Blogi

Suomessa on totuttu pitämään lomautusjärjestelyä hyvänä keinona säilyttää työpaikkoja. Lomautettu on ollut yritykselle säästöä työvoimakustannuksista. Tämän syksyn aikana on kuitenkin jo suuri määrä lomautuksia realisoitunut irtisanomisiksi.

Löysässä hirressä roikkuvien tilanne näyttää huonolta myös kevään suhteen. Tilanteeseen voi joko alistua vedoten Suomen talouden riippuvuuteen viennistä tai etsiä rohkeasti epätyypillisiäkin elvytyslääkkeitä.

***
Alkuviikon Reutersin uutinen kertoi Saksan onnistuneesta keinosta taistella massatyöttömyyttä vastaan. Saksan työministeri Franz Josef Jung on päättänyt, että työajan lyhentämisen mahdollistavaa Kurzarbeit-järjestelyä jatketaan myös ensi vuonna normaaliaikoja laajemmassa mittakaavassa.

Kurzarbeit merkitsee sitä, että yritykset voivat lyhentää henkilöstönsä työaikaa ja supistaa näiden palkkoja vastaavassa suhteessa. Valtio korvaa kuitenkin työntekijälle suuren osan ansionmenetyksestä. Se hyvittää lisäksi työnantajaa osallistumalla palkan sivukulujen maksamiseen.
Meillä moisen teilasi tyhmyytenä jo alkuvuodesta niin pääministeri Vanhanen kuin silloinen työministeri Cronberg. Saksassa tämän tyhmyyden ansiosta työttömyys ei ole noussut yhtä voimakkaasti kuin monessa muussa Euroopan maassa.
Financial Times puolestaan arvioi äskettäin saksalaisten yleisen luottamuksen tulevaan erityisen korkeaksi juuri valtion hyvän työllisyyspolitiikan ansiosta.
***

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia. Minkälaisella politiikalla selvitään vaikeiden aikojen yli mahdollisimman vähillä vahingoilla? Aika on yleensä paras tuomari, mutta entä jos ei ole aikaa odottaa?
Suomessa työttömiä on nyt 60 000 enemmän kuin vuosi sitten. Synkimpien ennusteiden mukaan ensi vuonna työttömien määrä kohoaa jo 300 000 paikkeille. Hallitus ei ole kuitenkaan varautunut kohtaamaan tilannetta tehokkailla lisätoimenpiteillä.
Kuvaavaa on, että työvoimapoliittisissa toimissa on nyt 3 000 henkeä vähemmän kuin viime vuonna.
***

Vaihtoehdottomuus on älyllistä valehtelua. Historiasta on tärkeää ottaa oppia, ja tulevaa uskallettava arvioida kokonaisvaltaisesti.
Työttömyyden kurimukseen ei auta tee ja sympatia vaan työpaikka. Ilman työtä jäänyttä ei saa kohdella pakollisena tilastoa rumentavana lukuna. Sellainen ideologia on kestämätön ja ihmisen arvoa mitätöivä.
***

Filosofi David Humen kuuluisa sääntö menettää tuskin koskaan pätevyyttään. Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla: There is no ought from is.
Sinä päivänä, kun ihminen tyytyy hyväksymään vallitsevat käytännöt ylhäältä annettuina, alkaa saavin vesi eltaantua. Politiikassa tällainen merkitsee päätöksenteon irtaantumista jatkuvasti muuttuvan ajan todellisuudesta.

Erään tutkimuksen (Sosiaalisen ajan jäsennys ruoan kulutuksen kentässä,
Pirjo Laaksonen, Hanna Leipämaa-Leskinen & Päivi Borisov
Vaasan yliopisto) mukaan perheiden yhdessä vietetty aika on vähentynyt huomattavasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Puhutaan perheiden sosiaalisesta ajasta.Tämä näkyy muun muassa kotien illallispöydissä, joissa yhä useammat vanhemmat ja lapset eivät vietä säännöllisiä hetkiä yhteisen aterian parissa samaan tapaan kuin aikoinaan. Toki on paljon niitäkin koteja, joissa edelleen syödään yhdessä, mutta kehitys on selkeästi nähtävissä.

Pitäisikö tästä olla huolissaan vai onko kyse vain ajan hengestä ja väistämättömästä perhe-elämän evoluutiosta?

ps. Edelliseen blogimerkintääni tuli kiitettävästi vastauksia. Kiitos niistä kaikista.

Pidän tänne Cityyn kirjoittamista antoisana. Luen säännöllisesti kommenttejanne ja pyrin ottamaan niistä vaarin. Poliittisten päättäjien ei pitäisi linnoittautua norsunluutorniin (lue eduskuntaan) ja kuvitella tietävänsä kaikesta kaiken. Vaikka eduskuntatyön kautta muun muassa valiokuntakuulemisissa saa paljon tietoa, ja oma työni järjestöissä (Kalliolan Nuoret ja Filoksenia ry) laajentaa myös perspektiiviä, on tärkeää kuulla myös arjen kokemuksia maailmasta. Siksi tämänkin blogimerkintäni kysymys.

Ystäväni Heikki Karhu on upea mies. Hän on tehnyt hienon uran työttömien järjestöissä, muun muassa toiminnanjohtajana Nurmijärven työttömissä. Hän totesi eräässä haastattelussa: ”Kahvittelun ja syrjäytymisen eston lisäksi on oltava myös toimintaa.”
Viisaasti sanottu.

Heikin tausta on kaikkea muuta kuin tyypillisen järjestöpomon. Miehellä ei ole korkeakoulututkintoa, eikä vielä muutama vuosi sitten ollut edes asuntoa. Heikki eli metsien miehenä itse kyhäämässään majassa - ja veti päänsä pehmeäksi kaikilla käsille sattuvilla aineilla.

Syynä alamäkeen oli rikki mennyt rakkaus ja siitä alkanut elämän hallinnan pettäminen. Heikillä oli pohjaan törmätessään vain kaksi vaihtoehtoa: kuolla tai elää. Heikki valitsi elämän. Onneksi. Elämän valitessaan hän päätti eheyttää myös rikki menneet välit poikaansa ja on pystynyt auttamaan monen muun kaltaisensa löytämään tukevamman maan jalkojensa alle.

Nurmijärven työttömien yhdistyksessä on työskennellyt parhaimmillaan 40 henkilöä: osa työskentelee palkkatuella, osa on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa. Yhdistyksessä on myös muutama kriminaalihuollon kautta yhteiskuntapalvelua suorittava. Yhteistyötä tehdään myös seurakunnan kanssa. Työntekijät kunnostavat huonekaluja, auttavat muutoissa, siivoavat, maalavat, melkein mitä tahansa.

Onneksi Heikki ei ole ainoa, joka on oivaltanut, että syrjäpolulle eksyneen elämänhallinnan palauttamiseen tarvitaan enemmän kuin vain sympatiaa.

Espoolainen FC Askel on asunnottomien jalkapallojoukkue. Sen taustamiehenä on toiminut Kaijus Varjonen. Mies työskenteli pitkään Espoon kaupungilla asunnottomien palveluiden kehittäjänä. Nykyään hänen työnantajansa on Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus.

Kaijus on saanut työssään ihmeitä aikaan. Yksi näistä ihmeistä on juuri tuo edellä mainittu FC Askel, jonka pelaajista osa on löytynyt Olarinluoman alkoholistien vastaanottokodin porukasta. Joukkue on toiminut paitsi elämässä kiinni pitävänä voimana, myös uskomattomana ponnahduslautana kohti valoa. Espoolaisena olen erityisen ylpeä, että juuri FC Askeleen pelaaja Johan Enkenberg valittiin viime vuoden Suomen asunnottomien MM joukkueeseen, jonka riveissä hän edusti kunniakkaasti Melbournessa Australiassa! Suuri ihme, saattaisi joku Johanin heikon hapen aikoihin tuntenut sanoa.

Kunnissa on mietitty kuumeisesti koko syksy, mistä säästää, kun kasvava työttömyys ja verotulojen väheneminen vaikeuttavat palveluiden järjestämistä. Liian usein säästöjen kohteiksi ovat joutuneet juuri ne toiminnot, jotka ovat mahdollistaneet Heikin, Johanin ja Kaijuksen kaltaiset upeat tarinat. Lyhytnäköistä säästämistä sanon minä.

Ihmisen elinajan odote Suomessa on miltei tuplaantunut sadassa vuodessa. Isovanhempiemme nuoruudessa ei ollut tavatonta, että hautajaisia vietettiin vasta nelikymppisen maahan saattamiseksi.
Sairaudet olivat kohtalokkaita, työ yleisesti monin verroin fyysisesti raskaampaa, ei ollut imureita, astianpesukoneita, autoa jokaisen torpan pihassa.
Koulutustakaan ei ollut kuin harvoille valituille.
Eikä silloin tehty onnellisuustutkimuksia. Ei sellaiselle ollut kaiken muun puhteen lomassa aikaakaan.
***
Nykyään aiheesta keskustellaan enemmän. Mikä tekee ihmisen onnelliseksi?
Taannoin Elinkeinoelämän valtuuskunnan tulevaisuusseminaarissa vierailleella taloustieteilijä Andrew Oswaldilla oli vastaus.
Ystävien tapaaminen lisää onnellisuutta, työttömyys taas vähentää sitä.
Ja kun kaikki pitää nykyään laskea myös rahassa, Oswaldkin teki asiasta tarkat laskelmat. Ystävien tapaaminen kerran kuussa merkitsee vuositasolla noin 85 000 euron säästöä, mutta jos työpaikka menee alta, menetystä tulee 212 000 euron verran.
Itse raha ei kuitenkaan tee hänen mukaansa ihmistä onnelliseksi.
Bruttokansantuotteen ohella Oswaldin mielestä pitäisikin kiinnittää huomiota "bruttokansanonnellisuuteen". Mikä ylevöittää tätä maallista vaellustamme? Tekee meistä terveempiä ja iloisempia?

Suomessa valtaosa erolapsista jää asumaan äidin kanssa. Vuoroasuminen, jolloin lapset asuvat esimerkiksi vuoroviikoin vanhempiensa luona, yleistyy jatkuvasti. Lapsen virallinen osoite voi olla kuitenkin vain toisen vanhemman kodissa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asumiseen, lapsilisiin ja esimerkiksi koulukuljetuksiin ja terveydenhoitoon liittyvissä asioissa toinen vanhempi menee toisen edelle.

Suomessa lapsilisät maksetaan vain sille vanhemmalle, jonka luona lapset virallisesti ovat kirjoilla, vaikka molemmat vanhemmat kantaisivat vastuunsa yhtäläisesti. Asumistuen perusteissa ei myöskään oteta huomioon etävanhemman perhetilannetta. On outoa, että asumistukea saavan vanhemman lapsella saa olla oma huone vain toisessa kodissaan. Yleensä siis äidin luona.

Esimerkiksi Ruotsissa lapset voivat olla kirjoilla molemmilla vanhemmilla.

Lain mukaan lapsella pitäisi olla oikeus molempiin vanhempiinsa. Mielestäni molemmilla vanhemmilla pitäisi olla myös oikeus vanhemmuuteen erosta huolimatta ja lainsäädännön pitäisi tätä tukea.

Kuulisin mielelläni teidän mielipiteenne asiasta.

Pääministeri Vanhanen totesi eilen pitävänsä opposition budjettikritiikkiä käsittämättömänä. Vanhasen mukaan kritiikissä ei ole päätä eikä häntää, kun samalla arvostellaan sekä kuntarahojen riittämättömyyttä että kauhistellaan suurta velkataakkaa. (STT 30.7.2009)

Vanhanen oikoo tahallaan mutkat suoriksi ja harjoittaa älyllistä valehtelua. Niin velkataakkaan kuin kuntatalouteen pitää pystyä puuttumaan.

Keskusta on jostain kumman syystä takertunut ruoan alv-alennukseen kuin hukkuva saappaaseen, jota luulee pelastusrenkaaksi.

Taloustilanne on heikentynyt dramaattisesti hallitusohjelman laatimisen aikaisesta. Myös keskustan pitää kyetä arvioimaan hallitusohjelmassa sovittuja asioita uudestaan. Kokoomuksessa tämä on ymmärretty.

Ruoan alv-alennus maksaa yhteiskunnalle 500 miljoonaa euroa, mutta sen hyöty on heikossa taloustilanteessa eläville olematon. Nyt tarvitaan täsmällisiä ja vaikuttavia toimia. Meillä ei ole varaa antaa verohelpotuksia niille, jotka eivät niitä kipeimmin tarvitse.

Ruoan alv-alennus pitää ehdottomasti siirtää parempiin aikoihin ja silloinkin on tarkasteltava sitä suhteessa ravintolaruoan arvonlisäveroon.

Nyt tuo alv-alennuksen 500 miljoonaa pitäisi käyttää heikentyneiden peruspalveluiden hoitoon. Vanhukset tarvitsevat turvaa ja hoivaa, vaikeuksiin joutuneet perheet tukea ja lapset laadukkaan päivähoidon ja hyvän oppimisympäristön. Kaupasta ostettavan ruoan alv-ale ei myöskään tue työllisyyttä.

Valtiontalouden liikkumavara on pienentynyt entisestään ja silloin pitää pystyä arvioimaan aiempia päätöksiä uuden tilanteen valossa. Ruoan alv-alennukseen ei ole varaa, jos halutaan pitää peruspalvelut pyörimässä.

Peruspalveluihin satsaaminen on myös työllisyyskysymys. Kun kunnissa säästetään, tarkoittaa se töiden tekemistä vajaalla henkilökunnalla. Eikö nyt olisi viisasta pitää ihmiset töissä?

Alv-aleen takertuminen on käsittämätöntä.

Perhekäsite on ollut viime aikoina jälleen keskustelun aiheena, kun 64-vuotias egyptiläinen isoäiti joutuu nähtävästi lähtemään Suomesta, vaikka hänen lähimmät sukulaisensa asuvat täällä. Lehtitietojen mukaan isoäiti Eveline Fadayelilla ei ole Egyptissä ketään läheistä, jonka apuun hän voisi tukeutua, mutta hänen Suomessa asuvat poikansa olisivat valmiita pitämään hänestä huolta omalla kustannuksellaan. Isoäidin kaikki kuusi lastenlasta ovat syntyneet Suomessa.

Suomen viranomaiset eivät miellä isovanhempia osaksi ydinperhettä.
Ulkomaalaislain mukaan ”Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeiseen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa”.

Suomessa moni aikuinen lapsi kantaa vastuunsa iäkkään vanhempansa tai vanhempiensa hoivasta. Omaishoidontukea hakee huomattavasti suurempi määrä kuin mitä kunnat sitä myöntävät.

Onko oikein evätä maahanmuuttajilta mahdollisuus kantaa vastuunsa omista iäkkäistä vanhemmistaan?

Tulkitsevatko maahanmuuttoviranomaiset lakia liian tiukasti?
Pitäisikö ydinperheen käsitteeseen sisältää myös mummot ja vaarit muuttamalla lakia niin, ettei asiaan jää tulkinnanmahdollisuuksia?

Englannin kielessä on sanonta: Liar, liar, pants on fire. Eli valhe näkyy yhtä hyvin kuin palavat pöksyt.

Pääministerillä on nyt pöksyt tulessa

On kulunut vuosi siitä, kun pääministeri Vanhanen kielsi eduskunnan edessä sekaantuneensa Kehittyvien maakuntien Suomen asioihin muussa yhteydessä kuin eduskunnan kuppilassa pikaisesti käydyssä keskustelussa. Kuitenkin tällä viikolla on selvinnyt, että tuo hänen lausumansa ei ollut totta. Vanhanen on muun muassa tavannut osallisia tahoja virka-asunnollaan.
Moni kansanedustaja onkin jo vaatinut pääministerin eroa vedoten muun muassa siihen, että aikoinaan pääministerinä toiminut Jäätteenmäki joutui eroamaan eduskunnalle eli Suomen kansalle tapahtuneesta valehtelusta johtuen.

Vielä toistaiseksi keskustelu puolueiden taustatahojen rahoituksista on liikkunut lähinnä sen ympärillä, kuka on antanut kenelle ja kuinka paljon.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miksi esimerkiksi kiinteistöbisneksessä toiminut Nova Group on ollut niin hanakka vaalirahoittaja tietyille tahoille.
Kaavoitus- ja maankäyttöpäätösten pitäisi tapahtua puolueettomasti, mutta säilyykö puolueettomuus, jos päättäjän rahoittajana toimii kaavoitus- ja maankäyttösopimuksista hyötyvä yritys?

Mielestäni ei.

Eduskunnassa on tänään käyty kiivasta keskustelua alkoholiveron korotuksesta.

Alkoholiveroa laskettiin tuntuvasti muutama vuosi sitten. Tämän jälkeen alkoholin käyttö ja alkoholiperäiset sairaudet ovat lisääntyneet huomattavasti.

Vuodesta 2002 keski-iän ylittäneiden alkoholiperäiset kuolemat ovat lisääntyneet peräti 80 prosenttia.

Alkoholitaustaiset sairaudet ovat työikäisten keskuudessa nykyään suurin kuoleman aiheuttava seikka.

Alkoholin käyttö on myös yleisin syy lasten huostaanottoon.

Mitä mieltä olette, pitääkö alkoholin hintaa nostaa entisestään?
Mikä merkitys on alkoholin saatavuudella ja vaikkapa mielikuvamainonnalla?
Vai pitääkö valtion pitää näppinsä erossa viinasta ja antaa ihmisten itse kantaa vastuunsa alkoholinkäytöstään?

Tällä viikolla uutiskynnyksen ylitti Salattujen elämien loppujakso, jonka tapahtumat koettiin väkivaltaisuutensa takia epäsopiviksi lasten silmille. Oman yhdeksänvuotiaan lapseni luokkalaisista moni on tuon ohjelman vakiokatsoja ja niin taitaa olla myös moni muu ala-asteikäinen. Ohjelma-aikahan on lasten ja nuorten kannalta mitä mainioin.

Minuun otti yhteyttä opettaja, joka toivoi laajempaa yhteiskunnallista keskustelua niin televisio- kuin peliviihteen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Hän totesi näkevänsä esimerkiksi väkivaltaisten pelien vaikutuksen niitä pelaavien poikien käytöksessä. Salattujen elämien tapahtumista juttelevat hänen mukaansa niin tytöt kuin pojat, ja "lasten silmät ovat pyöreinä hämmennyksestä, kun jakson tapahtumia käydään luokassa läpi".

Mitä mieltä te olette television ja pelien vaikutuksesta? Onko televisio kuin häiriintynyt lastenvahti, jonka ääreen ei lasta pidä valvomatta jättää, vai liioitellaanko lasten herkkyyttä? Entä mainonta, vaikuttaako se ihanteisiin?

Televisiokanavathan ovat sopineet, että lapsille sopimatonta viihdettä ei näytetä lasten katseluaikaan ja myöhempäänkin tuleviin ohjelmiin sovelletaan ikärajasuosituksia. Onko tämä riittävä käytäntö?