kolmivaiheisen kilpailun alkukarsinnassa arvioitiin ihmisten tunnetiloja kasvojen ilmeistä.

“Kun tein ilmetestiä netissä, en tajunnut, että kyseessä oli kilpailu. Se oli todella simppeli.”

Niin näemmä. Sopanen klaarasi testin täysin pistein. Paremmin kuin 99,8 prosenttia alkukarsintaan osallistuneista, selvitti tiensä välierään ja sieltä finaaliin, jossa Mirva voitti rinnanmitalla kaksi miestä: oikeustieteen opiskelijan ja insinöörin.

Koko kilpailun voitto oli hänelle yllätys. Aivan puun takaa se ei kuitenkaan tullut.

“Omahyväisesti sanottuna olen pitänyt itseäni tunneälykkäänä. Ihminen voi sanoa minulle kirkkain silmin, että kaikki on hyvin ja tiedän miten asiat oikeasti ovat.”

Sopanen on monen ystävänsä ja tuttavansa olkapää.

“Jaan ystävieni kanssa kaiken. Olemme päivittäin yhteydessä. Olen huomannut, että ihmisten on helppo kertoa minulle asioita.”

Myös työttömyyskassan asiakasneuvonnassa.

“Moni ihminen kertoo samalla työttömyydestään ja muista ongelmistaan. Kuuntelen kaikki tarinat, koska haluan. Mielelläni antaisin ihmisille korvauksia niin paljon kuin mahdollista, mutta kun ne lasketaan taulukoiden mukaan.”

Jaaha. Tarkistetaanpa lähellä olevista lähteistä. Finaalivaiheessa Mimman ystävät ja lähimmäiset arvioivat Mimman tunneälykkyyttä eri tilanteissa pistein yhdestä viiteen. Sadan kuvitellun tilanteen keskiarvoksi muodostui itsetuntoa hivelevä 4,2. Vielä, varmuuden vuoksi, yhdistämme Mimman aviomiehelle Samille.

“Tiesin, että Mimma pärjää kisassa. Hän lukee ihmisiä hyvin: tietää ensikatseesta jo millä tuulella olen. Joskus se on ärsyttävää, kun ei voi mitään peitellä. Pääasiassa se on kuitenkin mukavaa: ei tarvitse liikaa selitellä itseään.”

Mimma on Samin mukaan oma-aloitteinen optimisti, jolla on hyvä mielikuvitus.

“Mimma on hyvä saamaan lapset innostumaan kehittävistä asioista, ihan huomaamatta. Esimerkiksi kun he piirtelevät, siinä samalla tehdään kirjaimia ja laskuja.”

Toki vikojakin löytyy.

“Joskus Mimma nalkuttaa. Jos ei ole muuta sanomista, niin sitä kerätään tyhjästä.”

Mimma epäilee, että Samin mielestä hän suhtautuu liiankin tunteikkaasti elämään.

“Samin mielestä olen aina itkemässä. Se on miltei totta.”

Itkuherkkyys on toki pantu huomiolle, mutta ärsyyntyneeltä Sami ei vaikuta.

“Mimma löysi vetisteltävää jopa Viimeisestä Uunosta. Olihan se viimeinen”, Sami naurahtaa.

Mutta itkukin on tahdon asia.

“Kykenen toki pidättämään itkua, esimerkiksi jos ystäväni kertoo surullisen uutisen. Mitä se hyödyttäisi, jos minäkin itkisin”, Mimma toteaa.

Sami ja Mimma ovat olleet yhdessä yhdeksän vuotta.

“Sami oli veljeni kaveri, jonka luona minun piti asua vähän aikaa, kun muutin Helsinkiin. No, en ole vieläkään muuttanut.”

Naimisiin mentiin Eetun synnyttyä. Suurimman osan ajasta he ovat asuneet Samin kotiseudulla Kalliossa. Roihuvuoressakin käytiin, mutta lähiöelämä ahdisti.

Mimman kotikonnut ovat Karjalohjalla. Siellä trukinkuljettaja-isä ja kampaaja-äiti kasvattivat kahta lastaan pellonlaidan omakotitalossaan kurissa ja järjetyksessä.

Hyviä tapoja “kotona ei puhuta rumia” ja kotiintuloaikoja ei voitu liikaa korostaa.

“Tosin isoveljeni Marko pääsi mielestäni kaikesta helpommalla. Hän oli minua kaksi vuotta vanhempi ja siten aina askeleen edellä.”

Lapsia kuritettiin kotiarestilla.

“Se tehosi. Ei maalla ollut muuta tekemistä kuin tavata kavereita. Jos se ilo vietiin, ei ollut mitään tekemistä.”

Kun Mirva oli 16-vuotias, hänen vanhempansa erosivat.

“Asuin hetken äidin kanssa ja opiskelin lähihoitajaksi, mutta sitten oli pakko päästä Helsinkiin.”

Siellä piti aloittaa uudestaan lähihoitajaopinnot. Mutta sitten tulivat Sami ja Eetu. Nyt Sopanen unelmoi joskus opiskelevansa kätilöksi. Ja korostaa sanaa joskus.

Lapsista Mimmu on aina pitänyt.

“Aina kun näen vaunut, haluaisin lisää lapsia. Meillä hellitään ja halitaan tosi paljon. Viikonloput vietetään aina yhdessä.”

Kasvattajana Mimma pitää itseään kohtuullisen tiukkana.

“Olen ehkä turhankin tiukka. En siedä lainkaan, jos olemme kylässä ja lapset eivät käyttäydy. En kestäisi, jos lapseni kiipeilisivät pöydillä niin kuin hampurilaisravintoloissa joskus näkee. Kiitos ja anteeksi ovat tärkeimmät lapsille opetetut sanat. Muita ei satuteta, eikä rumia puhuta.”

Ruumiillista kuritusta hän ei harrasta. Rangaistukset ovat ihan muunlaisia.

“Evään lapsilta asioita, joista he pitävät. Idalla menee lempibarbi hyllyn päälle tai ihan äärimmäisessä tapauksessa perutaan namipäivä. Silloin on täytynyt tehdä jotain todella tuhmaa, kuten kielloista huolimatta piirtää seinään.”

Desibelit eivät kuitenkaan nouse. Paitsi silloin kun kohteena on Sami.

“Moittiessani lapsia kykenen kontrolloimaan tunteeni. Nielen yleensä suuttumustani pitkäänkin. Samin kohdalla räjähdän joskus. Pidän aina silloin tällöin hirveää meteliä. Sitten se on ohi.”

Kun maassa on rauha ja Mimmalla vähän omaa aikaa, hän tekee ristikoita, lukee Seiskaa ja jännäreitä.

“Pidän Liza Marklundin kirjoista. Telkkaria katson liikaa.”

Selvä se, lempisarja on Salatut elämät. Mutta kuka olisi arvannut, että hänen kännykkänsä soittoäänenä raikuu Rammsteinin Amerika?

Mirvan suosikit

  • Kirja: Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen
  • Elokuva: Helmiä ja sikoja
  • Sarja: Salatut elämät
  • Biisi: Maija Vilkkumaa: Ingallsin Laura

Ystävän lausunto:

Mirva Sopasen serkku Sanna arvioi Mimmaa kouluarvosanoin.
  • Rauhallisuus 7
    “Mimma ei ole kärsivällinen.”
  • Myötätunto 9
    “Huolissaan muiden asioista, vaikka olisi omiakin ongelmia.”
  • Jännittävyys 8
    “Keksii ex tempore asioita: osallistunut mm. Haluatko miljonääriksi -kisaan. Kokeillut lukuisia harrastuksia, mm. ratsastusta ja tanssia.”
  • Hauskuus 9
    “Pelleilee paljon. Imitoi etenkin sukulaisia.”
  • Luotettavuus 10
    “Jos kieltää kertomasta, ei kerro, vaikka mahtavaa juorua Mimman on vaikeaa pidätellä.”
  • Sivistyneisyys 8
    “Kova lukemaan. Tarjoaa minullekin aina kirjojaan, vaikka en juuri lue. Lukee paljon lapsille.”

Mitä tunneäly on?

“Kykyä tunnistaa ja tulkita omia ja muiden tunteita sekä tuottaa havainnoista päätelmiä ja sen mukaan säädellä omaa käytöstään”, määrittelee psykoterapeutti ja tunneälykonsultti Mikael Saarinen tunneälyn kirjassaan Tunneäly – Kohti kokonaista elämää.

Tunneälykkään ihmisen toiminnalle ovat tyypillisiä joustavuus, sosiaalinen sujuvuus ja empatia.

Älykkyysosamäärä ja tunneäly eivät korreloi keskenään. Ja vaikka usein toisin väitetään: naisten ei ole voitu todistaa olevan miehiä tunneälykkäämpiä.

Optimistiset, elämäänsä tyytyväiset, itsetunnoltaan vahvat ja ulospäin suuntautuneet ihmiset säätelevät tunteitaan muita taidokkaammin. Lapsuuden kokemukset, erityisesti lapsen ja vanhemman välinen turvallinen kiintymyssuhde, vaikuttaa tunneälyn kehittymiseen. Runsaan väkivaltaviihteen katsomisen on osoitettu vähentävän kykyä tuntea empatiaa.

Ja hopeaa ja pronssia voittivat...

Hopeaa: Ville Nuutinen, 28

“Olen käsitellyt tunneälyä psykologisena älykkyytenä. Olen tiennyt jo kymmenen vuotta, että olen hyvä havaitsemaan ja tulkitsemaan ihmisten tunnetiloja. Pystyn baarissa näkemään heti, kuka nainen on varattu. Kyse on vaistosta. Tulen kaikkien kanssa toimeen, koska pystyn mukautumaan ihmisten tunnetiloihin nopeasti. Äitini pitää minua hyvin tunneälykkäänä. Olen hyvä myös matemaattista päättelyä vaativissa tehtävissä. Älykkyysosamääräni on arvioitu 150:ksi.”

  • Tietoliikenneinsinööri Tikkurilan maalitehtaalla
  • Sinkku, juuri eronnut
  • Kotoisin Nurmijärveltä
  • Magnan ylioppilas
  • Lempiaine koulussa: tekniset työt
  • Isä: lentokapteeni, äiti: erikoislaboratorionhoitaja
  • Harrastaa: autojen keräilyä (omistaa neljä Citroën-henkilöautoa)
  • Lempikirja: James Clavellin Shogun (lukenut kuusi kertaa)

Pronssia: Sasu Heino, 23

“Olen mielestäni empaattinen. Kykenen kontrolloimaan hyvin tunteitani. En murehdi asioita kauaa.”

  • Oikeustieteen ylioppilas
    “Opiskelin pari vuotta matematiikkaa. Se ei ollut mun juttu. Kauppis ja oikis olivat vaihtoehdot. Oikis ei ollut lapsuuden haave. Luulen, että tunneälystä on apua juristin työssä.”
  • Sinkku
  • Kotoisin Helsingistä
  • Eximian ylioppilas
  • Lempiaine koulussa: Matematiikka
  • Isä tietokonespesialisti, äiti talousjohtaja
  • Harrastaa: salibandya
  • Lempikirja: Dan Brownin Da Vinci -koodi

Näin Tunneälyn Suomenmestari löydettiin

Tunneälyn Suomen mestari löydettiin kolmivaiheisella testillä.

Alkukarsinnassa City.fi-verkkosivuilla arvioitiin kasvovalokuvien perusteella ihmisten tunnetiloja. Alkukarsintaan osallistui yli 3 864 suomalaista. Välierään selvisi alkukarsinnan 20 parasta. Välierässä kilpailijoiden tuli etsiä oikeita toimintatapoja erilaisissa tilanteissa sekä arvioida toisten ihmisten tunteita.

Finaalissa välierän kolme parasta joutuivat analysoimaan itseään.

Lisäksi vähintään viisi lähimmäistä, ystävää tai perheenjäsentä arvioi kilpailijaa.

Olennaista oli, kuinka tunneälykkääksi kilpailija itsensä arvioi ja kuinka lähelle kilpailijan itsearviota läheisten arviot osuivat. Koska testi koostui useasta osasta, eikä Suomessa ole tehty kansan kattavia tunneälytestejä, ei kandidaateille voitu antaa tunneälyosamäärää.

Voidaan kuitenkin sanoa, että kaikki semifinalistit asettuvat tunneälyssään 10–20 prosentin parhaimmistoon.

Kiitos kaikille osallistuneille! Cityn tunneälykilpailussa syntyi ensimmäinen suomalainen tunneälykanta.

Testin eri osat tuottivat tunneälyn testaamiseen erikoistuneet Sensitiva Oy, Psykologien kustannus ja SHL Finland.

Suomenmestari Mirva Sopanen saa palkinnoksi Fiat Pandan puoleksi vuodeksi käyttöönsä.

Voit arvioida tunnetiloja kasvonilmeiden perusteella osoitteessa www.city.fi/tunnealy. Keskiarvotulos SM-karsinnassa oli 30 oikein 40 tehtävästä.

19 kommenttia

jepjepjep

3.3.2005 22:24

uuuu sasu :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tunnevamma

8.3.2005 14:07

Aika epäuskottavat "meriitit" tällä voittajalla..

Jutun perusteella tämä voittaja vaikuttaa ihmiseltä joka on rasittavan kiinnostunut muiden ihmisten asioista (..eli perinteinen juoruämmä..), piinaa läheisiään omalla ailahtelullaan eikä pysty kontrolloimaan käytöstään..

Seiska-lehti ei myöskään edelleenkään ole kirjallisuutta vaan hömppää tirkistelynhaluisille.
Voisi kuvitella tunneälykkään ihmisen kiertävän kaukaa moisen roskan..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

voivoi

8.3.2005 17:09

Voi että tunneälyllisillä ihmisillä on vaikeeta, varsinkin tolla hopealle tulleella jonka älykkyysosamäärä on yli 150 ja on matemaattisesti nero ja sitten päälle vielä tunneälykäs. vau vau.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

justjustjust

8.3.2005 17:52

Aika jännä kommentti sulla "tunnevamma"...ei kai tässä mitään erityisiä meriittejä haettukaan, vaan kyse taisi olla enemmänkin leikkimielisestä testistä. Toki on aina teitä jotka suhtautuu kaikkeen haudan vakavasti.

Hohhoijaa vaan..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ville_Nuutinen

9.3.2005 17:50

[LAINAUS]voivoi kirjoitti 08.03.2005 klo 17:09:

Voi että tunneälyllisillä ihmisillä on vaikeeta, varsinkin tolla hopealle tulleella jonka älykkyysosamäärä on yli 150 ja on matemaattisesti nero ja sitten päälle vielä tunneälykäs. vau vau.[/LAINAUS]

Voi kun tietäisitkin miten vaikeaa... Äo ei kerro ihmisestä yhtään mitään muuta kuin sen että osaa pyörittää hassunnäköisiä kuvioita mielessään. Eli en tunne itseäni mitenkään ylivertaiseksi muihin verrattuna. Jokainen kuitenkin tietää mitä Narkissokselle kävi kun hän kumartui liian lähellä lehdettä ihaillakseen omaa kuvaansa...
Osa noista kommenteista on hieman asiayhteydestä irrotettuja. Joten pienenä vinkkinä, älä tuomitse jos et tiedä paremmin. Kaikki ei nimittäin ole sitä miltä näyttää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

huvittunut

9.3.2005 20:09

Hyvä Ville. ei pidä välittää pahansuovista kirjoitteluista.
Mun mielestä oli aika rumasti kommentoitu tota voittajaakin. En tajua miksi?
Taitaa olla vaan kateellista porukkaa.
Onnea voittajille, kaikille kolmelle mun puolesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

544

10.3.2005 00:41

ärsyttävää että testiä ei voi vieläkään tehdä ilman että lähettää sen tekstarin, pitäishän sen nyt olla jo avoin kaikille, mutta rahaa pitää vielä saada...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tunnevamma

10.3.2005 12:53

Kyse ei ollut kateudesta vaan siitä kuinka tällaiset testit tosiankin ovat silkkaa arpomista..

Mä uskon vakaasti että tosielämän tapahtumat ja saavutukset ovat ainoa oikea mittari millekään mitä älykkyytenä pidetään..

Tässä tapauksessahan tämä voittaja oli esim. Hkiin muutettuaan jäänyt veljensä kaverin kämpille notkumaan ja pariutunut tämän kanssa.. kuulostaa aika helpolta ratkaisulta hoitaa sekä asunto-että kumppaniongelmat samalla kertaa..tunneälykäs ihminen kuitenkin varmaan tiedostaa mitä ongelmia tällaisesta sisäsiittoisuudesta voi syntyä..

Totta on että tällaisen jutun perusteella ei koko totuutta voikaan tietää, kommentoinkin vain sitä mitä luen:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

urpoko

10.3.2005 20:49

"tunnevamma"..
Okei, eli sen lisäksi että et ole tunneälykäs, et taida myöskään olla älykäs..
Sisäsiitoisuudeksi ei voida kai kutsua tilannetta jossa 2 toisilleen ei sukua olevaa pariutuu..
Ja se mitä mainitsit notkumisesta..eikö kyseessä ole saattanut olla vaikka rakkautta??
Vaikka mistäs sen tietää, ei käy jutusta tuo ilmi.
Ja ne aiemmin mainitsemasi meriitit..eiköhän meillä kaikilla omamme ole, vaikkei se lehden sivuilta julki tulisikaan.
hiukan vaan noi sinun kommentit oudoksuttaa..onko henkilökohtaisia kaunoja voittajaa kohtaan?
eiköhän tämä ole koko kisa ja titteli aikamoinen vitsi, hupailua. kaikki ei kai vaan osaa suhtautua huumorilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tunnevamma

11.3.2005 12:47

No voi hyvät nössykät..
Kirjoittajalla ei edelleenkään ole mitään kaunoja tätä voittajaa kohtaan.. En edes tunne/tiedä ketään joka olisi tähän kisaan osallistunut saati että itse olisin..

Lähinnä se harmittaa kuinka näitä erilaisia
testejä käytetään nykyään todella laajassa
mittakaavassa työelämässä ja niiden mittauskykyyn
tunnutaan todella uskovan. Tällaiset artikkelit mielestäni vain lisäävät tätä hypeä.

Joissakin paikoissa tällaisten testien tulos on
ihan ratkaiseva ihmisiä työpaikkaan valittaessa.. harmittaa esim. kaverin puolesta joka ei saanut haluamaansa paikkaa vaan sen vei testituloksen perusteella tyyppi joka ei työhön sitten soveltunut.

Itsellänikin on kokemusta näistä testeistä sen verran että testi ennusti vain keskimääräistä soveltuvuutta työtehtävään. Tulin kuitenkin valituksi ja aika näytti että testi oli ollut
totaalisen väärässä. Menestys oli kaikilla käytössä olleilla mittareilla erinomainen.

Ai niin, äo mulla on kyllä mitattu parikin kertaa, viimeksi lukema oli 150. Kyseessä ei ollut kuitenkaan tämä tunneälytesti vaan
perinteisempi versio. Uskokoon sitten näihin tuloksiin ken haluaa, mä en kyllä usko.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aaaaaah

11.3.2005 13:43

Tunneälyä ei ole olemassa. Se on vain nyky-yhteiskunnan keinoa laajentaa älykkäiden ihmisten joukkoa keinotekoisesti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

smartass

12.3.2005 13:46

[LAINAUS]tunnevamma kirjoitti 11.03.2005 klo 12:47:
Lähinnä se harmittaa kuinka näitä erilaisia
testejä käytetään nykyään todella laajassa
mittakaavassa työelämässä ja niiden mittauskykyyn
tunnutaan todella uskovan.

Joissakin paikoissa tällaisten testien tulos on
ihan ratkaiseva ihmisiä työpaikkaan valittaessa..

Ai niin, äo mulla on kyllä mitattu parikin kertaa, viimeksi lukema oli 150.[/LAINAUS]

Nimenomaan, äo-testikään ei kerro juuri mitään. Vaistot sitäkin enemmän ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

abcdefg

15.3.2005 11:26

[LAINAUS]smartass kirjoitti 12.03.2005 klo 13:46:

Nimenomaan, äo-testikään ei kerro juuri mitään. Vaistot sitäkin enemmän ;)[/LAINAUS]

Äo-testi kertoo hyvinkin paljon loogisesta päättelykyvystä, ja looginen päättelykyky on monissa mittauksissa todettu korreloivan parhaiten kykyä suoritua "aivoja" vaativissa työtehtävissä. Terveisin DI+KTM (ja kyllä, myös mensan jäsen).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jeagle

15.3.2005 12:02

[LAINAUS]tunnevamma kirjoitti 11.03.2005 klo 12:47:
harmittaa esim. kaverin puolesta joka ei saanut haluamaansa paikkaa vaan sen vei testituloksen
perusteella tyyppi joka ei työhön sitten soveltunut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jeagle

15.3.2005 12:04

[LAINAUS]tunnevamma kirjoitti 11.03.2005 klo 12:47:
harmittaa esim. kaverin puolesta joka ei saanut haluamaansa paikkaa vaan sen vei testituloksen
perusteella tyyppi joka ei työhön sitten soveltunut.[/LAINAUS]

Tämä mua ihmetyttää. Todella usein kun työpaikka on mennyt sivu suun, puhutaan tästä miten se valittu ei sitten sopinutkaan työhön tai pärjännyt tehtävissään..
Mistä nämä ei-valitut sen voivat tietää? Jäävätkö he vakoilemaan yritystä, vai mistä on kyse?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dingelidong

15.3.2005 16:31

niin just Jeagle. ehkäpä nämä ei valitut jäävät väijymään näitten työpaikkojen oville..Täällä tuntuu ihmiset suhtautuvan kovin kriittisesti koko tähän tunneäly-testiin. Että onko nyt sitten tunneälyä olemassa ja jos on niin onko se merkittävämpää kuin oikea äly..Eiköhän se ole niin että jokainen hiukankin älykäs ihminen on myös jollain tasolla tunneälykäs. Eikä kummallakaan, pelkällä älyllä tai tunneälyllä pitkälle pääse. Jos ihmisellä on 150 älykkyyosamäärä, mutta luonteeltaan täysin kylmä ja kyvytön tuntemaan minkään tason empatiaa, en usko että kovin pitkälle pärjää työelämässä. Saati yksityiselämässä...eli eiköhän kumpaakin tarvita sopivassa suhteessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ohhhoh

7.4.2005 15:37

Pah... Miten te ihmiset jaksatte valittaa?!
Kaikki tietää että Äo-testit ei ole mitenkään luotettavia, Älykkyyttä on monenlaista, se että pärjää yhdessä ei tee ihmisestä neroa, vaan todennäköisesti ummikon! Ne jotka "kadehtii" neroja vois itse tehdä vaikka jotain muuta kuin naureskella koulussa ja sitten valittaa 30-vuotiaana kuinka ikävää kaikki on.
Hankkikaa elämä tai tehkää itsemurha. Ketään ei kiinnosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miaz

13.7.2005 11:13

mikä ihmisiä vaivaa kun aina pitää kadehtia ja haukkua... nyt on kesä! nauttikaa siitä ja iloitkaa edes joskus toisten puolesta! saamarin kateelliset, tunnevammaiset suomalaiset... enkä edes tiedä mistä tässä oikein keskustellaan, mutta joka tapauksessa, annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia, ei raiskata pilkkua eikä ketään muutakaan =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ei oo totta

13.7.2006 12:51

uskomatonta hymistelyä.

se testihän oli ihan naurettava. ne ilmeet voi tarkoittaa ihan mitä tahansa. sen testin perusteella ei kyllä kenenkään kannattaisi tehdä johtopäätöksiä. ja tollaset testit, mitä ne muka todistaa! kuten se yks älykkyystestikin, nehän voi tehdä niin monta kertaa että lopulta menee oikein. jos niin kovin haluaa joksikin mestariksi. todellisessa elämässä vaikuttaa nin paljon muitakin tekijöitä, body languge, ja pienetkin muutokset ja värähdykset niissä ilmeissä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi