Vuoden 2022 ravintola on valittu! Kekseliäisyys siivitti voittoon: "Osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä"

Nolla on valittu Vuoden ravintolaksi 2022.

Nolla hurmasi raadin kekseliäisyydellään ja taidokkuudellaan.
Nolla hurmasi raadin kekseliäisyydellään ja taidokkuudellaan. Kuva: Nikola Tomevski

Suomen Gastronomien Seura ry on palkinnut helsinkiläisen Nollan Vuoden ravintola 22 -tittelillä.

Gastronomit perustelevat valintaansa Nollan kekseliäisyydellä ja taidokkuudella, jossa asiakkaalle välittyy koko palveluketjun yhteistyö.

"Nollan kehittymistä on ollut ilahduttavaa seurata. Valitsit sitten lasillisen tiskillä pieteetillä valmistettujen näppipalojen kera tai täyden illalliskokemuksen juomineen, niin ravintolan osaamisesta saa nauttia aina sisäänkäynnistä laskun maksamiseen asti. Nolla tarjoaa asiakkailleen kovatasoisen, täysvaltaisen ja huolettoman nautinnon", kertoo Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Joni Kiiski.

Kestävä kehitys itsestäänselvyys

Idea Nollasta syntyi, kun Luka Balać, Carlos Henriques ja Albert Franch Sunyer halusivat kehittää ravintola-alaa ympäristöystävällisemmäksi.

Vuonna 2016 alkunsa saanut Nolla on näyttänyt, että kestävän kehityksen periaatteiden mukaan toimiminen onnistuu ilman, että tarjotun ruoan herkullisuudesta, palvelun laadusta ja muista ravintolatoiminnan tärkeistä elementeistä tarvitsee tinkiä. 

Luka Balac, Albert Franch Sunyer ja Carlos Henriques ovat miehet Nollan takana.
Luka Balac, Albert Franch Sunyer ja Carlos Henriques ovat miehet Nollan takana.

"On ollut mahtavaa huomata, että kestävä kehitys ei tarkoita kompromisseja ruoan laatuun. Tarjoamme vieraillemme annoksia, joissa eteläeurooppalaiset juuremme näkyvät ja lähituotetut sesonkiraaka-aineet pääsevät loistamaan", Balać kertoo.

Nollan annoksien tähtinä loistavat kotimaiset kalat, kasvikset, riista, sienet ja marjat. Ytimekäs juomalista on mietitty ja valittu ympäristöä kunnioittaen, ja tarjolla on viinien ja oman panimon tuotteiden lisäksi alkoholittomia, ravintolan omia mehupohjaisia juomia.

Nollassa luonnonantimet hyödynnetään tarkkaan.
Nollassa luonnonantimet hyödynnetään tarkkaan. Kuva: Nikola Tomevski

"Panimotoimintaan päädyimme sattuman kautta, mutta omien oluiden kehittäminen on ollut valtavan mielenkiintoista. Valmistamme paikan päällä vivahteikkaita ja pääosin matalan alkoholipitoisuuden oluita, jotka sopivat hyvin yhteen Nollan ruoan kanssa, Balać kertoo.

"Valtava kunnia"

Ruoan ja juoman lisäksi Nolla kerää kehuja myös yksityiskohtaisesti suunnitellulla sistuksellaan, joka luo ravintolaan aivan ainutlaatuisen tunnelman. Astiat ovat käsityönä valmistettuja ja aterimet kierrätettyjä, kun taas vesilasit ja -karahvit ovat saaneet uuden elämän vanhoista vesi- ja viinipulloista. Pöydissä koristeena olevat pienet maljakot ovat osittain kakkoslaatua ja lautasliinat pellavaa.

Ravintolan tuolit ja pöydät on hankittu tätä toimitilaa varten, mutta tehty kestämään eliniän.

Nollalla on oma Mamu Brewing -mikropanimo.
Nollalla on oma Mamu Brewing -mikropanimo. Kuva: Nikola Tomevski

"Vuoden ravintolan titteli on koko Nollan perheelle ihan valtava kunnia. Tämä on meille kiitos jo tehdystä työstä ja osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä. Lämmin kiitos siis kaikille Nollan vieraille ja ystäville, omalle Nolla-perheellemme, yhteistyötuottajillemme sekä tietysti Suomen Gastronomien Seuralle tästä tunnustuksesta", Balać riemuitsee.

Vuoden ravintola -tunnustukset

2021 Vuoden ravintolaa ei valittu

2020 Aanaar, Inari

2019 Chapter, Helsinki

2018 Kaskis, Turku

2017 Grön, Helsinki

2016 Roux, Lahti

2015 SPIS, Helsinki

2014 Ask, Helsinki

2013 Chef & Sommelier, Helsinki

2012 Muru, Helsinki

2011 Ravintola C, Tampere

2010 Juuri, Helsinki

2009 OLO, Helsinki

2008 Postres, Helsinki

2007 Savoy, Helsinki

2006 Demo, Helsinki

2005 George, Helsinki

2004 Palace Gourmet, Helsinki

2003 Panimoravintola Herman, Turku

2002 Vuoden ravintolaa ei valittu

2001 G.W. Sundmans, Helsinki

2000 Chez Dominique, Helsinki

1999 Savoy, Helsinki

1998 Kanavaranta, Helsinki

1997 Vuoden ravintolaa ei valittu

1996 Lyon, Helsinki

1995 Vuoden ravintolaa ei valittu

1994 Safka, Helsinki

1993 Pamir, Strand Inter-Continental, Helsinki

1992 Julia, Turku

1991 Lehtovaara, Helsinki

1990 Amadeus, Helsinki

1989 Henrik´s, Tampere

1988 Bellman, Helsinki

1987 George, Helsinki

1986 Celine, Helsinki

1985 Palace Gourmet, Helsinki

1 kommentti

Paavonen

11.4.2023 17:02

Se on juuri näin
https://www.ainacom.fi
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote-osasto/aikakauslehdet/
https://www.lainaa-netistä.fi
https://www.äänikirjapalvelut.fi/elisa-kirja/
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote-osasto/juorulehdet/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi