Mitä tekemistä lähiruoalla ja sähköbussilla ilman kuljettajaa on designkaupan kanssa? – Kulutuskritiikistä alkunsa saanut MUJI tulee Suomeen rytinällä

Ensi syksynä Kamppiin avautuvasta jättiliikkeestä saa esimakua joulua edeltävässä pop up -kaupassa.

Mujin valikoimaan kuuluvat vaatteet, sisustus ja ruoka.
Mujin valikoimaan kuuluvat vaatteet, sisustus ja ruoka.

Designin ystävät hihkuivat innosta, kun tieto japanilaisen Muji-myymälän rantautumisesta Helsinkiin kerrottiin viime viikolla. Kampin kauppakeskuksen neloskerrokseen ei ensi syksynä avata mitään pikkuputiikkia, vaan suositun japanilaisketjun Euroopan suurin myymälä.

Miksi Muji sitten saa ihmiset innostumaan? Ehkä siksi, että se on kauppana jonkinlainen paradoksi. Muji nimittäin perustettiin 1980-luvulla vastaliikkeenä kulutusyhteiskunnan kaupallisuudelle.

Muji on lyhenne sanoista Mujirushi Ryohin, joka tarkoittaa merkittömiä laatutuotteita. Tarkan valmistusprosessin tuloksena syntyvät tuotteet ovat harkittuja ja yksinkertaisia. Muji haluaa olla resursseja säästävä, edullinen, yksinkertainen, anonyymi ja luonnonläheinen.

Suomalaisille Mujin edustama estetiikka on tuttu, vaikka brändi olisikin vieras. Karu, mutta kaunis luonto, Muumit, Joulupukki ja Marimekko viehättävät sekä Suomessa että Japanissa ja tarjoavat hyvä vertailukohdan myös Mujin edustamaan maailmaan.

Mujin mahtipontinen suunnitelma on olla ihmiset, yhteiskunnan ja luonnon yhdistävä foorumi. Tuotevalikoimasta löytyy niin muotia, kodintavaroita kuin ruokaakin. Tavaroiden myymisen ohella Mujin suunnitelmiin kuuluvat kaupunkilaisten aktivoiminen keskustelutilaisuuksilla ja tarjoamalla puitteita omien tavaroiden myymiseen. Siinä sivussa luodaan innovaatioita muun muassa asumiseen ja liikenteeseen.

Mujin eteneminen Suomessa näyttäisi tapahtuvan vuoden sykleissä. Vuosi sitten pääjohtaja Masaaki Kanai kävi Habitare-messuilla ja kuvaili HS:n haastattelussa, kuinka “maailman kauneimman Mujin voisi sijoittaa Suomeen”. Tämän vuoden lokakuussa avattiin Kamppiin Mujin pop up -kauppa, joka antaa maistiaisia tulevasta valikoimasta. Samalla kerrottiin vuoden päästä avautuvasta jättiliikkeestä.

Ruokatuotteiden myynnin Briteissä vasta aloittaneen Mujin paikallista tarjontaa.
Ruokatuotteiden myynnin Briteissä vasta aloittaneen Mujin paikallista tarjontaa. Kuva: Muji UK

Lähiruokaa

Helsingin myymälä saa Euroopan ensimmäisen ruokaosaston, joka lupaa “hyvää ja turvallista lähiruokaa suoraan tuottajilta”.

“Ruoan alkutuottajat, kuten viljelijät ja kalastajat, ovat jääneet kaupunkilaisten elinpiiristä. Monet eivät tunne ruoan tuottajia tai maaseutua ja vesistöjä, joista ruoka on peräisin”, tiedotteessa kerrotaan.

Pääjohtaja Kanai kertoo itse käyneensä kiertämässä suomalaisia alkutuottajia läpi.

Japanissa Mujin ruokatuotteet ovat suosittuja sekä japanilaisten että turistien keskuudessa. Japanin valikoimasta löytyy muun muassa kekseliäitä tuotteita nopeaan ruoanlaittoon, kuten valmiiksi pakattuja curryja sekä pakastettuja keittoja. Briteissä Muji aloitti ruokatuotteiden myynnin kesällä.

Bussi ilman kuljettajaa

Mujin innovaatioihin kuuluu muun muassa yhdeksän neliöinen mökki Muji Hut ja tiedotustilaisuudessa pääjohtaja Kanai vilautteli ajatusta keskelle suomalaista metsää perustettavasta hotellista. Japanin ja Suomen samankaltaisuuksista päällimmäisenä hänelle nousee mieleen suhde luontoon.

Luonnon kunnioitus näkyy myös suhteessa ilmastonmuutokseen.

“Se aikakausi on päättynyt, että yritykset hakevat vain tuottoa. Yhteistyö hallinnon, teollisuuden, koulutuksen ja ihmisten välillä on nykyisin erittäin tärkeää. Teillä Suomessa sitä jo on”, Kanai sanoi.

Kuva: Sensible 4

Mujin suunnitelmiin kuuluu lanseerata Suomessa maailman ensimmäinen itseajava bussi, jonka se on kehitellyt yhdessä suomalaisen Sensible 4 -yrityksen kanssa. Gacha-nimeä kantavaa bussia testataan Suomessa kolmessa kaupungissa ensi keväänä ja ne on tarkoitus saada markkinoille laajempaan käyttöön vuonna 2020.

Suomalaiset ilmasto-olosuhteet tarjoavat sopivan haasteen itseohjautuville autoille.

 "Tavoitteenamme on kehittää näitä ajoneuvoja osaksi jokapäiväistä kuljetuspalveluketjua. Itseohjautuvista ajoneuvoista ei tule arkipäivää, ennen kuin teknologian toimivuus on varmistettu kaikissa ilmasto-olosuhteissa", sanoo Sensible 4:n toimitusjohtaja Harri Santamala.

Suomalaisia kumppaneita

Muji rakentaa ja on rakentanut yhteistyötä muidenkin suomalaisten kanssa.

Deko-lehden mukaan suomalaisista muotoilijoista muun muassa Harri Koskinen, Johan Olin ja Aamu Song ovat tehneet yhteistyötä Mujin kanssa, Matti Pikkujämsän A cup of Therapy -kirja on käännetty japaniksi ja julkaistu Muji Booksin toimesta ja Suomen Jäätelö tuottaa liikkeelle menestykseksi noussutta omaa jäätelöä.


Mujin pop up -kauppa Kampin kauppakeskuksen 4. krs. 29.10.–20.1.2018

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi