Matematiikkako kaunista? Niin väittää Heurekan ja Aalto-yliopiston yhteisnäyttely

Matemaattinen metsä esittelee luonnon rakenteiden ja matematiikan välisiä suhteita.

Tiedekeskus Heurekassa avautuu tiistaina 9. toukokuuta matematiikkaa ja taidetta yhdistävä Sensual Mathematics -näyttely, joka on toteutettu Heurekan ja Aalto-yliopiston yhteistyönä.

Heurekassa esillä olevat teokset ovat syntyneet Aalto-yliopiston poikkitieteellisellä kurssilla Kristallikukkia peilisaleissa – matematiikka kohtaa taiteen ja arkkitehtuurin. Aalto-yliopiston opiskelijoiden tekemät erilaiset teokset ovat esillä syksyyn asti Heurekan tapahtumatorilla.

Heurekaan muotoutuu teosten myötä uudenlainen tila, jonka siimeksessä vierailija voi kulkea kuin metsässä. Näyttely koostuu kahdeksasta korkeasta kolmiulotteisesta teoksesta, jotka ovat saaneet inspiraationsa fraktaaleista, origameista, sävelasteikosta sekä valoista ja varjoista. Matematiikkaa ja taidetta yhdistelevät veistokset tutkivat muun muassa luonnon rakenteiden ja matematiikan välisiä suhteita, perspektiiviä ja kolmiulotteisuutta.

Kurssin vetäjänä toimineen lehtori Kirsi Peltosen mukaan Sensual Mathematics -näyttelyn avulla kumotaan matematiikkaan liittyviä ennakkoluuloja.

“En sano, että matematiikka olisi helppoa. Se on vaikeaa, mutta siinä on tasoja joista kaikki voivat nauttia. Näyttely esittelee konkreettisesti tieteen ja taiteen vuorovaikutusta.”

Heurekassa ei ole aiemmin ollut esillä näin isoa opiskelijoiden tuottamaa näyttelyä. Opiskelijat edustavat laaja-alaisesti Aalto-yliopiston tiede- ja taideaineiden suuntauksia.

“Vaikeasti havainnollistettavat matemaattiset teoriat on sulautettu opiskelijoiden tekemissä teoksissa kauniisiin muotoihin ja kerroksiin”, sanoo Heurekassa näyttelystä vastaava muotoilija Mikko Kauhanen.

Laajennuksen myötä Heurekaan avattu tapahtumatori on monikäyttöinen ja helposti muuntautuva ympäristö. Se on toiminut kevään mittaan erilaisten tapahtumien keskiönä, ja huomenna avattava Sensual Mathematics on ensimmäinen tilaan pystytetty näyttely. Tapahtumatori on tieteen ja yleisön kohtaamispaikka, jossa voi tutustua vaikkapa pienimuotoisiin näyttelyihin, ajankohtaiseen tutkimukseen, erilaisiin tapahtumiin tai työpajoihin.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi