Blogi

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2009.

Ihmeet ovat mahdollisia  17

Ystäväni Heikki Karhu on upea mies. Hän on tehnyt hienon uran työttömien järjestöissä, muun muassa toiminnanjohtajana Nurmijärven työttömissä. Hän totesi eräässä haastattelussa: ”Kahvittelun ja syrjäytymisen eston lisäksi on oltava myös toimintaa.”
Viisaasti sanottu.

Heikin tausta on kaikkea muuta kuin tyypillisen järjestöpomon. Miehellä ei ole korkeakoulututkintoa, eikä vielä muutama vuosi sitten ollut edes asuntoa. Heikki eli metsien miehenä itse kyhäämässään majassa - ja veti päänsä pehmeäksi kaikilla käsille sattuvilla aineilla.

Syynä alamäkeen oli rikki mennyt rakkaus ja siitä alkanut elämän hallinnan pettäminen. Heikillä oli pohjaan törmätessään vain kaksi vaihtoehtoa: kuolla tai elää. Heikki valitsi elämän. Onneksi. Elämän valitessaan hän päätti eheyttää myös rikki menneet välit poikaansa ja on pystynyt auttamaan monen muun kaltaisensa löytämään tukevamman maan jalkojensa alle.

Nurmijärven työttömien yhdistyksessä on työskennellyt parhaimmillaan 40 henkilöä: osa työskentelee palkkatuella, osa on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa. Yhdistyksessä on myös muutama kriminaalihuollon kautta yhteiskuntapalvelua suorittava. Yhteistyötä tehdään myös seurakunnan kanssa. Työntekijät kunnostavat huonekaluja, auttavat muutoissa, siivoavat, maalavat, melkein mitä tahansa.

Onneksi Heikki ei ole ainoa, joka on oivaltanut, että syrjäpolulle eksyneen elämänhallinnan palauttamiseen tarvitaan enemmän kuin vain sympatiaa.

Espoolainen FC Askel on asunnottomien jalkapallojoukkue. Sen taustamiehenä on toiminut Kaijus Varjonen. Mies työskenteli pitkään Espoon kaupungilla asunnottomien palveluiden kehittäjänä. Nykyään hänen työnantajansa on Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus.

Kaijus on saanut työssään ihmeitä aikaan. Yksi näistä ihmeistä on juuri tuo edellä mainittu FC Askel, jonka pelaajista osa on löytynyt Olarinluoman alkoholistien vastaanottokodin porukasta. Joukkue on toiminut paitsi elämässä kiinni pitävänä voimana, myös uskomattomana ponnahduslautana kohti valoa. Espoolaisena olen erityisen ylpeä, että juuri FC Askeleen pelaaja Johan Enkenberg valittiin viime vuoden Suomen asunnottomien MM joukkueeseen, jonka riveissä hän edusti kunniakkaasti Melbournessa Australiassa! Suuri ihme, saattaisi joku Johanin heikon hapen aikoihin tuntenut sanoa.

Kunnissa on mietitty kuumeisesti koko syksy, mistä säästää, kun kasvava työttömyys ja verotulojen väheneminen vaikeuttavat palveluiden järjestämistä. Liian usein säästöjen kohteiksi ovat joutuneet juuri ne toiminnot, jotka ovat mahdollistaneet Heikin, Johanin ja Kaijuksen kaltaiset upeat tarinat. Lyhytnäköistä säästämistä sanon minä.


Bruttokansanonnellisuus  39

Ihmisen elinajan odote Suomessa on miltei tuplaantunut sadassa vuodessa. Isovanhempiemme nuoruudessa ei ollut tavatonta, että hautajaisia vietettiin vasta nelikymppisen maahan saattamiseksi.
Sairaudet olivat kohtalokkaita, työ yleisesti monin verroin fyysisesti raskaampaa, ei ollut imureita, astianpesukoneita, autoa jokaisen torpan pihassa.
Koulutustakaan ei ollut kuin harvoille valituille.
Eikä silloin tehty onnellisuustutkimuksia. Ei sellaiselle ollut kaiken muun puhteen lomassa aikaakaan.
***
Nykyään aiheesta keskustellaan enemmän. Mikä tekee ihmisen onnelliseksi?
Taannoin Elinkeinoelämän valtuuskunnan tulevaisuusseminaarissa vierailleella taloustieteilijä Andrew Oswaldilla oli vastaus.
Ystävien tapaaminen lisää onnellisuutta, työttömyys taas vähentää sitä.
Ja kun kaikki pitää nykyään laskea myös rahassa, Oswaldkin teki asiasta tarkat laskelmat. Ystävien tapaaminen kerran kuussa merkitsee vuositasolla noin 85 000 euron säästöä, mutta jos työpaikka menee alta, menetystä tulee 212 000 euron verran.
Itse raha ei kuitenkaan tee hänen mukaansa ihmistä onnelliseksi.
Bruttokansantuotteen ohella Oswaldin mielestä pitäisikin kiinnittää huomiota "bruttokansanonnellisuuteen". Mikä ylevöittää tätä maallista vaellustamme? Tekee meistä terveempiä ja iloisempia?