Yhteiskunta

Katso haitko oikeaan paikkaan! Ilmianna loistava koulutuksesi!

Tämä projekti olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten. Tai ainakin aiemmin tänä keväänä. Nythän hakuajat ovat jo päättyneet, mutta ehkä on parempi että aloitetaan ajoissa ensi vuotta varten.

Nimittäin asiahan on niin, että Suomen opiskelijoilla on tonneittain informaatiota, jota ei paineta yhteenkään auditointiraporttiin, opinto-oppaaseen tai tiedotteeseen. Suomen korkea-asteen koulutuksen sisältö ja taso vaihtelee valtavasti ja täysin epävirallisesti.

Pyydän kaikkia lukijoita liittymään mukaan keskusteluun, kun selvitämme, missä päin Suomea kannattaa opiskella mitäkin. Tämä teksti on vain alkupotku, jossa esitettyjä arvioita korjataan ja täydennetään pikku hiljaa.

Esimerkkejä:

Haluatko opiskella opettajaksi? Voit periaatteessa opiskella ihan missä vaan, mutta… Jyväskylä on opeopiskelijoiden mekka, mitä tulee opettajuuteen liittyviin sivuaineisiin, oman koulutuksen merkitykseen yliopiston sisällä sekä tulevien kollegoiden kanssa hääräämiseen. Eri oppiaineissa parhaiden hajonta on isompi, ilmiantoja kaivataan.

Oikikseen? Jos haluat varmemmin sisään, valitse Lappi. Jos haluat varmimmin tutustua maan tuleviin huippuihin, valitse Helsinki. Myös Turussa koulutetaan kuulemma ihan päteviä juristeja. Kauppis? Laaja-alaista sivuainevalikoimaa saat monialayliopistoista, mutta onhan Aalto/HSE:ssä toki maan terävimmistö tällä alalla. Sen sijaan aika moni kympin keskiarvolla ja L:n yleisarvosanalla on mennyt opiskelemaan kaupallista alaa Aalto/TKK:n tuotantotalouteen, niin myös professori Jaakko Aspara (http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/110557/).

Teekkarihenkeä voit aistia parhaiten Tampereella, Lappeenrannassa ja Espoon Otaniemessä, vaikka teknisiä aloja sinänsä voi opiskella monessa muussakin paikassa. Otaniemessä sijaitseva Aalto/TKK (nykyisin 4 Aallon korkeakoulua) on useimmilla aloilla paras imuroimaan välkkyjä opiskelijoita, vaikka ihan tasokasta toimintaa Tampereellakin on. Lääkiksiä on useampia, Helsingissä lienee jälleen kovimmat suorittajat. Lopputuloksen kannalta se ei tosin ole yksiselitteisen hyvä asia...

Isot kliseealat on äkkiä vilkaistu, nyt on teidän vuoronne. Kommentoikaa, väittäkää vastaan, kertokaa hyvistä koulutuksista ja mielenkiintoisista alavalinnoista. Yritän itsekin kantaa korteni kekoon.

Ruoholahden läntisessä kulmassa on maisemakonttoreita sanan molemmissa merkityksissä: avoin näköala jatkuu naapurin työpisteen yli Tallinnaan asti.

Oppimiskeskus Aleksandriassa maisemakonttori sen sijaan avautuu vertikaalisesti: koko talon täyttää hiljainen nakutus, kun monta kerrosta opiskelijoita pakertaa profiiliensa ja portfolioidensa kimpussa kaikkina vuorokaudenaikoina.

Horisontaalisesti opiskelijat saavat tyytyä noin 70 x 70 sentin koloon, maisemaksi voi valita joko opiskelijakollegoiden kasvoja tai eri värisiä betoni- tai tiiliseiniä.

Silloin harvoin (?) kun yliopistolla riidellään, erimielisyydet kohdistuvat usein tiloihin. Ei toki opiskelijan ulottuvuuksiin koneen ääressä, tai edes luentosaleihin. Helpoiten yliopistolaiset saa niin sanotusti tiloihinsa avaamalla keskustelun henkilökunnan työhuoneiden sijoittumisesta ja etenkin niiden jakautumisesta eri laitosten kesken.

Opiskelijoita tämä ei voisi vähempää kiinnostaa, sillä he ovat jo pitkään ratsastaneet toimistotrendien aallonharjalla ja tottuneet vaihtamaan työpistettä monta kertaa päivässä.

Nuoremmat akateemiset sukupolvet saatiin kuitenkin opetettua tavoille pari vuotta sitten, kun Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tilaratkaisut riideltiin arvovaltaisella alumnijoukolla lehtien sivuille sekä Espoon-naapureilta tutuksi tulleeseen tapaan lopulta myös hallinto-oikeuteen.

Silloin nuo nykyajan työläiset, "rantojen miehet" ja naiset lasikonttoreissaan hymähtivät kahvihuoneessa menneisyydestään tutulle niukkuudelle, haukkasivat parvekkeella raitista meri-ilmaa, himmensivät design-lamput ja oikaisivat itsensä päiväunille lepohuoneen sohvalle.

Samaan aikaan kun kortteliravintoloissa tilataan neljättä kertaa ”yhdet”, oppimiskeskusten tietokonehalleissa surisee kiintolevyjen lisäksi monen opiskelijan pää: ottaisiko vielä tuon, ja tuonkin, ja entäs se siellä…

Elämä on valintoja. Varsinkin opintojen edetessä valitsijan pitää koko ajan enemmän painottaa poisvalintoja. Haaveilu ihan-kivoista sivuaineista tai kursseista vaihtuu ajankäytöllisesti ja opintopisteellisesti tehokkaiden ja mielekkäiden opintojen käsinpoimintaan.

Tämä luonnollinen kehitys hidastuu joskus arkisista syistä: tarpeellisen oven tilalla saattaa olla seinä. Hehkutin kesällä Helsingin yliopistolaisten pääsyä Aalto-yliopistoon; myöhemmin kävi ilmi, että esimerkiksi Aallon kauppiksen kansantaloustieteilijät saavat valita yhden (1) kurssin HY:n valtsikan kansantaloustieteen opintoja. Heh.

Aina välillä kuulee mölinää siitä, että valinnan mahdollisuuksia pitäisi rajoittaa. Maailmassa, jossa ”koulutussuunnittelija” tai ”laitosneuvosto” ovat synonyymejä ajan hermolla sekuntikellon kanssa valvovalle ja trendejä väsymättä haistelevalle vainukoira-oraakkelille, tämä on ihan kehityskelpoinen idea. Tosielämässä lienee viisaampaa jättää tutkinnon täyttö ja valuvikojen korjailu opiskelijoille, jotka hoitavat homman… no, kenties hieman dynaamisemmin.

Koska ohjausta valintoihin, poisvalintoihin ja henkilökohtaisiin oraakkelinhommiin ei vielä kaikkialta saa, odotellessa testattu menetelmä: kirjoita lista tavoitteista, lisää joukkoon kutakin tavoitetta parhaiten tukevat kurssit, lisää pakolliset kokonaisuudet. Tämän jälkeen vertaa pakettia tutkinnon vähimmäislaajuuteen, ja ala heittää ylimääräisiä härpäkkeitä kylmästi ulos.

Vähimmäislaajuus ei tullut täyteen? Tsekkaa tämä:
http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/111999/