Mikä farssi. Tunne on sama kuin ostettaessa marketista kuubalainen tomaatti.
Se lennätetään Vietnamiin punnittavaksi. Se juuttuu tulliin, jonka jälkeen tomaatin ostaja saa sähköpostia: kehoituksen lentää Vietnamiin syömään tomaatti.
Olisko loogisempaa ostaa tomaattimurskaa?
Tarina on tämä vanha tuttu: yritin nähdä palkintoja voittaneen norjalaisen elokuvan Helsingissä eikä se tietenkään onnistunut. Sain tyytyä lukemaan elokuvasta amerikkalaisesta julkaisusta. http://www.huffingtonpost.com/marshall-fine/movie-review-iturn-me-on_b_1381970.html Siinä kehuttiin elokuvan mullistavuutta.
Elokuva voi olla norjalainen ja helvetin hyvä. Mutta kukaan ei katso sitä Helsingissä elokuvateattereissa.
Miksi? Vaikkapa salien vähyyden vuoksi. Me tarvitsemme uuden elokuvateatterin. Nyt heti, eikä mitään Guggenheim-urpoilua. Paikka voisi muistuttaa vaikkapa Kulturhusetia Tukholman keskustassa.
kuva: kimmo laakso
Elokuvien omituinen ansaintologiikka on ollut jo kauan tiedossa.
Jos katsojia ei tule ensimmäisen kahden viikon aikana tarpeeksi elokuva on "flopannut". Tämän seurauksena pienempien elokuvien on todella vaikea kilpailla Hollywood-tuotantojen levitysmuskelia vastaan.
"Olisi hirveen toivottavaa että Helsingissä olisi joku toisentyyppinen elokuvateatteri" sanoo Sari Selander Bio Rex Distributionista. Hän tuntee puuhailijoita sekä yksityisellä että julkisella sektorilla jotka ovat kaavailleet uutta leffateatteria Helsinkiin.
Myös Helsingin Kaupungilla on ollut vireillä hanke elokuvatalosta. Tätä teatteria tulevaisuudessa pyörittäisi jokin muu kuin F-llä alkava teatteriketju. On puhuttu että sen paikka olisi uuden keskustakirjaston yhteydessä- seikka joka tekee kyseisen projektin aina vain houkuttelevammaksi.
Vastaavia sosiaalisia elokuvateattereita ovat mm. Tukholman ytimessä, Kulturhusetissa toimiva Klarabiografen. Itseasiassa näitä hyvin tarpeellisia cinesossuja näyttää olevan hyvin monessa maailman kaupungissa -muttei yhtäkään Suomessa.
Pohjoismaisia elokuvia on ilmeisesti vaikeampi myydä suomalaisille levittäjille kuin vaikkapa "pienen" budjetin jenkkiläistä artsuleffaa. Mistä tämä johtuu? Tätä tuumaillessa, nähdäkseni elokuvan minun olisi täytynyt lentää Yhdysvaltoihin...
Taustalla on salien väheneminen ja siihen liittyvät seikat. Vuonna 2002 Helsingissä esitettiin elokuvia 53 elokuvateatterisalissa.
Vuonna 2007 toiminnassa oli enää 38 salia.
Jotta elokuva kannattaisi taloudellisesti, sen täytyy saada ainakin 5-10 000 katsojaa. Hollywood-elokuvien budjeteista suurin osa menee tätä nykyä markkinointiin. Vastaaviin kampanjoihin ei tunnu riittävän yksinkertaisesti pääomaa Euroopassa.
Toiseksi elokuvasaleja on liian vähän suhteessa ensi-iltoihin. (keskimäärin kuusi viikossa) Sen johdosta elokuvat kilpailevat katsojista raivon vallassa - vain kovaäänisellä 9-DD-tyyppisellä kikkailulla on toivoa saada tarpeeksi katsojia.
Sen lisäksi kiertokulku on liian nopea kuten yllä todettiin.
Mutta tätä odotellessa norjalaisia (ja myös muita pohjoismaisia) elokuvia on levitetty suomalaisiin elokuvateattereihin Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston Nordic High Five-nimisen tukikonseptin turvin.
Viime vuonna nähty Sairaan onnellinen oli Nordic High Five- tuettu.
Tulevia High Five elokuvia on ainakin syksyllä nähtävä Snabba cash 2. http://www.youtube.com/watch?v=bIgdLJZGu-M