Riippuvainen @ internet

Joka päivä ja jokaikinen yö – netissä.

Suomessa surffailee jo 100 000 nettiaddiktia.
Suomessa surffailee jo 100 000 nettiaddiktia.
Rap. Raprapraprap. Kello on kaksi yöllä, ja Mia, 21, koittaa nukkua. Makuuhuoneen oven alta näkyy valoa, ja se suututtaa niin paljon, ettei hän saa nukutuksi. Pekka, Mian avopuoliso, on tietokoneella kuten joka ikinen yö. Ja päivä. Ja hetki.

Pekan riippuvuus alkoi siitä, kun hän kiinnostui ylioppilaslahjaksi saamiensa rahojen sijoittamisesta. Löydettyään netin arvopaperikaupat netti vei useita tunteja päivässä.

“Aluksi se oli ihan hyväksyttävää, koska osakekauppa kuulosti niin järkevältä syyltä olla paljon netissä.”

Pekan, 21, kiinnostus laajeni nopeasti sijoitusaiheisille keskustelupalstoille ja irceihin. Hän käy satunnaisesti töissä isänsä firmassa. Muu aika kuluu netissä.

Ja Mian pinna on katkeamaisillaan.

“Jos pyydämme vieraita, Pekka käy illan aikana muutaman kerran katsomassa sähköpostit ja keskustelufoorumit. Baariin häntä ei saa, jopa suihkussa käyminen on harventunut.”

Mia käyttää tietokonetta sähköpostien lukemiseen ja tekstinkäsittelyyn. Nettiä hän kertoo käyttävänsä lähinnä tiedonhakuun.

“Internet on hieno keksintö, mutta Pekan käyttäytymisen takia olen alkanut suorastaan vihata tietokoneita. Jos eroamme, kotiini ei todellakaan tule konetta.”

Pekka perustelee netinkäyttöään edelleen hyötynäkökohdilla, kuten sijoitusten arvon seuraamisella.

“Kuinka paljon noin

3 000 euron sijoitusta tarvitsee seurata? Tuntuu kamalalta, mutta netti on Pekalle tärkeämpi asia kuin minä”, Mia sanoo.

Ja nyt ollaankin nettiriippuvuuden ytimessä: riippuvuudesta kärsivä ihminen laittaa myös ympäristönsä kärsimään. Jos netin käyttö aiheuttaa laiminlyöntejä ihmissuhteissa, opiskelussa tai työssä, on kyseessä ongelma. Nettiriippuvainen pystyy vähättelemään ongelmaansa helpommin kuin alkoholisti, sillä sosiaaliset normit internetin käytön ympärillä eivät ole vakiintuneita. Koska nettiriippuvainen ei horju kaduilla tai murtaudu kioskeihin, ongelmasta kärsivät yleensä vain lähipiiri sekä lopulta käyttäjä itse.

A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi suosittelee riippuvuustestin tekemistä Päihdelinkin sivuilla (www.paihdelinkki.fi).

“Puolueettomalla foorumilla tehty käyttötesti voi saada riippuvaisen näkemään käyttäytymismallinsa realistisemmassa valossa. Tuskastuneen läheisen puheet voi aina laskea nalkutuksen piikkiin.”

Suomessa lasketaan olevan noin 100 000 nettiriippuvaista. Addiktion pirullisuus on siinä, että elämä kokonaan ilman tietokonetta olisi tämän päivän nuorelle aikuiselle käytännössä mahdottomuus.

“Alkoholisti voi periaatteessa olla ilman viinaa, mutta tietokone on lähes välttämättömyys”, sanoo Peltoniemi.

Peltoniemi suosittelee konkreettisia käyttörajoituksia: herätyskello soimaan, kun tunti on kulunut, ei nettailua kymmenen jälkeen illalla ja niin edelleen.

“Retkahduksia tulee, mutta jos käyttäjällä on motivaatio rajoittaa käyttäytymistään, riippuvuudesta kyllä pääsee.”

Nettiriippuvuus voi olla oire toisesta sairaudesta. Ihmistä voi todellisuudessa vaivata yksinäisyys tai orastava masennus, joiden tiedostamista vältellään liimautumalla nettiin. Suurimpia riippuvuuden aiheuttajia ovat keskusteluryhmät, chatit, roolipelit ja uutisryhmät. Myös netissä pyörivät rahapelit koukuttavat. Nettiriippuvuus voi myös olla limittäistä jonkun muun riippuvuuden kanssa. Ei ole sattumaa, että netti on räjähtämäisillään juuri peli- ja seksisivuista. Puolet Amazon.comista myytävistä amerikkalaisista nettiriippuvuuskirjoista käsittelee seksiä.

Näin sairautta – jos riippuvuus halutaan nähdä tästä näkökulmasta – kuvailee A-klinikkasäätiön tutkimukseen vastannut Tero:

“Jos en ole netissä, niin minulla ei ole mitään muuta tekemistä. Uloskaan en voi mennä, koska pelkään ihmisiä. Minulla ei ole enää kavereita. Kaikki ovat kadonneet ympäriltäni, koska olen viimeiset seitsemän ja puoli vuotta ollut keskimäärin kymmenen tuntia päivässä rämpyttämässä. Koulunkin lopetin kesken, ja siihen on syynä nettiaddiktioni. Netti on elämäni.”

Lukijoilta

“Sekoan. Sekoan pahasti. Minun on päästävä nettiin. Piste. Minun ns. elämäni on netissä. Baaristakin lähden pari tuntia aikaisemmin, että voisin keskustella rauhassa yöllä. Pakko myöntää. Haluan ostaa elämän, myyn koneeni. Tosin en usko, että elämä toisi minulle yhtä suurta tyydytystä kuin internet.”
Nainen, 20

“Avopuolisoni on nettiaddikti. Pelaa tietokoneella roolipeliä KOKO AJAN. Lähelle ei saa mennä, ja vaikka sanoisin, että menen muuten nyt ja hyppään katolta niin vastaus on aina myötäilevä “mmm-m”, ihan kuin muka kuuntelisi. Joskus pyysin, että hän veisi koiran ulos kun olen poissa. En pyydä enää sillä viemättä jää(kokeiltu on). Hänestä pelaaminen ei ole ongelma, vaikka tulee joskus nukkumaan pelattuaan koko yön silloin kun itse nousen ylös, ja nukkuu sitten koko päivän.”
Nainen, 31

“Perheriidat loppuivat, kun hankittiin sellainen ADSL-boxi, johon sai yhdistetyksi kaksi konetta. Nyt kumpikin istuu omalla koneellaan ja kotityöt jäävät tekemättä. Ensimmäiseksi aamulla kone päälle ja uutisia lukemaan, viimeiseksi illalla (tai yöllä) vielä postien ja blogien tarkistus, IRCissä roikutaan aina. Olen ollut vähällä myöhästyä töistä, unohtanut syödä, missannut tärkeän TV-ohjelman... mutta laskut on maksettu ajallaan ja yhteydenpito kavereihin pelaa. Keittiö on kaaoksen vallassa, samoin muut huoneet, vain työhuone (jossa vietämme eniten aikaa) on siisti.”
Nainen, 34

“Istun 12 tuntia päivässä töissä ja koko ajan netissä. Yhdellä saitilla olen ollut jäsenenä jo toista vuotta ja parhaista tutuista alkaa tulla IRL-kavereita - kunhan vaan päästään sinne laivalle remuamaan yhdessä.”
Nainen, 24

“Olen koukussa irc-galleriaan. Ihastukseni sivuilla voin vakoilla hänen juttujaan ja tekemisiään, eikä hän tiedä mitään. Muittenkin tuttujen keskusteluja on hauska lukea, osa ei tajua, että kyseessä on julkinen foorumi.”
Nainen, 22

8 kommenttia

FerdinandP

30.9.2005 11:41

On hyvää ja tarpeellista, että City-lehti otti tämän, joissain kodeissa ehkä arankin aiheen esille.

Internetistä, hyvästä rengistä on tullut huono isäntä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

randak

30.9.2005 16:12

Tiedän olevani nettiriippuvainen, mutten edes halua riippuvuudestani eroon. Tarpeeksi pitkä aika ilman irkkiä aiheuttaa käsien vapinaa, jatkuvan kylmän hien sekä tietysti ärtyisyyttä, rauhattomuutta ja hermostuneisuutta.

Kuitenkin minulla on paljon ystäviä nykyään, toisin kuin ennen irkkaamista, ja puhun nyt irl-ystävistä. Sosiaalinen elämäni on huomattavasti monipuolisempaa, mutta koulunkäynti ja itsestä huolehtiminen kärsii, kun voin huomaamattani olla muutamia vuorokausia syömättä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dasdwerhfgsdfs

4.10.2005 22:37

joo tuolla irkillä tosiaan on terveenlainen käyttömalli ja sitten se huonommanlainen elämästä etäännyttävä käyttömalli.

Joskus irkkasin liikaa.. Aikoinaan lopetin irkkauksen ja opin menetettyjä yleisiä sosiaalisia taitoija ja elkeitä.

Käytin järkevästi irkkiä jonkin aikaa lähinnä tuttujen kanssa eikä paljoa enää kiinnostanut, mistäköhän johtuu?..

Nykyään käytössä messenger joka ei juurikaan auki, sillä saa tarpeelliset örinät joidenkin tiettyjen kanssa hoidettua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mrbuster

4.10.2005 23:28

SE IRC-GALLERIA EI OLE KESKUSTELUFOORUMI.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

yannara

12.10.2005 13:51

Olen ISP:llä duunissa, istun 8 työtuntia koneen ääressä. Sen jälkeen tulen himaan, kattelen keskustelupalstoja ja joitakin vakiosivuja, pelaan ja teen muutakin pientä koneella. Sosiaalinen elämä ei kyllä kärsi ollenkaan, baarissa ollaan iltamyöhään ja kaikki ystävät ovat vain in real life - tavattuja. Silti verkossa voi kulua aika koko päivä, vaikka kotityöt tulee tehtyä siinä välissä. Jotenkin tuntuu, että minulla olisi addiktiuden merkkejä.. vai onko?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nikja

15.10.2005 19:19

Se on hassua että asioista tulee ongelmia sitten kun ne eivät sovi jonkun toisen suunitelmiin. Kuten tuossa jutussakin tohtori toteaa, on kyse riippuvuudesta kun asiasta tulee ihmissuhdeongelmia, eli sen ongelma joka ei ole netissä.

Niin kauan kun olet itseksesi, homma on jotain muuta. Minulle sopii oikein hyvin nettimaailma ja osakepelit.

Vakavampaa imissuhdetta en edes aio kokeilla, koska tiedän että silloin nettimaailmani kärsii. Me kaukaa viisaat väistetään tälläiset konfliktit.

Sitten kun rahaa on tehtynä riittävästi on aika astua ulkomaailmaan. Netissä voi muuten olla ihmisten kanssa kanssakäymisissä henkisellä tasolla. Eristäytymisestä ei voida puhua.

Ei ole kuin kolme asiaa joita ulkopuolelta kaipaa. Ruoka ja viihde ja seksi.

Viimeksi kun luin mitä kaupungilla tapahtuu on neekerit vallanneet kaupunkien keskustat ja puolustavat nyt reviiriään bambukepeillä ja puukoilla.

Minusta tuntuu vähän että netin ulkopuolella olevat ihmiset ovat niitä enemmän pimeitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

saatana7

17.10.2005 16:04

kaikki irc-addiktit! hyvin moni nykykännykkä tukee wap:ia.. ja about kaikilla operaattoreilla on palvelu nimeltä gprs-wap, joka siis siirtää wap-dataa gprs:n yli.. ja gprs:ssähän veloitetaan vaan siirretystä tiedosta tyyliin senttiä per kilotavu..

elikäs kaikki irc-addiktit.. menkääs osoitteeseen wap.google.com kännykällänne ja laittakaa hakusanoiksi: wap irc.. sieltäpä löytyy wap-irc gateway:tä, jotka jopa toimiikin.. tälleen ei tarvii olla ilman irkkiä, vaikka olisitte missä.. esim. bussissa, luennoilla jne..

eikä maksa paljoo.. kuiteski sitä irkkaa tietsikalta enimmäkseen niin ei tota kännykkää tuu usein käytettyä.. joten on todella vaikeeta tehdä muutamaa euroo enempää puhelinlaskua wap-gprs liikenteellä..

eläköön wap!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pete1981

31.12.2009 15:56

Nettiriippuvaisen tuttavan auttamiseksi mulla on vain yksi neuvo: älä vaivaudu. Ei ne halua luopua rakkaasta tietokoneestaan ja netistään. Yritin 15 vuotta sitten neuvoa erästää tuttavaa lopettamaan (tai vähentämään) tietokoneen käyttöä mutta kundi ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa.

Nettiriippuvuuden satoa korjataan nyt: kundi on entistä pahemmin riippuvainen, kantaa aina mukanaan läppäriä tai kännykkää jolla voi surffata. Kesälomat vietetään neljän seinän sisällä ja netissä roikutaan koko yö. Ei sinänsä mitenkään poikkeuksellista: kundin "normaali" päivä on sellainen, että roikutaan netissä aamuviiteen, mennään töihin (atk-firmaan) puolen päivän jälkeen ja kotiin palattua taas takaisin koneen ääreen jossa istutaan taas aamuun asti.

Kundi on nyt 30-vuotias sohvaperuna, edelleen neitsyt, ei koskaan harrastanut liikuntaa. Saa nähdä miten pahasti keski-iän kriisi iskee kun mies tajuaa, että häneltä on jäänyt "oikea elämä" kokonaan elämättä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi