Nyt se tapahtuu: Ikoninen KFC-ravintolaketju saapuu vihdoin Suomeen! Ensimmäinen ravintola avautuu jo tänä vuonna

Kanaruoastaan maailmankuulu KFC-ravintolaketju rantautuu Suomeen ja avaa ensimmäisen ravintolansa jo kuluvan vuoden aikana.

Maailmalla kanaruoistaan tunnettuja KFC-ravintoloita on jo yli 23 000 yli 140 eri maassa - ja pian myös Suomessa. Suomeen avattavien KFC-ravintoloiden franchise-oikeudet on myönnetty virolaiselle Apollo Groupille, joka vastaa KFC-ravintoloiden franchisingista myös Baltiassa.

Apollo Groupin toimitusjohtaja Mauri Dorbekin mukaan Suomeen kohdistuva franchise-oikeus on erityisen merkittävä tunnustus  yritykselle, joka ei ole lähtöisin kohdemarkkinasta.

“Suomi on melkein yhtä suuri markkina kuin koko Baltia, joten tämän avauksen myötä markkinapotentiaalimme kasvaa lähes 100 prosenttia. KFC:n lanseeraus Suomessa onkin merkittävä ponnistus ja keskeisin bisneshaasteemme tänä vuonna”, kertoo Dorbek.

Lanseeraus etenee vauhdilla koronatilanteesta huolimatta.

Ensimmäisen virallinen Kentucky Fried Chicken -ravintola perustettiin jo vuonna 1952 Utahin Salt Lake Cityyn.
Ensimmäisen virallinen Kentucky Fried Chicken -ravintola perustettiin jo vuonna 1952 Utahin Salt Lake Cityyn.

“Rekrytointi on jo käynnissä“

Ravintolalle patoutunutta kysyntää

Apollo Group on ottanut ensimmäiset askeleensa Suomen lanseerauksessa ja nimittänyt KFC Finland -yhtiön toimitusjohtajaksi Janne Einolan, jolla on yli 24 vuoden kokemus vähittäiskaupan myynti-, kehitys- ja johtotehtävistä.

Janne Einolan mukaan Suomessa on odotettu pitkään KFC:n saapumista ja ravintolan jo käsitteeksi muodostuneelle kanaruoalle on valtavasti patoutunutta kysyntää. Apollo Groupin ansiosta odotus on kuitenkin pian ohi, ja suomalaiset pääsevät nauttimaan herkullisista KFC-aterioista ensimmäistä kertaa kotimaassaan.

“Näemme Suomessa paljon potentiaalia, ja olen otettu saadessani olla osa tätä matkaa.  Monien huulilla on juuri nyt kysymykset milloin ja missä avaamme ensimmäiset ravintolat, ja me vastaamme näihin kysymyksiin mahdollisimman pian. Rekrytointiprosessit ovat jo käynnissä, ja tavoitteena on avata vuoden 2021 aikana ensimmäiset KFC-ravintolat Suomeen“, hehkuttaa Einola.

KFC on monelle tuttu brändi ulkomaanmatkoilta.
KFC on monelle tuttu brändi ulkomaanmatkoilta.

Einolan mukaan koronatilanteen vaikutukset ovat olleet erityisen näkyviä ravintola-alalla, mutta ne eivät ole esteenä KFC:n kaltaisille uusille avauksille.

“Ravintolapalveluiden kysyntä ei nykytilanteessakaan lakkaa olemasta. Asiakkaamme voivat ostaa annoksia mukaan kotona nautittavaksi tai asioida ravintoloissamme kulloinkin voimassaolevien rajoitusten puitteissa. KFC noudattaa tarkasti viranomaissuosituksia varmistaakseen turvallisen asioinnin.“

“Tilanteessa, jossa matkailu on rajoitettua, KFC tuo monelle meistä makumuistoja maailmalta. Vahva globaali brändi on asiakkaalle laadun tae, ja siksi uskomme sen houkuttelevuuteen. Kuten kaikkialla maailmassa, KFC tulee tarjoamaan lupauksensa mukaisesti edullisia, herkullisia ja korkealaatuisia aterioita myös suomalaisille“, Einola muistuttaa.

Yum! Brands Inc. (NYSE: YUM) -tytäryhtiöihin lukeutuva KFC on globaali kanaravintolabrändi, jolla on pitkä, vaiherikas ja menestyksekäs historia. Tarina alkoi yksittäisen kokin keittiöstä, kun eversti Harland Sanders loi yli 75 vuotta sitten herkullisen reseptin, joka sisälsi hänen keittiönsä oven takaosaan kaiverretun listan salaisia yrttejä ja mausteita. Hänen menestysreseptinsä on edelleen käytössä KFC:n kokeilla, jotka leivittävät ja valmistavat herkulliset kana-ateriat käsin yli 23 000 ravintolassa yli 140 eri maassa ympäri maailman.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi