Nopeampaa kyytiä luvassa! Helsingin kaupunki satsaa raitioliikenteen kehittämiseen noin 60 miljoonaa euroa

Raitioliikenteestä halutaan sujuvampaa ja luotettavampaa.

Raitiotieverkkoa käyttää päivittäin noin 200 000 matkustajaa.
Raitiotieverkkoa käyttää päivittäin noin 200 000 matkustajaa. Kuva: DreferComm/WikimediaCommons

Helsingin kaupunginhallitus on hyväksynyt raitioliikenteen kehittämisohjelman. Tavoite on tehdä liikenteestä sujuvampaa ja luotettavampaa lukuisilla eri toimenpiteillä. Raitiovaunujen nopeuksia pyritään nostamaan keskimäärin 16 prosentilla. Lisäksi parempaa luotettavuutta aikatauluissa tavoitellaan muun muassa siten, että raitiovaunut pysähtyvät ainoastaan pysäkeillään. Nykyään raitiovaunut joutuvat pysähtymään ruuhkissa, liikennevaloissa sekä liian kapeiden raitiovaunukaistojen aiheuttamien satunnaisten häiriöiden vuoksi. Muitakin häiriöitä pyritään vähentämään. Tavoite on, että väärin pysäköidyt autot eivät haittaisi raitiovaunuliikennöintiä.

”Tavoittelemme Helsingissä sitä, että yhä useampi ihminen valitsisi joukkoliikenteen. Ihmiset toivovat joukkoliikenteeltä luotettavuutta ja sujuvuutta. Raitioliikenteen kehittämisohjelman toteuttaminen vastaa tähän toiveeseen, sillä se tekee raitiovaunulla liikkumisesta astetta nopeampaa, mutta ennen kaikkea ennustettavampaa. Tähän tavoitteeseen tullaan raitiovaunujen osalta pääsemään toteuttamalla kehittämisohjelman neljää tavoitetta”, kertoo kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki kaupungin tiedotteessa.

Infrastruktuurin parantamistoimenpiteiden aikajänne on noin 15 vuotta ja investointikustannukset noin 60 miljoonaa euroa. Raitioliikenteen kehittämistavoitteiden täysimääräisen toteuttamisen arvioidaan tuottavan noin 4,5 miljoonan euron vuosittaisen säästön liikennöintikustannuksissa. Haitat muille liikennemuodoille on arvioitu pieniksi ja suunnittelulla hallittavissa oleviksi.

1 kommentti

Junksu

6.4.2018 23:54

Peukut tälle hankkeelle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi