Naisten kauppa

Jaettu liiketila merkitsee parhaimmillaan triplattua luovuutta.

Jonna (vas.), Anu ja Melli myyvät yhteisessä liiketilassaan ekologisia tuotteita.
Jonna (vas.), Anu ja Melli myyvät yhteisessä liiketilassaan ekologisia tuotteita.

Aatekaappi on pienyrittäjien verkosto, johon kuuluu toistakymmentä kädentaitoista naisyrittäjää Lahdesta ja lähiympäristöstä. Yrittäjät keskittyvät kilpailemisen sijasta tukemaan toisiaan. Tämän verkoston kautta tutustuivat toisiinsa myös Anu Viitala, Jonna Tammisto ja Merja Lohisalo.

Merja eli Melli on pyörittänyt Florencia Flower & Vintagea Lahdenkadulla kohta kaksi vuotta. Kuten liikkeen nimestä voi päätellä, myynnissä on vintagetuotteiden lisäksi kukkia.

Jonna ja Anu muuttivat omat yrityksensä Florencian tiloihin helmikuussa.

"Yhdessä tämä on mielekkäämpää. Saamme enemmän aikaan ja pystymme jakamaan kustannuksia. Erilaisten tapahtumien ja tempausten suunnittelu ja järjestäminen on näin helpompaa. Meidän ajatusmaailmamme ja tuotteemme sopivat yhteen", Anu perustelee.

"Jos itsellä ei ole sellaista, mitä asiakas haluaa, tiedän ohjata hänet oikeaan paikkaan", Melli sanoo.

Yrittäjien tuotteita yhdistää eettisyys. Anu valmistaa uniikkeja laukkuja ja koruja kierrätysnahasta, Jonna myy ekologisia vaatteita ja sisustustekstiilejä, ja Mellin valikoimiin kuuluu vanhoja vaatteita sekä sisustustavaroita.

Mellillä on kokemusta naisporukassa työskentelemisestä. Hän ehti toimia matkailualalla kymmenen vuotta ennen oman yrityksen perustamista.

"Alamme houkuttelee vähemmän miehiä, joten naisporukka on muodostunut luonnostaan. Meillä kolmella on synkannut hyvin. Näinhän ei naisvaltaisilla aloilla aina ole."

Melli kasvoi kangaspakkojen ja antiikin keskellä Lahden Metsäpellossa.

"Äiti oli ompelija, ja meidän omakotitalon vintti oli oikea aarreaitta. Vanhempani ja isovanhempani eivät heittäneet mitään käyttökelpoista pois."

Florenciassa kaikki on käytettyä paitsi kukat ja osa kukkaruukuista. Keväällä kauppansa tekevät varsinkin menneiden vuosikymmenien kesämekot. Vanhimmat vaatteet ovat 1920-luvulta.

"Vanhempaa kotimaista tuotantoa on vaikea löytää. Suomessa vaatteet on käytetty perinteisesti loppuun. Haalin vanhempaa tavaraa maailmalta. Viimeksi kävin Italiassa antiikkimarkkinoilla."

Anu on kolmikon käsityöläinen. Hän on opiskellut tekstiili- ja neulealaa Haminassa sekä vaatetusalaa Heinolassa. Muotoilijan ammattikorkeakouluopinnot Wetterhoffilla Hämeenlinnassa ovat yrittäjäkiireiden takia jäissä.

Anu tekee yksilöllisiä koruja ja laukkuja vanhoista nahkavaatteista sekä teollisuuden ylijäämänahasta. Uusi Matka -mallisto on valmistettu vanhoista koulukartoista, joista osa on 1900-luvun alkupuolelta.

Anun unAnah-merkin tuotteita on myynnissä paitsi Lahdenkadulla myös Rautatienkadun Autiotalossa sekä Orimattilassa Villa Roosassa.

Jonna on kotoisin Helsingistä. Hän on vasta aloittanut yrittäjänä.

"Muutin pari vuotta sitten Lahteen. Helsingissä olin tottunut asioimaan kuuden yrittäjän työtilana toimivassa designliikkeessä Nudgessa, joka myy ekologisia ja eettisiä tuotteita. Kun Lahdessa ei vastaavaa liikettä ollut, päätin perustaa sellaisen", Jonna kertoo.

Jonnan Kukaneko-yrityksen ekologisista vaatteista ja sisustustekstiileistä kaikki on suunniteltu ja suurin osa myös valmistettu Suomessa.

"On mukava tehdä yhteistyötä samanhenkisten ihmisten kanssa. Yhdessä saa sellaisia ajatuksia, joita tuskin yksin keksisi. Jos yrittäisin yksin, en ehtisi mukaan tapahtumiin, kun kaikki aika menisi liikkeen pyörittämiseen."

Lahdenkatu 14

http://www.florencia.fi
http://kukanekoblogi.blogspot.com
http://unanah.fi
http://aatekaapissa.blogspot.com

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi