Ranska kieltää uusien tuotteiden tuhoamisen – vaikutukset iskevät etenkin pikamuotiin

Vaateteollisuuden ohella käyttämättömiä tuotteita tuhotaan paljon myös sähkotuotteiden, hygienian ja kosmetiikan alalla.

Kuva: Paul Zoetemeijer / Unsplash

Vaateteollisuus on yksi suurimpia ympäristön kuormittajia. Ongelmana on erityisesti ympäri maailmaa edes takaisin pakettejaan lähettävät verkkokauppajätit.

Ranska ottaa askeleen kestävämmän kuluttamisen suuntaan järeällä lainsäädännöllä. Maa aikoo kieltää myymättä jääneiden tuotteiden tuhoamisen ja vaateteollisuuden ohella uudella lailla pyritään vaikuttamaan sähkötuotteiden, hygienian ja kosmetiikan kierrättämiseen.

Uusi laki on astumassa voimaan neljän vuoden kuluessa. Sen mukaan tuotteet tulee jatkossa joko uusiokäyttää tai kierrättää. Ranskassa vastaavaa lainsäädäntöä on nähty jo aiemmin ruokatuotteiden kohdalla, kun niitä säätelevä laki tuli voimaan vuonna 2016. 

Ranskan pääministeri Édouard Philippe sanoi AFP:n mukaan kuluttajatuotteiden poisheittämisen ja tuhoamisen olevan “sokeeraavaa tuhlausta”. Ranska heittää pääministerin lausunnon mukaan yli 650 miljoonan euron arvosta uusia kuluttajatuotteita pois.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi