Lapsuuden lemmikit

Kun olin pieni tyttö halusin jos jonkinlaisia eläimiä itselleni, mutta vastaus oli aina sama, ei meillä ole rahaa etkä sinä jaksa niitä hoitaa. Siihen oli tyytyminen, mutta päätin olla hyväksymättä moista selitystä. Niinpä päädyin ihailemaan luontoa ja muiden lemmikkejä. Halusin aina päästä leikkimään ja paijaaman muiden lemmikkejä. Olin myös innokas ruohonjuuritason tutkija. Vietin runsaasti aikaa pienellä pihallamme ruohoa tutkien. Seurasin muurahaisia, koppakuoriaisia ja muita ruohonjuuritason asukkaita. Rakastin sitä maailmaa. Pian halusin itse olla myös pieni tai eläin ainakin, aivan kuten olin aikaisemmin itkenyt ja vaatinut saada olla poika, kuitenkaan koskaan sitä toivetta saamatta. Kuvittelin usein miltä tuntuisi olla pieni ja asua ruohonjuuritasolla. Kaikki olisi niin suurta ja hämmästyttävää. Tämän toiveen kyllä musersi myöhemmin omistamani kilpikonna Salama, joka surutta ulosti pienten hyönteisten päälle anteeksi pyytämättä. Päätin siis tyytyä surkeaan kohtalooni olla vain tyttö, joka ei saisi leikkiä poikien leikkejä eikä saisi omaa eläintarhaa.

Lannistumatta päätin sopivin väliajoin kokeilla vanhempieni tiukkaa päätöstä lemmikkien suhteen. Äiti saanko liskon. Et saa, äiti sanoi. Käärmeen voisin ottaa, sanoin, mutta äiti vain pudisti päätään. Hämähäkit ja skorpionit ei tulleet kuuloonkaan. Ei mitään niljakkaita, äiti vastasi. Halusin hevosen meidän pienelle pihalle, mutta äiti sanoi sen vaativan muka suurempaa tilaa. Kummastelin päätöstä, sillä olisihan hevosella kuitenkin oma piha. Jouduin tyytymään leikkitalliin hevosine ja tarvikkeineen. Kuukausien kestäneen vänkäämisen tuloksena jouduin tyytymään kaloihin. Niistä tulikin elämäni rakkaimmat lemmikit. Nimesin jokaisen arvokkaasti, eihän kaloja sovi nimettä pitää. Eräänä päivänä kuitenkin pieni mieleni järkkyi, sillä akvaariossa oli poikasia ja kalat olivat kuitenkin samasta poikueesta. Tästä järkyttyneenä en halunnut olla missään tekemisissä kalojen kanssa ja halusin uuden lemmikin. Yritin jopa saada vanhempani vaihtamaan eläimille allergisen pikkuveljeni koiraan tai kissaan. Se ei kuulemma tullut kuulonkaan, koska ilmeisesti pikkuveljiä ei saisi noin vain vaihtaa.

Saapui lopulta päivä kun sain ensimmäisen kunnon lemmikin, nimittäin kilpikonnan. Olin haltioissani tästä otuksesta, vaikka se haisi ja oli hyvin yksinkertainen. Seurasin sitä kaikkialle ja päätin antaa sille kunniallisen nimen, Salama. Salama oli pieni nappisilmäinen uros, joka ilahdutti minua päivästä toiseen. Olin vihdoin onnellinen. Sen varttuessa koin taas tulleeni petetyksi. Kilpikonnani saavutti uljaan sukukypsyyden ja sitä alkoi kiinnostaa pariutuminen kaiken kanssa. Ei saanut rullaluistimet eikä Playstationin ohjaimet olla rauhassa. Luovuin toivosta. Siitä toipuneena löysin kauniina päivänä maasta tumman ja karvaisen toukan. Päätin pitää sen ja nimetä Kalleksi. Jouduin kuitenkin muutaman päivän kuluttua luopumaan Kallesta vanhempien painostuksen vuoksi. Oli minulla muurahaistarha ja kaksi akaattikotiloakin, jotka nimesin tyylikkäästi, Paavo ja Paavo Jr. Ne kuitenkin menehtyivät puolen vuoden sisällä.

Olin ahdistunut kamalista kokemuksistani. Niinpä keräsin muutamia kohtuu suuria kiviä, maalasin ne leppäkertun näköisiksi ja olin onnellinen. Nyt minulla oli kivat eläimet, jotka käyttäytyivät soveliaasti eivätkä vilkuilleet sisaruksiaan sillä silmällä.