Yhteiskunta

Opintotukiasiantuntijoiden päätoimialat ovat korjaus ja huolto.

Toinen puoli työtä pyörii järjestelmän ongelmien ympärillä opintotukilautakunnissa. muutoksenhakulautakunnassa, opintotukiasiain neuvottelukunnassa ja erilaisissa kehittämistyöryhmissä. Katson vahingonilon sekaisella kunnioituksella sosiaalipoliittista sihteeriämme Johannaa (toivottavasti kuvalinkki toimii)

aina, kun hän raahaa opintotuen muutoksenhakulautakunnan kokousasiakirjoja valtavissa matkalaukuissa pitkin toimiston käytäviä.

Jostakin ne paperit tulevat. Valtava joukko, joka ei pidä itsestään meteliä työpaikoilla, lehdissä tai keskustelupalstoilla, hajoilee toinen toistaan merkillisempien opintohallinnon kukkasten, lapsiperheen arjen tai erilaisten sairauksien ja vammojen kanssa. Ja kirjoittaa sivukaupalla selvityksiä säilyttääkseen toimeentulonsa rippeet.

Toinen puoli työnkuvasta on erilaisten väärinkäsitysten, vanhentuneen tiedon ja ”kyllä me silloin 70-luvulla…” alkavien lauseiden torppaamista julkisilla areenoilla. Sitä työtä on riittänyt tänä vuonna muillekin kuin asiantuntijoille, joten tässä muutama fakta.

Tulorajat:
Opintotuen menettää kokonaan vasta, kun ansaitsee melkein kaksi tonnia kuussa läpi vuoden! Lisää tulovalvonnasta ja -rajoista: http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/300508130646HO

Tuen määrä:
Opintoraha 298 euroa, asumislisä enintään 201,60 euroa ja opintolaina tavallisesti 300 euroa kuussa. Tuen yhteismäärä lainoineen päivineen on siis 799,60 euroa kuussa. Köyhyysraja keikkuu tällä hetkellä 1100 euron tietämillä, EU-määritelmällä 1457 euroa (2007).

Päätoiminen opiskelu, tukiaika ja opintoaikojen rajaukset:
Jotta opintotukea voi ylipäätään saada, pitää opiskella päätoimisesti eli tällä hetkellä vähintään 4,8 opintopistettä tukikuukautta kohden. Tukiaika on enimmillään vuoden pidempi kuin tutkinnon ohjeaika eli Vähimmäissuoritusaika. Opinto-oikeus loppuu kaksi läsnäolo- ja kaksi poissaololukuvuotta ohjeajan jälkeen.

Painotukset alussa, keskellä tai lopussa:
Oman elämänsä Sherlock ehti jo keksiä, että jos peittoa jatkaa hölmöläisten tapaan leikkaamalla muualta samasta peitosta, ei paljon lämmitä.

Huom! Ei siis ole olemassa opintotuella roikkuvia elämäntapaintiaaneja. Se ei ole mahdollista hallinnollisesti eikä taloudellisesti. Työnteko kannattaa aina. Tällä hetkellä jopa niin paljon, että alle puolet korkeakouluopiskelijoista nostaa lainkaan opintotukea. Helppo sanoa, mutta lisärahalla ongelma ratkeaa.

Lähteitä ja viimeisimpiä kehityslinjoja:
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2009/Opintotuen_rakenteen_kehittaminen.html

Onnitutkija Richard Wisemanin mukaan tuuri ei ole sattuman summaa, vaan ihmisen oman toiminnan ja ympäristön tarkkailun tulosta.

Onnekkaat ovat ennakkoluulottomia ja näkevät monenlaisia onnistumisen mahdollisuuksia erilaisissa tilanteissa. Tutkimuksessa tehtäväksi annettiin tehtäväksi laskea eräässä kirjassa olevat kuvat. Ensimmäisellä sivuilla sanottiin suurin kirjaimin “KIRJASSA ON 43 KUVAA”, mutta toiset eivät sitä huomanneet vaan laskivat loppuun asti. “Onnekkaat” pitivät silmänsä auki ja löysivät tämän tekstin.

“Aku Ankat” ovat jännittyneempiä ja huolestuneempia kuin muut, ja nämä seikat estävät heitä havaitsemasta ympäristöään kuten rennommat ihmiset tekevät.

Onnekkaat ovat optimistisia. Sekä optimismi että pessimismi ovat itseään toteuttavia ennusteita. Onnekkaat muuttavat huonoa onnea hyväksi olemalla joustavia. Onnistua voi useammallakin kuin yhdellä tavalla. Onnekkaat tekevät hyviä päätöksiä luottamalla vaistoonsa, koska eivät ole niin huolissaan epäonnistumisesta.

Wiseman opetti onnistrategioita sekä onnekkaille että vähemmän onnekkaille ihmisille. Sekä onnekkaiden että onnettomien tuuri parantui tutkimuksessa. "Tuuria" voi oppia, onni ei ole sattumaa eikä hallitsematonta. Onni, onnellisuudesta puhumattakaan, on psykologinen ilmiö.

Viime viikolla joku nuori nainen, julkkis ilmeisesti, keuhkosi keltaisessa lehdistössä julkkisten huumeiden käytöstä. Ensireaktioni moiseen lööppikamaan oli lähinnä ärsyyntynyt. Taas samaa kauhistelua, vaikka esimerkiksi kokaiini on kuulunut tietyn eliitin päihdekirjoon jo vuosikymmenet. Itse asiassa jo toista sataa vuotta. Pienen pohdiskelun jälkeen käänsin kuitenkin kelkkani. Jutuilla oli ehkä sittenkin paikkansa, vaikka niiden uutisarvo oli olematon.

Huumekeskustelu oli Suomessa pitkään pelkää kauhistelua ja yksitoikkoista massaa. 1990-luvun lopulla alkoi keskustelussa näkyä uusia värisävyjä ja 2000-luvulla on virinnyt lukemattomia uusia näkökulmia myös mediaan. Suomalainen huumeuutisointi on edelleen suhteellisen kankeaa, mutta viimeisen 15 vuoden aikana on edistytty paljon. Tosin viime vuosina niin kokeilu- ja käyttömittarien kuin haittaindikaattorien näyttäessä laskevaa trendiä, on median kiinnostus hiipunut, lähes lopahtanut.

Keltainen lehdistö ei ole kummoinen yhteiskuntapolitiikan foorumi. Sillä on kuitenkin huumekeskustelussa oma rooli, vaikkei se journalistisesti olekaan kovin ylevä. Kohu-uutiset julkkisten huumeiden käytöstä ylläpitävät huumekeskustelua. Olennaista ei päihdevalistuksen näkökulmasta välttämättä olekaan se, minkä tasoisista mediatuotoksista keskustelu kumpuaa. Keltaiset kohujutut virittävät kansalaisten ajatuksia ja pitävät huumeteeman julkisella agendalla. Myös huumeista kirjoitettu ”huttu” on tietynlaista virittävän valistuksen polttoainetta.

Ennen kun lähden kuitenkaan nostattamaan moisia juttuja liikaa, pitää tehdä varauksia. Huumekeskustelu vaatii ensisijaisesti sofistikoituneita juttuja vakavasti otettavilla foorumeilla, joissa kysymystä tarkastellaan erilaisista näkökulmista. Jonkun tuntemattoman julkkiksen ”kohupaljastusten” tulisi olla vain ohut sivujuonne. Uuden sukupolven ”julkkikset” kaipaavat toki aika ajoin muistutuksen siitä, ettei yöelämässä kannata ihan mitä vaan touhuta, mutta toivottavasti välillä saadaan lehtien sivuilta lukea myös ihan oikeaa asiaa.

Keskustelun taso on alhainen ja laskussa, puheenvuorojen sisäinen logiikka kateissa ja hirveä meteli ympärillä. Mikä se on?

SYL:n glögit aamuyöllä? Sitäkin.
Keski-iän ylittäneet järjestö-, bisnes- ja virkamiespamput keskustelevat yliopisto-opiskelusta? Nappiin.

Työurien pidentäminen on ajankohtainen poliittinen tavoite. Sen tarkoitus on turvata valtiontalouden tasapaino sittenkin, kun eläkeläisiä on paljon ja työntekijöitä vähemmän. Taustalla on joukko oletuksia, jotka… no, päätelkää itse:
- aineellinen vauraus tuo onnen
- aineellinen vauraus voi kasvaa nykymaailmassa ja sen pitää kasvaa
- talouskehitys on ennustettavissa seuraavat 30 vuotta
- ihmiset työskentelevät kuuliaisesti ja saavat merkityksen elämäänsä työstä
- ilmastonmuutos ei juurikaan vaikuta talouskehitykseen

Koska työurien pidentäminen loppupäästä vaatisi hiukan enemmän työtä varakkailta keski-ikäisiltä, siihen johtavista toimista ei ole helppoa päästä sopuun. Sen sijaan nuorilta ja opiskelijoilta ei kysytä, joten heitä voi piiskata miten vain.

Olen kuullut kaikenlaisista piiskaussuunnitelmista yliopisto-opiskelijoita kohtaan. Niille ovat tavallisesti yhteisiä nimittäjiä
- väärät pohjatiedot
- tehottomuus
- takertuminen yksityiskohtiin
- voimakas ideologinen lataus
- tuhoisat sivuvaikutukset.

Täytyy myöntää, että välillä vähän kyllästyttää. Mutta kun ”vaihtoehtoja ei ole”, on pakko yrittää tehdä jotain. Tässä pari yritystä:
http://www.syl.fi/asiakirjat/091207_tyokalupakki/view?cf=news
http://www.syl.fi/opiskelukyky/

Lopuksi kirje joulupukille:

- Opiskelijoiden suurin ongelma on pään hajoaminen ja toiseksi suurin kropan hajoaminen, joten toivon opiskelijoille joululahjaksi (edes) työrauhaa ensi vuodelle.

- Ranskan poikkeuskuuma kesä 2000-luvun alussa, joka tappoi kymmeniätuhansia ja aiheutti miljoonatappiot, on 2040 tavallinen ja 2060 tavallista viileämpi. Joten toivon meille kaikille 70-luvulla tai sen jälkeen syntyneille lahjaksi hyvää neuvottelutulosta Kööpenhaminasta.

Ihmisillä on taipumus pyrkiä tasapainoon, myös moraalisissa asioissa. Ihmiset, jotka ostivat ympäristöystävällisiä tuotteita, käyttäytyivät muuten moraalittomammin kuin ihmiset, jotka eivät ympäristöystävällisiä tuottteita suosineet. Ostotapahtumaa seuranneessa tutkimuksessa ekotuotteita suosineet huijasivat enemmän ja lahjoittivat vähemmän rahaa kuin muut. Kun ihminen on osoittanut kunnollisuutensa itselleen tai muille, hänellä on huomattavasti helpompaa joustaa korkeista päämääristään. Onhan hän jo "tehyt osuutensa" ja hänellä on "oikeus" vähän löysätä. Ympäristöystävällisyys on tällainen "oikea", sosiaalisesti suotava valinta, ja siten "oikeuttaa" joustamaan moraalisista odotuksista toisessa tilanteessa.

Toisessa tutkimuksessa jotkut ihmiset olivat valinneet naisen parhaaksi ehdokkaaksi sukupuolineutraaliin tehtävään. Tämän jälkeen ne ihmiset, jotka valitsivat naisen ensimmäiseen tehtävään, valitsivat muita koehenkilöitä todennäköisemmin miehen maskuliiniseen tehtävään. Toisin sanoen, kun ihminen teki sosiaalisesti "oikein" valitsemalla naisen, hänellä oli "oikeus" toimia ennakkoluulojensa mukaisesti seuraavassa tehtävässä.

Kun ihmisiä pyydettiin kirjoittamaan kuvauksia itsestään käyttäen joko positiivisia tai negatiivisia termejä, niin positiivisia termejä itsestään käyttäneet käyttäytyivät jälkikäteen itsekkäämmin (lahjoittivat selvästi vähemmän rahaa hyväntekeväisyyteen.

Julkisesti meillä on voimakas taipumus käyttäytyä siten, kuin mitä sanomme, käyttäytyä johdonmukaisesti puheittemme kanssa. Yksityisesti voimme tehdä toisin. Itse asiassa meillä on vahvat perusteet uskoa, että mitä parempana ihminen itseään pitää, sen moraalittomammin hän yksityisesti käyttäytyy.

Pikkujouluaikana sattuu ja tapahtuu. Erityisen kiusallisia saattavat olla tilanteet, joissa lähdetään työporukalla istumaan iltaa. Ihmiset eivät välttämättä tunne toisiaan kovin hyvin ja suomalainen humala paljastaa joistakin uusia puolia. Monille alkoholi toimii sosiaalisena voiteluaineena, mutta sitten löytyy niitä, joista paljastuu siistin ulkokuoren takaa ”Koistinen”.

Koistinen on alterego, joka saapuu kuokkimaan lupaa kysymättä joidenkin ihmisten persoonaan alkoholin houkuttelemana. Koistinen on eri henkilö kuin isäntänsä. Häneltä voi odottaa ihan mitä vaan, aina väkivallasta 30 vuotta vanhemman pomon pokausyritykseen. Koistinen ei välitä huomisesta tai kantajansa arkiroolista. Koistinen häppää, sikailee, tappelee, kertoo härskejä juttuja ja vittuilee muille. Hänelle ei voi puhua järkeä, sillä kantajan arkiminä on siirtynyt off-asentoon ja jäljellä on vain täysin arvaamaton ja hetkessä elävä Koistinen.

Koistinen on yleensä pikkujoulujen turmio. Hiljalleen muu porukka alkaa poistua paikalta, kun Koistinen pistää yksin jalalla koreasti. Sepalus auki, paita keskioluen tahrimana ja räkä poskella Koistinen kyselee kollegoiden kuppikokoa, iskee tarinaa eniten työpaikalla himoitsemistaan naiskollegoista ja kyselee haluaako joku lähteä tatamille mittelemään voimiaan. Koistisen saa kuitenkin olla rauhassa, sillä suomalaisessa kulttuurissa ei ole tapana puuttua muiden juopuneeseen käyttäytymiseen.

Suomi on ”etäkohteliaisuuksien maa”, kuten sosiologi Klaus Mäkelä on todennut. Koistiset voivat rauhassa pilata muiden pikkujoulut, sillä meidän kulttuurissamme varjellaan toisten vapautta ja toimitilaa. Tästä syystä Koistinen asuukin Suomessa. ”Lähikohteliaisuuksien” kulttuureissa ilmaistaan herkemmin hyväksyntää, kannustusta ja yhteenkuuluvuutta. Klaus Mäkelä esittää, että ”se, ettei toisten juomiseen puututa, on jotain perustavanlaatuista Suomessa. Jos sen voisi muuttaa, voitaisiin samalla muuttaa koko suomalainen yhteiskunta ja sen kulttuuri. Juomatavan reunoilta voidaan ehkä löytää jotain sellaista, joka antaa itseään manipuloida”.

Suomen ylioppilaskunnat toimivat lakisääteisten tehtävien lisäksi ponnahduslautoina politiikan byrokraateille. Tässä puolivirallisessa hallintokorkeakoulussa moni suomalainen oppii kokousrutiinit, yhteisöllisen viinanjuonnin sekä paksujen paperipinojen sietämisen.

Kukkona tunkiolla häärivät ylioppilaskuntien hallitusten puheenjohtajat, joista useimmat pääsevät pitämään puheen yliopiston avajaisissa. Juhlan virallisesta luonteesta huolimatta moni puheenjohtaja pitää tiukkasanaisen linjapuheen jostakin - tai vielä todennäköisemmin Kaikista - koulutuspoliittisista aiheista.

Kun yliopistolaki alkuvuonna uusittiin, tehtiin vain yksi osa isosta uudistuksesta. Käynnissä oleva yliopistouudistus on 90-luvun alkupuoliskolla alkanut prosessi, jonka yksi osa on vuosina 2006–2009 tehty yliopistolain uudistaminen. Siihen liittyvät yliopistohallinnon myllerrykset on toteutettu vauhdilla, mikä on kirvoittanut runsaasti kitkeriä ja kiitollisia kommentteja avajaispuheisiin.

Niiden perusteella vaikutti siltä, että syvälle yliopistojen rakenteisiin käyvän uudistuksen keskeisin kysymys olisi opiskelijoiden eli käytännössä ylioppilaskunta-instituutioiden edustus yliopiston hallintoelimissä. Sen puolustamiseksi on tehty tuhansia työtunteja. Miksi?

Ensinnäkin tunkkainen ja sulkeutunut yliopistohallinto hallintojohtodiktatuureineen ja professoriänkyröineen aiheuttaa monelle opiskelijalle harmaita hiuksia. Ja mikä vielä tärkeämpää: avajaispuheiden perusteella suomalainen yliopisto ei lunasta lupauksiaan!

Opiskelijat käyttävät vuosittain miljoonia euroja olojensa parantamiseen. Erityistä huomiota saivat opetuksen ja ohjauksen alennustila sekä laajamittaiset mielenterveysongelmat. Tutkimusten ja selvitysten valossa niiden välillä vaikuttaisi olevan jokin yhteys. Yhteisöllisyys kaikuu edelleen juhlapuheissa, mutta saapa nähdä mitä ehtii tapahtua ennen kuin alkaa tapahtua.

Ja muuten: ylioppilaskuntien terveiset ovat poikkeuksetta yliopistojen avajaisten parasta antia. Ne ovat asiapitoisimpia ja hakkaavat retoriikallaan sekä esitystavallaan rehtorit ja vierailevat tähdet mennen tullen.

Silti jotain puuttuu.

Kun opetus on suossa, opiskelijat tulevat hulluiksi ja amatööritaloustieteilijöiden puolivillaiset mantrat täyttävät joka niemen ja notkon, mitä yliopistot tekevät?

Hallintouudistuksen.

Kun lähtee baariin, tulee usein määriteltyä kuinka pitkään aikoo istua iltaa. Aikamääre puetaan usein erilaisten metaforien muotoon. Niiden merkitys vaihtelee kovasti eri ihmisryhmien kesken. Joku lähtee piipahtamaan, toinen taas käväisemään ja kolmas bilettää koko illan.

Oman aktiivisen baareiluni aikoina meille kehittyi kaverien kanssa selkeä, mutta usein hyvin joustava kielikuvien kirjo. Lyhin aikamääre oli pyytää toista ”yhdelle”. Käytännössä se tarkoitti 2-3 tuoppia keskiolutta. Siitä harvoin lipsuttiin, sillä yleensä jollakin tai kaikilla oli aamulla pakollinen meno tai mukana oli kuski, jonka hermo muiden juttuihin petti kolmen kohdalla. Omissa kapakkaspekulaatioissamme päädyimmekin siihen, että kolmen jälkeen on vielä mahdollista lopettaa, mutta neljäs taittaa kamelin selän.

”Parille” lähteminen oli jo toinen juttu. Se tarkoitti 4-7 tuoppia, mutta sisälsi julkilausumattoman mahdollisuuden täydelle mopon karkaamiselle. Iän mukana ”parin” yläraja laski viiteen, mutta tuo karkaamisoptio pysyi yhä mukana. Vaikka ”parille” lähteminen olikin yleisin tapa, oli se myös seuraavaa päivää ajatellen kököin vaihtoehto. ”Parista” tuli pieni kanuuna, joka jäyti hiljaa mutta varmasti koko seuraavan päivän.

Lähteminen ”ravintolan päälle” oli aina varmaa desperado -meininkiä. Kun seitsemän nurkilla istahti soittoruokalan pöytään, ei kotiin päässyt ennen kahta tai neljää. Silloin oli alusta asti täysi rähinä päällä. Mikäli joku kaveriporukasta kuvitteli todella pääsevänsä ”parilla”, muut kantoivat hänelle aina tiskillä käydessään uuden kaljan. Lähes poikkeuksetta niska taittui jossain vaiheessa ja koko porukka oli ilman pidäkkeitä. ”Ravintolan päälle” lähteminen ajoittui yleensä viikonloppuihin ja seuraava päivä piti olla vapaata. Mikäli ”parille” lähteminen karkasi tähän juomisen muotoon, oli seuraava päivä mahdollisine duunikuvioineen hirveä kokemus. Aivan kauhea se oli ilman duunejakin.

Kielikuva ”ravintolan päälle” on muuten varastettu 1970-luvun Turhapurosta.

Banaanin voi kuoria kahdella tavalla; joko varren pätkän päästä, käyttäen pätkää kahvana, tai sitten tylpästä päästä, nipistämällä kuorenpäät sormien väliin ja vetämällä. Tutkimusteni mukaan noin 75% ihmisistä avaa varrenpätkän päästä.

Valitettavasti tämä tapa kuoria banaani on väärin. Jotta sanani saa painoarvoa, lisään vielä, että varsipää on syntinen ja häpeällinen.

Varren päässä kuori on paksumpi, eikä banaani aukea yhtä helposti kuin tylpässä päässä. Varsipäästä voi pitää kiinni, kun banaania syö. Varrenpätkää ei pidä ajatella kahvana, vaan puikkona. Emmehän me jäätelöä syödessämmekään ensi töiksemme katkaise jäätelötikkua.

eHow kertoo, kuinka banaani kuoritaan oikein, eli tylpästä päästä. Tylppää päätä suosittaa heidän artikkelinsa Kuinka banaani kuoritaan niin, että ne keltaiset töhnänauhat jäävät kuoreen. Puussa [URL=http://www.princeton.edu/~jhalderm/pics/2000-08=bermuda/banana.jpg]banaani kasvaa tylppä pää ylöspäin[/URL], joten varren pätkän päästä kiinni pitäen banaani on kädessä samoin päin kuin puussa.

Apinoita voinee pitää banaaninsyönnin ammattilaisina, kun taas me pohjoismaalaiset olemme auttamatta aloittelijoita. Apinat kuorivat tylpästä päästä. Jos varrenpäästä olisi parempi kuoria, ei ole syytä etteivätkö apinatkin tekisi niin. Itse asiassa olen varma, että jossain evoluution vaiheessa oli myös varsipääapoita, mutta he hävisivät eloonjäämiskamppailun tylppäpäisille lajitovereilleen. Kun varsipäät vielä taistelivat varsiensa kanssa, tylppäpäät veivät lauman parhaat naaraat parittelemaan. Varmasti luovat käytännölliset tylppäpääihmisetkin lisääntyvät useammin kuin kaavoihinsa kangistuneet varsipäät.

Käyttöliittymätermein voi todeta, että banaanissa on väärä affordanssi. Tämä tarkoittaa, että banaani muotonsa kautta houkuttaa käyttäjää toimimaan toisin kuin miten pitäisi.

Tylppä pää - se sopii sekä miehelle että naiselle.

Moni pystyy vaivatta jättämään puolison tai muun perheenjäsenen pyynnöt ja kehotukset huomiotta. Yhtä helppoa on olla sokea muiden ihmisten sanattomille viesteille. Mutta: harvempi kykenee suodattamaan systemaattisesti pois sitä, mitä näkee joka päivä vuosien ajan suoraan silmiensä edessä. Tämä erityiskyky löytyy joidenkin puolueiden poliitikoilta ja lisäksi merkittävältä joukolta opettajia.

Aioin ensin otsikoksi ”Mitä välitunnilla oikeasti tapahtuu?” mutta luovuin siitä, sillä se ei kuvaa riittävän tarkasti kouluelämän hienovaraisuutta. Kutkuttavin ja haastavin tapahtumapaikka oppilaiden väliselle julmuudelle on opettajan silmien alla, kesken tunnin tai muuten valvotussa tilanteessa. Lopulta aika harva kiusaaja on niin tyhmä, että sijoittaa vallankäyttönsä tärkeimmät hetket välitunnilla tapahtuvaan kahakkaan: siitähän jää kiinni.

Yhdessä Kyky-seminaarin (http://www.syl.fi/opiskelukyky/) esityksistä todettiin, että yksi keskeinen stressiä lievittävä ja opiskelukykyä ylläpitävä tekijä on kokemus oikeudenmukaisuudesta. Ei siis mikään ihme, jos nuorten stressitasot ovat koholla: olemalla äänekäs saat koulussa helposti rangaistuksen, olemalla hiljaa et saa oikeutta (koska ”kukaan ei ole nähnyt mitään” eli opettaja katsoi muualle ja oppilaat välttävät mieluummin vasikointia kuin väkivaltaa).

Paras kuulemani esimerkki läsnäolosta: oppilaiden, pulpettien ja tuolien lisäksi luokasta oli saatu kuljetettua ulos opettajanpöytä, johon opettaja oli alun perin nojannut, ennen kuin opettaja itse huomasi mitään. Samalla logiikalla näkemättä jäävät lyönnit, potkut, nolaamiset, kampitukset, viinapullot, veitset, viiltävät solvaukset ja niittipyssyllä ampuminen.

Hyvät uutiset: nämä eivät ole yhden ihmisen kokemuksia.
Huonot uutiset: ne ovat tuhansien kokemuksia.

Mitä sinä näit?