Tatuointimaantiede

Näin eri puolella Suomea tehtävät tatuoinnit eroavat toisistaan.

Suuri japanilaistyylinen kuva.
Suuri japanilaistyylinen kuva.
Suuri tatuointi.
Suuri tatuointi.

Oulu

Suurin osa oululaisista ottaa suuria tai keskikokoisia, värikkäitä old school -tatuointeja. Myös realistisia musta-harmaita potrettikuvia esimerkiksi julkkiksista, sukulaisista tai lemmikeistä tehdään paljon. Lisäksi japanilaiset laajat kokonaisuudet ovat lisääntyneet. Kaksi vuotta sitten pyydettiin vielä paljon tribaaleja, mutta tatuoijien helpotukseksi trendi on viimein laskussa myös Oulussa.

Tampere

Tampereen erikoisuus on Belgiassa ja Ranskassa suositut, Suomessa harvinaiset katutaide-elementtejä sisältävät graafiset tatuoinnit, esimerkiksi spraymaaliroiskeet.
Suosiossa ovat myös realistiset kuvat, joissa on maalauksellisia elementtejä.

Horror-aiheet ovat jo katoamassa. Joissain liikkeissä 1990-luvun teemat kuten uniensieppaajat, sudet ja viikingit ovat tatuoijien ihmetykseksi palanneet. Niitä tilaavat keski-ikäistyvät, perheensä jo kasvattaneet naiset ja miehet, sekä 20-vuotiaat, jotka ovat olleet vasta vaipoissa edellisen inkkarinpääbuumin aikoihin. Heille 1990-luvun taitteessa tehdyt mallit ovat uusia ja erikoisia. Tampereen parikymppiset myös tatuoivat helpommin kasvonsa, kämmenselkänsä ja kaulansa.

Tribaalitatuoinnit eivät ole poistuneet kaupungista, vaan niitä kysellään edelleen. Myös tuoreemmat keijut ja enkelit koristavat ihoja vuonna 2012.

Turku

Traditionaalinen old school -tyyli rantautui Turkuun muutaman vuoden Helsinkiä myöhemmin. Turusta löytyy paljon perinteisen japanilaisen tyylin taitajia, ja Japanityyli onkin suosittua. Myös realismi puree Turussa.

Merkittävää kaupungissa on tatuointien ottajien keski-iän huima nousu. Neulan alle hakeutuva, 80-vuotias ensimmäisen tatuointinsa ottaja ei ole harvinaisuus. Turussa ylempi keskiluokka hakeutuu tatuoitavaksi ehkä hieman hanakammin kuin muualla. Tatuointituolista voi tavata vaikkapa pankinjohtajan.

Helsinki

Helsingissä tatuoijat erikoistuvat entistä vahvemmin tiettyihin tyyleihin, ja myös asiakkaat hakeutuvat tatuoijalle tämän erityisosaamisen perusteella. Hinta, perushyvä osaaminen tai ”se oli tossa lähellä” eivät riitä valintakriteereiksi. Tatuointiartistien kädenjälki saa ja sen pitääkin näkyä. Custom-tatuointeja tehdään enemmän kuin valmiita, katalogeista poimittuja flashmalleja. Helsingissä on suhteessa eniten naistatuoijia.

Helsingissä suosittu aihevalinta on pöllö, joka liitelee pääkaupunkilaisen rinnassa tai kädessä. Gangstatyylisiä chicano-tatuointeja otetaan enemmän kuin muualla.

Jossain vaiheessa Helsingissä tehtiin paljon kaupunginosa- ja postinumerotatuointeja, mutta se on vähentynyt.


Tatuoijien inhokit

  1. Tribaalit
    ”Sellainen musta paksu pökäle ei vain ole kiinnostava millään tasolla.”
  2. Poliittiset tai moraalisesti epäilyttävät
    ”Jos joku haluaa pilata elämänsä natsitatuoinnilla, en halua itse olla vastuussa sellaisen tekemisestä.”
  3. Pienet ja yksityiskohtaiset
    ”Kun tupakka-askin kokoisessa tatuoinnissa pitäisi olla koko suvun ja lemmikkien nimet, syntymäajat ja horoskooppimerkit sekä lisäksi voimaeläin, jääkiekkojoukkueen logo ja pari harrastukseen liittyvää välinettä, niin lopputulos näyttää juuri siltä kuin kuulostaakin.”
  4. ”Hauskat”
    ”Huumori toimii harvoin tatuoinneissa.”
  5. Huonot itse piirretyt
    ”Sellainen, jota tatuoija ei saisi muokata milliäkään.”
  6. Tinkiminen
    ”Käsittämätöntä, miten joidenkin päähän ei mahdu se, että taiteella on hintansa.”

Helsinki INK -tatuointimessut Kaapelitehtaalla 30.3–1.4. Liput 15–22 e.

Old School -tatuointi.
Old School -tatuointi.
Graafinen kuva.
Graafinen kuva.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi