Debyyttialbuminsa julkaseva View: ”Levy kertoo kuka mä olen ihan alastomana, riippumattomana ulkopuolisista tekijöistä”

Uutuuslevyä seuraa kiertue Keski-Euroopassa.

View on menossa maailmalle.
View on menossa maailmalle. Kuva: Karim Saheb

Suomalaisräppäri View tähtää uudella albumillaan pitkälle. Joulukuun toinen päivä vietetään julkkareita Korjaamolla. Sitä ennen View keikkailee vielä Itämerellä ja Etelä-Koreassa. Joulu- ja tammikuun keikkakalenteriin mahtuu Turun, Helsingin ja Jyväskylän keikkojen lisäksi eksoottisia keikkapaikkoja, kuten Pori ja Kouvola. Helmikuussa View tekee kiertueen Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.

Levy on henkilökohtainen kasvutarina, jonka tekoprosessiin liittyy omat haasteensa.

”Leave A Comment -albumiin on kiteytettynä koko mun kasvuprosessi ihmisenä ja artistina viimeisen parin vuoden ajalta. Levyssä kuljetaan ekan keikkakesän kautta eroon, itsensä hukkaamiseen, yleiseen sekamelskaan ja työuupumukseen. Lopulta kuitenkin päädytään selkeyteen ja varmuuteen siitä kuka oon artistina ja ihmisenä. Kaikki biisit ovat aidosti rehellisiä fiiliksiä siitä hetkestä kun biisiä on tehty. Levy kertoo kuka mä olen ihan alastomana, riippumattomana ulkopuolisista tekijöistä."

"Levyn teko on ollut pitkä prosessi siksikin, kun meiltä vietiin noin vuosi sitten Reeperbahn Festival -reissulla läppäri ja kovalevyt, jossa oli lähes valmis albumi. Sekin oli lopulta hyvä, niin sain vielä aikaa miettiä levyn viimeistä liikkuvaa palaa kokonaisuuteen. Soundimaailmallisesti levy on hyvin erilainen ku Avalon-EP. Samoja elementtejä toki löytyy, mutta Leave A Commentilla on kuitenkin uskallettu kokeilla ja astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle enemmän.” kertoo View eli Juuso Ruohonen.

Albumi sisältää uuden singlen Do It Again feat. Biniyam sekä jo julkaistut singlet Say It Again feat. Kasmir, Trippin’ Sober, Deeper (Bitch Leave a Comment) feat. Ronya ja KHL-seura Jokerien 50-vuotisanthemin Long Night. Kansitaiteesta vastaa maailmanlaajuista mainetta kerännyt Jirka Väätäinen.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi