Blogi

Aloin tuossa pohtimaan omaa elämäntapaani ja sen vaikutuksia omaan hyvinvointiini. Välittömästi löytyi lista toimintamalleja, jotka lyövät toisiaan korvalle, mutta jotka ilmeisesti myös kompenoivat toinen toisiaan siten, etten ainakaan vielä ole muuttunut käveleväksi katastrofiksi. Tässä näitä:
- Liikun päivittäin, mutta tasapainon vuoksi syön usein vähintään yksipuolisesti tai jopa epäterveellisesti. Välillä saattaa kulua viikko siten, etten syö kertaakaan lämmintä ateriaa (jos paahdettua ruisleipää ei lasketa lämpimäksi ateriaksi).
- Juon päivittäin yhden tai kaksi lasia punaviiniä. Tästä johtuen työterveyshoitaja suositteli minulle katkolle menemistä, viikottaisten ravintola-annosten lukumäärän perusteella olen kuulemma alkoholisti.
- Selkävaivat pidän kurissa jumpalla, jotta pystyn riehumaan "oikeissa" töissä maalla. Niiden seurauksena selkä on yleensä totaalisesti jumissa.
- Lopetin kofeiinin nauttimisen missään muodossa muutama kuukausi sitten, nyt saan ajoittain järkyttäviä päänsärkyjä. En käytä särkylääkkeitä, joten kommenttini ovat toisinaan melko kärkeviä. Myös vuorokautinen unentarpeeni kasvoi, mutta siihen en alistu. Olen vain väsyneempi kuin aiemmin.

Keskimäärin fyysinen vointini on kuitenkin ihan kohtuullinen. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, mihin oikein voisi yltää, jos noita negatiivisia puolia jaksaisi vielä laittaa kuriin. Tai no, syömisen ja juomisen vahtiminen taitavat olla ne avainkohdat, joihin todella pystyy puuttumaan.

Tajusin iltalenkillä vasta noin puolen tunnin tarpomisen jälkeen, että viikon jatkuva suttukeli oli poissa, sade oli lakannut. Näytin todennäköisesti aika koomiselta viuhtoessani pitkin lenkkipolkua puoliksi hassahtanut hymy kasvoillani. Oli kivaa...

Muutakin mukavaa tänään, kävin viimein ostamassa Nightwishin uuden levyn. Olisihan sen saanut tietysti ladattua, mutta jotenkin(?) olen niin vanhanaikainen, että osa nautintoa on saada se alkuperäisen boxi hyllyyn. Autoon tavallisesti tulee paistettua kopio platasta, ei sit tarvi kuljetella kiekkoja edestakaisin. Ilta on sujunut enemmän tai vähemmän kuulokkeet korvilla levyn kanssa. Tosi hienoa jälkeä! Odotukset Levin keikan suhteen kasvoivat heti potenssiin kolme.

Ja vielä, Lauri Tähkä on Levillä 6.12, täytyy varmaan mennä sitäkin katsomaan. Heinäkuussa tuon näki Tampereella, mutta on mukava nähdä, miten uuden levyn materiaali taittuu keikalla.

Täytyy myöntää, että mieli on harvoin yhtä raskas kuin tällä hetkellä. Töissä on satanut isosti ***skaa niskaan koko viikon, siviilissä on hiukan takkuista, ja sitten vielä Jokelan tragedia, joka kosketti minua poikkeuksellisen syvästi. Mieli on virittäytynyt luopumiseen ja hyvästeihin, vaikka tiedän hyvin, että muutokset tulevat tapahtumaan vähän kerrassaan pitkin talvea. Haikeaa...

Joukkoviestinvapaa ilta piti eilen, ja täytyy myöntää, että tuntui hyvältä. Oli rauhoittavaa jättää seuraamatta TVn ja radion vatulointia, kun aamulehtien selaaminen oli jo kertonut kaiken oleellisen (tänään tosin olin toimiston kahvipöytäkeskusteluista pihalla kuin lintulauta). Sen sijaan luin kirjaa ja annoin levyjen soida. Välillä vielä vilkaisin lyhyesti, mitä täällä Cityssä joristaan.

Tein itselleni lupauksen; tänään TV pysyy kiinni, eikä radio soi. En halua nähdä, kun veriteko muutetaan koko kansan sosiaalipornoksi epälukuisessa määrässä reportaaseja, erikoisuutisia ja "syväluotaavia" keskusteluohjelmia.

Lapsia käy sääliksi. On valtava isku, kun turvallinen ja rakentava ympäristö muuttuu yhtäkkisesti paikaksi, jossa olo tuntuu epävarmalta ja turvattomalta.

Olen syvästi pahoillani Jokelan tämänpäiväisten tapahtumien vuoksi ja haluan esittää osanottoni väkivallanteon uhreiksi joutuneiden omaisille.

Toivon myös hartaasti, että median edustajat ymmärtäisivät kunnioittaa tragedian uhreiksi joutuneita, ja käsittelisivät asiaa asianmukaisella tavalla. Tapahtuma on jo järkyttänyt syvästi, kaikkinainen mediassa tapahtuva hysterisointi, sensaationhakuisuus tai loanheitto on tarpeetonta ja halventavaa. Olkoon kerrankin niin, että viranomaisille annetaan riittävät resurssit ja täysi työrauha tapahtumien tutkintaan.

Oma mittani täyttyi pian kello 18.00 järjestetyn tiedotustilaisuuden jälkeen, kun asian repostelu eri medioissa alkoi. Viestinnän aikaansaama pahanolon tunne oli niin voimakas, että pakenin räntäsateen keskelle, pois median vaikutusvallan alta.

Kannatti lähteä töistä hyvissä ajoin, raveissa tuli ennalta odottamatonta menestystä. Ja pirusti pyykkiä, oli kuraista... :-)

Jo on perkele, kun aikuiset ihmiset eivät osaa tehdä (edes työhönsä kuuluvia) päätöksiä, vaan piiloutuvat tekosyiden taakse! Jos kallossa olisi varoventtiili, se huutaisi nyt täysillä liikaa painetta pois. Ei paljoa naurata, itse asiassa täysin päinvastoin.

Nuo eilen toivomani hyvät jutut näyttävät siiis yksi kerrallaan kaatuvan hankalimpien, hitaimpien ja huonoimmin toteuttavien ratkaisujen puolelle. Jos tehtäväksi suunnitellut asiat eivät nyt pysähdy täysin, ne ainakin viivästyvät niin paljon, että tähän saakka tehty työ menee väkisin uusiksi. Vuoden lopussa sitten nämä samat päättämättömät hyväkkäät ihmettelevät, että mihin se meidän kannattavuus viimeisellä kvartaalilla oikein suli, kun syys-lokakuussa näytti vielä niin lupaavalta...

Jurppii, tympii ja ahdistaa. Pakko näemmä taas alkaa kaivelemaan avoimia työpaikkoja.

Huonon mielen kruunaa vielä ulkona sitkeästi jatkuva vesisade. Eilisen kauniista pikkupakkasesta ja hennosta lumipeitteestä ei ole enää jäljellä kuin muutama kämmenen kokoinen jäälaikku.

Toivottavasti illalla on paremmin...

Kaunis aamu, paitsi että pirun kylmä. Ah, tämä tuli niin äkkiä... Raavitutti ihan oikeasti päätä etsiä lohkolämppärin kaapeli ja kaivella esiin yhteiskuntakelpoinen viileän kelin varustus. Mailla käytössä olevat työrytkyt kyllä olivat hollilla, mutta niillä ei kehtaa ihmisten ilmoilla liikkua.

Aktiivisen möyhäämisen lopputulos oli odotettu. Kaikki tarvittava löytyi, mutta vaatekaapin räjäyttämisen seurauksena roinaa jäi läjiksi joka puolelle. Samalla tuli tehtyä muutama mielenkiintoinen löytö; en edes muistanut säästäneeni edellisissä muutoissa paria vanhaa läppärilaukkua, muutamaa paria puhkikuluneita lenkkareita, saatikka edes sisäkäyttöön tarkoitettua sähkölämmitintä, joka palveli aktiivisesti muutamia vuosia sitten, kun asuin työkeikalla paikallisen mittapuun mukaan järisyttävän kylmän syystalven täysin eristämättömässä ja keskuslämpöä vailla olevassa talossa. Toisaalta, parvekkeelta oli valtavan hieno näköala... (tämä riittänee tällä kertaa minun epärationaalisesta puolestani)

Tällä viikolla työrintamalla tapahtuu paljon, toivottavasti hyviä asioita!

Vielä muutama julkaisukelpoinen sanaleikki inboxin syövereistä:
- Joskus joutsenet näyttävät kurjilta
- Kiropraktikot vetävät välillä lonkkaa
- Mielisairaalassa ottamani kuvat olivat pääosin onnistuneita, vaikka joukossa oli muutamia tärähtäneitäkin
- Taksifirman perustamisen perustaksi riittää perustaksi
- Arkkitehdille sattui vahinko; oli käytävä vessassa
- Saunottajan lempiasiakas on vastapäinen mies
- Mitä teit puolityhjälle pullolleni? - Vein vajaan
- Huonon pidon vuoksi 10 panssarivaunua piti teloittaa
- Ette tulleet kutsuntoihin?!? - Minulla oli oma syyni
- Huomenna kylvetään sanoi likainen maanviljelijä
- Kaljanjuontikilpailuissa otettiin pitkästä aikaa
- Tietokonehakkereita ei voitu syyttää, kun näyttöä ei löytynyt
- Suutari toivoi saavansa paljon kanta-asiakkaita
- Mies ajoi auton katolleen ja joutui korjauttamaan sekä katon että savupiipun
- Naamiaisissa haarniskapukuinen mies oli kokoajan pelti kiinni
- Kuuntelen etupäässä rokkia, sanoi linja-auton kuljettaja
- Kumpi on parempi hevonen vai auto? - Koneista ei ole mihinkään
- Enpäs lentänyt retkuun, sanoi kärpänen kun pummia väisti

Kävin viemässä kynttilät isän ja isovanhempien haudoille. Uusi lumi oli koristellut hautausmaan luoden kauniit kehykset pimeässä loistaville kynttilöille. Kaunista ja haikeaa, mieleen palasi iso joukko muistoja ihmisistä, jotka ovat poissa.

On kiva asua kaupungissa.
On kiva, että vesijohdot pysyvät aina sulina.
On kiva, että postin saa suoraan ovelle kannettuna.
On kiva, että sähköt eivät koskaan katkea myrskyssä.
On kiva, että katuvalot karkottavat syksyisen yön pimeyden.
On kiva, että työmatka kestää ruuhkassakin vain viisitoista minuuttia.
On kiva, että taksimatka baarista kotiin maksaa alle kympin.
On kiva, että huoltoyhtiö leikkaa nurmikot ja auraa lumet pihasta.
On kiva, että lähikauppa on vain parin korttelin päässä.

Silti; aina, kun ajan takaisin kaupunkiin tuntuu siltä, että joka kilometri päälleni laskee kivi, yksi toisensa jälkeen.