Boomerang-sukupolvi: aikuiset lapset palaavat kotiin – eikä se ole häpeä

Yhä useampi nuori aikuinen palaa lapsuudenkotiin. Syy ei ole epäonnistuminen, vaan aika, jossa yhteisöllisyys voittaa yksin pärjäämisen.

Yhä useampi aikuinen nuori asuu taas monisukupolvisessa kodissa ja löytää siitä yllättävää turvaa.

Jos 1990-luvulla kotoa muuttaminen oli itsenäistymisen symboli, nyt yhä useampi suomalainen tekee toisin päin: palaa takaisin lapsuudenkotiin. Syyt ovat moninaiset – ja yllättävän inhimilliset.

Koti on jälleen turvasatama

Tilastokeskuksen mukaan jo yli neljännes 25–34-vuotiaista suomalaisista asuu vanhempiensa kanssa ainakin tilapäisesti. Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa vuokrien ja elinkustannusten nousu on tehnyt omillaan asumisesta monelle mahdotonta.

”Olin jo asunut omillani, mutta palasin vanhemmilleni, kun vuokra nousi 300 eurolla yhdessä vuodessa”, kertoo 28-vuotias Sofia, joka työskentelee markkinointialalla. ”En häpeä sitä – saan rauhaa ja säästän omistusasuntoa varten.”

Sukupolvien yhteiselo ei ole enää poikkeus

Asiantuntijoiden mukaan niin sanottu boomerang-sukupolvi – aikuiset lapset, jotka palaavat kotiin väliaikaisesti tai pysyvästi – on yleistynyt myös Suomessa. Ilmiö on saanut vauhtia erityisesti pandemian ja etätyön myötä.

Yhteisasuminen tuo usein hyötyjä molemmille sukupolville: jaettu arki, kotityöt ja kulut luovat uudenlaista yhteisöllisyyttä, joka voi vähentää yksinäisyyttä ja parantaa taloudellista turvaa.

Läheisyys ja rajat kulkevat käsi kädessä

Psykologian ja perhetutkimuksen mukaan läheisyys ei ole vastakohta itsenäisyydelle, vaan voi tukea aikuistumista, kun suhde vanhempien ja lasten välillä muuttuu tasavertaisemmaksi.

Tutkimusten mukaan avoin keskustelu ja yhteisesti sovitut pelisäännöt helpottavat sopeutumista. Kun molemmat osapuolet tunnistavat toistensa tarpeet ja kunnioittavat yksityisyyttä, yhteiselo voi vahvistaa sekä perhesiteitä että henkistä hyvinvointia.

Uusi normaali suomalaisessa arjessa

Moni nuori haaveilee edelleen omasta yksiöstä ja täydestä vapaudesta, mutta yhä useampi kyseenalaistaa sen hinnan. Asuminen yksin ei välttämättä tunnu enää vapaudelta, vaan taloudelliselta kuormitukselta.

Ehkä olemme palaamassa johonkin vanhaan – yhteisölliseen elämään, jossa perhe ei katoa aikuisuudessa, vaan muuttaa muotoaan. Vanhemmuudesta on tullut pitkäaikainen suhde, ei projekti.

Lähde: Simply Psychology, Tilastokeskus, Tilastokeskus: asuminen ja asuinolot, KQED

Suosittelemme