"Meidän ei pitäisi syöttää tätä lapsillemme"

Pakasteruokakuningas sai aiheestaan tarpeeksi kesken videon.

Kaikki kunnia niille rohkeille uuden median pioneereille, jotka heittävät itsensä kameran eteen ja lataavat tuotoksensa Youtubeen. Tubettamisen suosio kasvaa päivä päivältä ja yhä useampi valitsee oman kulmansa maailmaan ja lähtee tekemään siitä videoita. Joskus on kuitenkin mietittävä, miksi ihmeessä tietyt kanavat saavat seuraajia?

Yksi ihmetyksen kohteista on Freezerburns-kanava, jota tilaa 22 000 ihmistä. Kanavalla kaveri nimeltä Gregory Ng maistelee pakasteruokia. Tai siis maisteli, kunnes tajusi itsekin, miten naurettavaan hommaan käyttää aikaansa.

Hän aloitti videoiden kuvaamisen vuonna 2008 ja testattuna on jo yli tuhat pakasteannosta lähes 700 eri jaksossa. Sitten tuli stoppi. Pakasteruoan kokki, kriitikko ja koekaniini oli saanut tarpeekseen. Kesken Kid Cuisine: How to Train Your Dragon Chicken Nuggetsin arvion Gregory herää (yllä olevalla videolla kohdan 4:30 jälkeen).

“Meidän ei pitäisi syöttää lapsillemme tällaista”, hän tuumii lukiessaan paketin kyljestä ainesosia, joista ei tunnista suurinta osaa.

Video jää kesken ja lähes kananlihattomat nugetit pöydälle.

Ng löysi terveelliset elämäntavat vuosien varrella eikä suinkaan herännyt aiheeseen kesken viimeisen ruoka-arvostelunsa. Omatunto kolkutti jo vuonna 2012, kun hän piti paussin ohjelman teosta. Hän palasi vielä yrittämään uudestaan, mutta kertoo blogauksessaan kuinka homma alkoi maistua entistä pahemmalta, kun hän tajusi esimerkiksi sen, että nostamalla esiin epäterveellisimmät tuotteet saa eniten katsojia.

Adweekin haastattelussa Ng kertoo, että hän oli suunnitellut lopettavansa muutenkin vuoden loppuun mennessä. Hänellä oli hyvät suhteet pakasteruokateollisuuteen ja massia tuli mukavasti, joten hän ei olisi halunnut lopettaa kuin seinään. Lapsille suunnattu kananugetin irvikuva kuitenkin kaatoi kupin nurin.

Gregory Ng otti suunnitellusti omalla Youtube-kanavallaan haltuun kapean nichen ja toi itsensä esiin pakasteruokien kuninkaana. Tämä onnistui tiuhaan tahtiin päivittyvällä ja hakukoneoptimoidulla sisällöllä. Ensin tulivat kävijät, sitten sponsoridollarit. Sitten tympääntyminen.

Hieman vastaavia tarinoita on nähty ja tullaan jatkossa näkemään enemmän Suomessakin. Yksi tällainen on Eeddspeaks-kanava, jonka tähti on Eetu Pesonen. Pesosen videoista suosituimpia ovat ne, missä hän maistelee Brainblasterz-karkkeja ja ilmeilee niiden kirpeydelle. Brittiläisen Brainblasterzin markkinoinnissa oltiin ihmeissään, kun yhtäkkiä heidän karkkejaan alkoi liikkua R-kioskeilta huomattavia määriä. Ehkä Pesonenkin kyllästyy jossain vaiheessa kirpeisiin karkkeihin.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi